Kun saavun töistä kotiin, ensimmäisenä minua saapuu tervehtimään Mante, joka ojentaa magneettikirjaimia samalla selostaen: ”P niin kuin pallo, ö niin kuin ötökkä, m niin kuin mummi…”  On helppo arvata, mitä isoveli on hetkeä aiemmin leikkinyt. Samassa tajuan, että viikon päästä on Manten kaksivuotissynttärit, jotka olin jo ehtinyt arjen kiireessä unohtaa – ja sen muistaessani järkytyn uudelleen, sillä tajuan Manten olevan vasta yksivuotias. Mehän kohtelemme häntä usein kuin kolmevuotiasta!

Esikoinen valitsi pikkuveljen synttärikortin.

Pakko pysyä isoveLjen perässä

Mantella on aina ollut palava halu oppia – pysyä isoveljen vauhdissa. Hän lähti kävelemään kymmenkuisena ja kiipeili jo alle vuoden ikäisenä kirjahyllyihin ja porraskaiteille. Viime kesänä Mante alkoi puhua pulputtaa. Nyt hän jo keksii alkeellisia tarinoita ja laulelee oppimiaan lauluja. Mante suorastaan loukkaantui, kun hän ei saanut ajaa polkupyörää esikoisen alkaessa sitä harjoitella, vaan joutui tyytymään VAUVOJEN potkupyöräilyyn.

Esikoisen kanssa tahti oli aina verkkaisempi: Kävelemään hän lähti 1,5-vuotiaana, puhumaan alkoi reilu 2-vuotiaana – ja jos esikoinen saa päättää, hän valitsee potkupyörän, eikä mitään TYHMÄÄ polkupyörää. Ei siis ole ihme, että ensimmäisen kierroksen tahtiin tottuneet aivomme menevät sekaisin, varsinkin kun Manten leikitkin ovat samoja, joita isoveli leikkii. Välillä kuitenkin mietin, miten saisin kuopuksemme keskittymään hetken oman ikätasonsa asioihin, vaikkapa värien ja numeroiden opetteluun sen sijaan, että hän pänttäisi päähänsä aakkosia niistä innostuneen isoveljensä vanavedessä.

Koronavauvamme sai ensimmäiset kunnon synttärijuhlat

Koronavauvan ekat isot synttärit

Vaikka muistinkin Manten lähestyvän juhlapäivän viime tipassa, synttärikutsut olin sentään muistanut lähettää hyvissä ajoin etukäteen. Koronavauvallamme kun ei ollut vielä kokemusta yksistäkään kunnon juhlista. Ristiäisissäkin paikalla olivat vain kummit ja osa isovanhemmista – muut seurasivat toimitusta etänä. Yksivuotissynttärit puolestaan vietettiin parissa pienemmässä erässä.

Meillä on ollut tapana, että synttärisankari saa toivoa, mitä juhlapäivältään haluaa. Viime vuonna Mante ei sitä meille osannut vielä kertoa, mutta tällä kertaa visio oli valmiina: ”Kakkuja! Kynttilöitä! Junia! Nakkeja!” Niinpä katoimme pöydän juhlapäivänä kakuilla ja nakkikulhoilla, joiden väleissä kiemurteli jos jonkinmoisia junia.

Vielä keväällä esikoisen synttäreitä juhliessamme lapset kavahtivat kotiimme ilmestyneitä vieraita ja kököttivät ensimmäisen puolituntisen turvassa äidin ja isän sylissä. Vähitellen korona-ajan lapsetkin sentään tuntuvat tottuneen ”tavalliseen”. Tällä kertaa vieraat otettiin avosylin vastaan, ja Mante tuumi illalla heidän olleen myös paras juttu päivässä – kakkujen lisäksi. ”Minusta oli kyllä aika paljon väkeä näin pienessä tilassa”, esikoinen sen sijaan rohkeni huomauttaa.

Pikkuveljellä on kiire olla iso – täytyyhän isoveljen perässä pysyä!

Lue myös:

• Lasten ajatuksia iästä ja syntymäpäivistä
• Oodi isoveljelle!
• ”Ykskymmentä ja kymmenentoista” – Miten opetella kirjaimia ja numeroita lasten kanssa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

9

Istumme bussissa. Mante katselee uteliaana ympärilleen. Julkiliikenteellä matkustaminen on tullut yksivuotiaallemme vähitellen tutuksi, mutta seuraava ohjelmanumero, Vauvojen taidetuokio Oopperatalolla, on kulttuuritapahtumiin tottumattomalle taaperolla uusi ihmetyksenaihe. Hän kun on yksi koronan keskelle syntyneistä.

Kuluneen vuoden aikana olen pariinkin otteeseen kirjoitellut täällä blogissani koronavauvoista. Manten ollessa vielä aivan pieni pohdin, millaisia pitkäaikaisvaikutuksia korona mahtaa pandemian aikana syntyneisiin jättää (juttu löytyy TÄÄLTÄ). Vähän myöhemmin kirjoitin jutun, jossa kerroin, miten olen huomannut korona-ajan lapsiimme vaikuttaneen (lue juttu TÄÄLTÄ). Nyt kun maailma rokotusten myötä vähitellen aukeaa, on taas hyvä hetki katsastaa, mitä kuuluu koronan keskellä syntyneille.

Lapsemme ovat tottuneet nauttimaan ulkoilusta ja yksinkertaisista asioista. Tässä leikitään liikenteenlaskijoita.

koronavauva ja kulttuurinnälkäinen äiti

Jos jotain olen menneen vauvavuoden aikana kaivannut, niin tapahtumia ja toimintaa. Esikoisen vauvavuoteen verrattuna tämänkertainen kokemus on ollut virikkeetön, yksipuolinen ja tylsä. Ison osan ajasta olemme viettäneet vauvan kanssa kaksin joko kotona tai ulkoillen. Esikoisen saapuessa päiväkodista Mante on sentään saanut isoveljestä seuraa. Muutamien täsmätuttujen kanssa olemme pyrkineet pitämään yhtä korona-aikanikin säännöllisesti, jotta vauvat tottuisivat muihin vauvoihin ja äidit saisivat välillä puhua toisellekin aikuiselle.

Kirjoittaminen ja esikoisen kanssa hassuttelu ovat pitäneet minut järjissäni, samoin kuin pienet arjen luksukset: Noin kerran kuussa vuokrasimme pahimpana sulkuaikana perheuintialtaan perheemme käyttöön, jotta Mante tottui veteen ja esikoinen pääsi lempielementtinsä ääreen. Kesällä saimme myös hetkellisesti vaihtaa maisemaa, kiitos minun ja puolisoni sukujen mökkipaikkojen. Kesä oli muutenkin leppoisampaa aikaa, kun koronatilanne hetkellisesti parani. Onnistuimme muun muassa toteuttamaan esikoisen pitkään haaveillun syntymäpäivälahjatoiveen ja lähdimme retkelle höyryjuna Ukko-Pekalla.

Nyt kun olemme viime aikoina saaneet taas maistiaisia vanhasta maailmasta, huomaan olevani yhtäkkiä taas tulvillani iloa ja energiaa. Osittain se voi johtua myös siitä, että yli vuoden valvomisen jälkeen olen saanut taas nukkua öisin. Osittain syynä on kuitenkin varmasti se, että olen ollut kulttuurinnälkäinen, kaivannut ihmisiä ja tekemistä ympärilleni. Aiempaa varovaisempi ja harkitsevaisempi huomaan silti olevani. Entiseen verrattuna pohdin ainakin tupla-ajan, miten tärkeä jokin tapahtuma minulle on tai miten suuria riskejä mahdollisesti otan. Riskejä mihin – siihen en osaa edes vastata. Aivoni ovat selvästi vain oppineet pandemia-ajalle tyypillisen ajattelumallin.

Myös Mante on ottanut uudet käänteet ilolla vastaan. Äidin naama ja seura sekä samankaltaisina toistuvat päivät ovat selvästi alkaneet jo hieman kyllästyttää, eivätkä tarjoa enää riittävästi virikkeitä yksivuotiaalle – niin paljon kuin olen olosuhteiden puitteissa yrittänytkin kaikenlaista keksiä. (TÄÄLTÄ voit lukea, mitä Mante tuumi ensimmäisestä taidetuokiostaan Oopperatalolla.)

Vähitellen myös koronavauvamme Mante on päässyt nauttimaan kulttuurista, tapahtumista ja ikätovereiden seurasta.

korona-ajan vaikutuksia

Perheemme on ollut monessa suhteessa korona-ajan etuoikeutetussa asemassa: Meidän ei ole tarvinnut kantaa erityistä huolta hyvinvoinnistamme ja lähipiirimme on säästynyt taudilta. Esikoinen on päässyt leikkimään ikätovereidensa kanssa päiväkodissa ja Mantelle on ollut seuraa isoveljestään. Työpaikkamme ovat säilyneet ja koska asumme luonnon äärellä, meidän on ollut mahdollista seikkailla kotimme seinien ulkopuolella päivittäin. Siinä mielessä emme ole niitä, joihin korona on vaikuttanut merkittävimmin.

Mante-vauva on vähitellen tottunut ihmisiin ja muihin vauvoihin. Hoitoon jääminen sen sijaan on vielä aika uusi juttu, samoin kuin se, ettei äiti olekaan aina läsnä. Siinä meillä on vielä työsarkaa. Maskin pukeminen naurattaa Mantea edelleen – maskit ovat olleet hänestä aina hassuja. Kun esikoinen on mukana, Mante syöksyy hänen perässään ennakkoluulottomasti uusiin kokemuksiin ja seikkailuihin. Ilman isoveljeä olo on turvattomampi ja yksivuotiaamme muuttuukin heti aremmaksi.

Esikoinen pääsi nopeasti bussipelostaan (”Ei mennä bussiin. Siellä voi olla korona.”). Välillä tuntuu kuin hän haluaisi ottaa menetetyn ajan takaisin. Sen verran innokkaasti kolmevuotiaamme olisi matkustamassa päivittäin ”ainakin bussilla, junalla, metrojunalla, ratikalla ja hissillä”. Ennen koronaa retkeilin esikoisen kanssa hyvin aktiivisesti. Vaikka hän ei varmasti muista tuota aikaa, jonkinlaisen kutinan tutut, vanhat retkikohteemme tai meneminen ylipäätään tuntuvat häneen jättäneen: ”Äiti, olenko minä ollut täällä joskus?”

Yksi asia molempia lapsiamme jännittää yhä. Nimittäin se, jos kotiimme tulee useampia ihmisiä yhtä aikaa. Silloin on turvallisinta viettää ensimmäinen puolituntinen äidin tai isän sylissä ja usein vielä illalla jutella siitä, miten jännittävää oli. Mutta se on pientä.

Tervetuloa tavallinen arki!

Lue myös:

• Koronan keskellä syntyneet
• Koronan keskellä kasvaneet
• Koronavauva kulttuurin äärellä: Mante vauvojen taidetuokiossa

Pssssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!