Hän saapui kuin luotijuna – sellaisella nopeudella, että kaarsimme sairaalan pihaan kuin toimintaelokuvan sankarit konsanaan. Vain 10 minuuttia myöhemmin meillä oli vauva sylissämme, ja alle vuorokauden ikäisenä sama vauva jo makoili mahallaan päätään kannatellen ja meitä tapittaen. Seuraavien kuukausien aikana läpikäytiin veljeyden synty, uuden lapsiluvun tempoon totuttelu, koliikki ja liikkumista haittaava rangankiertymä. Ja kun alun haasteet lopulta oli voitettu, vauva näytti todellisen luonteensa – ja alkoi nauraa.

Sitten hän jo yhtäkkiä olikin puolivuotias!

kakkua ja muita maistiaisia

Viime lauantaina juhlimme Mante-vauvaa. Esikoinen oli jo pari päivää makustellut ajatusta siitä, että pikkuveljellä olisi synttärit. Se tarkoittaisi ainakin kakkua… ja sitä, että pitäisi laulaa Paljon onnea vaan. Ja niinhän me teimme, esikoisen pyynnöstä neljästi. (Onneksi vauva ei enää pelkää tätä laulua. Se sai hänet pienempänä aina itkemään.)

Myös Muru Baby oli muistanut päivänsankaria ja lähettänyt juhlapöytään kokki Henri Alénin suunnittelemia lastenruokia maisteltavaksi. ”Rakastan kokkaamista ja minusta pikkuihmiset ansaitsevat vähintään yhtä hyvää ruokaa kuin me aikuiset”, Alén tuumi saatekirjeessä makumatkalle lennättävistä, lisäaineettomista luomuaterioistaan.

Näitä pakkauksia ei voi hymyilemättä katsella!

Annosten nimet herättivät myös aikuisten nälän: Välimeren lohimuhennos, talonpojan omena-possupata, intialainen kanacurry…

mitä saisi olla?

Päivänsankari sai itse valita juhlapäivän aterian, joskin valintaa hieman helpotti se, että lastenruokamauista vain kaksi oli tarkoitettu 6-kuisille. Loput viisi saisivat maustua kaapissa vielä pari kuukautta. Mante puntaroi vaihtoehtoja tarkkaan päätyen lopulta punaiseen (lempiväriinsä!), eli Intian inspiroimaan kanaan.

Tässä välissä kohta kolme vuotta täyttävä esikoisemme huomautti, että hänkin haluaa maistaa Muru Babya. Vauvalle se sopi mainiosti, annoksesta riittäisi kyllä jaettavaksi – pikkumaistelijan mahalaukku kun oli vielä mukavasti äidinmaitoa pullollaan. Vasta jälkikäteen huomasin, että Muru baby -ruoat on suunniteltu toimiviksi myös kastikkeina pastan tai riisin kanssa silloin, kun niitä popsii varttuneempi tenava. Sitä kokeilen esikoiselle ensi kerralla. Nyt mentiin laiskan mamman mallilla.

ruokaraadin arvio

Kanacurry maistui sekä isommalle että pienemmälle veijarille. ”Hyvää!” totesi esikoinen ruokaa lusikoidessaan, katse vähän väliä kakkuun karkaillen. Mante-vauva pyöritteli ensimmäistä lusikallista suussaan silmät pyöreinä, pitkän aikaa uusia makuja ihmetellen. Sitten suu taipui hymyyn. Vielä viimeisen lusikallisen jälkeenkin suu avautui toiveikkaana – mutta lautanen oli jo lähes puhkikapsutettu.

Avokätistä tarjousta antaa isoveljelle puolet annoksesta olisi sittenkin pitänyt harkita vielä toiseen otteeseen…

”Äiti, Mante-vauva itkee. Masu on kipee”, esikoinen huomauttaa, kun en heti ehdi reagoida vauvan itkuun. Tuore isoveli ehtii itkijän luo ensin, ottaa kädestä kiinni ja lohduttaa: ”Ei hätää Mante-vauva. Kun masu on kipee, tee kuperkeikka!”

En olisi villeimmissä toiveunissanikaan voinut kuvitella, miten hyvät isovelitaidot 2,5-vuotiaalle voi kehittyä kahdessa kuukaudessa. Olin varautunut viikkoja kestäviin kiukunpuuskiin ja mustasukkaisuuskohtauksiin sekä siihen, että suurin osa yksinoloajastani kahden lapsen kanssa kuluisi vauvan varjeluun. Olihan temperamenttinen esikoinen tottunut saamaan jakamattoman huomioni vietettyäni hänen kanssaan kotona yli kaksi vuotta.

valmistautumista vauvan tuloon

Valmistauduimme uuden vauvan tuloon puhumalla, ihmettelemällä ja lukemalla yhdessä esikoisen kanssa. Hyviksi lukukokemuksiksi osoittautuivat ainakin Fiksut faktat -sarjan ”Mistä vauvat tulevat” -luukkukirja sekä paraskirjani-sivustolta tilattu yksilöity satu ”[Nimi] on kohta isoveli”. Vauva oli siis iso osa elämäämme jo kuukausia etukäteen, vaikka elelikin vielä vatsanahan toisella puolella.

Nämä kirjat auttoivat paljon vauvan tuloon valmistautumisessa!

Lopulta esikoisemme joutui kuitenkin kasvamaan isoveljeksi kirjaimellisesti yhdessä yössä. Hän heräsi aamulla sängystään ja huomasi, että vanhempien sängyssä nukkuivatkin isovanhemmat. Onneksi olin juuri edellisiltana jutellut hänen kanssaan siitä, että niin voi käydä, ja yhden yön mittainen yökyläily-harjoituskin oli ehditty tehdä. Sairaalareissun venyttyä neljän päivän pituiseksi esikoinen joutui kuitenkin kasvamaan hetkessä aika lailla.

isoveljeksi muuttuminen voi ottaa koville

Vaikka olen itse isosisko ja perheen vanhin lapsi, ei minulla ole muistikuvia isosiskoutumisesta tai siitä, miten järisyttävä ja kaiken mullistava kokemus se ensimmäiselle lapselle on. Muuttuuhan kaikki totuttu hetkessä aivan toisenlaiseksi, kun oma paikka perheen vauvana riistetään kertarysäyksellä. Sen täytyy olla hirvittävä kriisi pienelle ihmiselle! Ei ihme, jos muutos aiheuttaa pienempää tai suurempaa oireilua.

Ensimmäisinä päivinä kotiutumisen jälkeen meilläkin vaikutti siltä, että pelkoni olivat osuneet oikeaan. Yhdellä hetkellä kaikki oli hyvin: Esikoinen halusi syöttää vauvaa tuttipullolla tai ylpeili vauvalta saamallaan isoveli-lahjalla. Ja hetkeä myöhemmin ei enää ollutkaan! Vaikka neuvolasta lohduteltiin, että vanhemmat sisarukset purkavat pahan mielensä yleensä äitiin, meillä tähtäimessä oli äidin läimimisen rinnalla myös vauvan eliminoiminen. Ensimmäistä kertaa ymmärsin, että pyörillä kulkevat ensisängyt onkin oikeastaan tarkoitettu lapsiperheeseen syntyvien vauvojen turvasatamiksi!

Pyörällinen ensisänky muuttui entistä tarpeellisemmaksi toisen lapsen kohdalla.

Vaihe kesti kuitenkin vain joitakin päiviä. Vähitellen vauvaan ja äidin imetyshetkiin kohdistuvat kiukunpuuskat vähenivät ja korvautuivat isoveljen ylpeydellä:

”Mante-vauva juo tissimaitoo. Ei saa juoda isoo maitoo. Mä juon isoo maitoo.”

”Mante-vauva ei osaa käydä potalla. Ei osaa istua. Kun Mante-vauva osaa, mä opetan.”

Sitä paitsi, vauva osoittautui esikoisen silmissä nopeasti hauskaksi veijariksi, joka tanssii musiikin tahdissa jaloillaan sätkien, nauraa yhdessä isoveljen kanssa ja mikä tärkeintä – PAUKUTTELEE! Ja paljon! Kun aloimme värittää arkea vielä satunnaisilla isovelietuuksilla, esikoinen huomasi jäävänsä uudessa roolissaan sittenkin voiton puolelle. Pääseehän hän aika ajoin muun muassa uimahalliin, jonne vauvalla ei ole vielä mitään asiaa. (Ja siellä saa uinnin päätteeksi jäähilejuomaa!!!)

jo kuukausi on taaperolle ikuisuus

Vaikka uuden perheenjäsenemme syntymästä on vasta kaksi kuukautta, esikoinen on uuteen rooliinsa jo niin tottunut, ettei hän tunnu enää edes muistavan aikaa ilman vauvaa. Sen hän kyllä muistaa, että äidillä oli joskus maha. Ja että mahassa asui vauva. Ja tuo sama vauva on nyt tullut mahasta ulos. Silti esikoinen on yhdessä asiassa järkähtämätön: Mante-vauva on ollut olemassa aina – ihan niin kuin isoveljensäkin. Joku totuus taitaa olla vanhassa viisaudessa, että taaperon ikuisuus yltää kahden viikon päähän…

Kun esikoinen lähtee aamuisin päiväkotiin, hän säntää juuri ennen lähtöä halimaan vauvan, antaa pusun ja pitää hetken kädestä. Äiti saa tyytyä pelkkiin heippoihin ja vilkutukseen. Ihmiset tärkeysjärjestykseen – turhiin halailuihin kun ei enää nykyään ole aikaa. Vaikka kyllä esikoisen lähtöheipatkin jäävät aina mieltä lämmittämään.

”Moi moi! Nähdään pian! Tullaan takas!”

Ylpeä isoveli ohjaksissa