”Minä RAKASTAN tätä paikkaa!” henkäisi nelivuotiaamme kahden saaristopäivän jälkeen. Olimme jälleen tulleet lomanviettoon mökillemme Porvoon ulkosaaristoon, lapset vuoden vanhempina ja vauhdikkaampina. Vaan miten sujui juhannus ulkosaaristossa lasten kanssa?

Yksi yli laidan – merimatka mökille

Esikoinen ei enää muistanut kumpaakaan mökkipaikkaamme viime vuodelta, mutta jotain hän sentään muisti: nimittäin yhteysaluksen ja kauppalaivan. Ne olivat tehneet vaikutuksen!

Kun mökki on ulkosaaristossa, matkakin on eräänlainen seikkailu, eikä esimerkiksi kotiinpaluu välttämättä onnistu suunnitellusti, jos keli tekee tepposet tai matkalle osuu muita yllätyksiä. Ensin ajetaan autolla lauttarantaan, missä vaihdetaan yhteysalukseen. Vajaan tunnin merimatkan jälkeen kulkupeli vaihtuu soutuveneeseen  ja lopuksi tavarat (ja lapset) täytyy vielä saada kannetuksi kallioita ylös mökkiin.

Tänä kesänä pääsimme pariin viime vuoteen verrattuna helpolla: Mukaan ei enää tarvinnut raahata vauvatavaroita, en ollut viimeisilläni raskaana ja sääkin suosi. (Kaatosateessakin on toki oma viehätyksensä – etenkin siinä vaiheessa, kun on selvitty mökin kamiinan lämpöön kuivattelemaan seuruetta ja läpimärkiä matkatavaroita.)

Suurin haaste matkassa oli rasavilli kaksikkomme, joka piti huolta siitä, että meno pysyi yllä koko yhteysalusmatkan. Sanotaan, että lauttamatkalla lapset yleensä rauhoittuvat, jopa nukahtavat, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Esikoinen sinkoili yhteysaluksella sinne tänne riehaantunut pikkuveli kintereillään ja esittäytyi kanssamatkustajille: ”Minä olen [esikoinen] ja minulla on levoton olo!”

Lopulta istuimme kuitenkin soutuveneessä, joka näytti valtavasta tavarakuormasta huolimatta lähes puolityhjältä viime vuoteen verrattuna. Esikoinen osasi jo hienosti istua soutuveneen keulassa itsekseen, mutta Mantessa oli pitelemistä: ”Jatketaan matkaa!” taaperomme vaati tuskastuneena sylissäni istumiseen.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, kunnes Pasi (koiramme) bongasi rannalla naapurin koiran ja alkoi höntyillä niin, että keikahti yli laidan. Onneksi juuri tämän varalta kaikilla lapsillamme (myös Pasilla) on kahvalliset pelastusliivit. Ei tarvinnut kuin nostaa kylvyssä käynyt koira takaisin veneeseen. Pasi oli tapahtuneesta kovin nolona ja keräili sympatiapisteitä pitkin iltaa ryhtyen hytisemään aina, kun joku sattui katsomaan.

Saaristomökille matkataan yhteysaluksella ja soutuveneellä.

Yksi yli laidan!

Verta, nokea ja jätskiä

Ulkosaaristo on rypäs saaria nimensä mukaisesti vähän kauempana mantereesta. Saarten keskellä on vehreä ja hieman suojaisampi poukama, jonka ympärille myös kyläyhteisö on aikanaan muodostunut. Meidän mökkimme sijaitsee kuitenkin vähän kauempana kyläkeskittymästä, yhden saaren karummalla merenpuoleisella kyljellä. Meistä se on ihanaa! Pienten lasten kanssa paikassa on toki omat haasteensa, muttei mene montaa vuotta, niin veljekset ovat varmasti jo ketteriä kallioilla kulkijoita.

Esikoinen on osoittautunut varsin näppäräksi menijäksi jo tänä vuonna Mante yrittäessä pysyä koko tarmollaan perässä. Vain kerran pikkuveli on keikahtanut niin, että tarvittiin pientä paikkailua. Olimme juuri saunoneet ja kävelemässä juhannuksenpuhtoisina takaisin mökkiin, kun Mante muksahti ja iski nenänsä kallioon. Verta tuli sen verran paljon, että olimme lopulta molemmat Manten kanssa punaisen tahman peitossa, ennen kuin sain pahimman vuodon tyrehtymään. Ei auttanut kuin lähteä uudelleen pesulle.

Saaristossa elää yhä kourallinen vakituisia asukkaita, joskin nykyään valtaosa asuu vähintäänkin talven muualla. Menneistä ajoista muistuttaa kuitenkin 80-luvulla lakkautettu saaristolaiskoulu, jossa paikalliset aktiivit pitävät kesäisin kahvilaa. Mökkiläisten helpotukseksi saaristossa käy muutaman kerran viikossa myös kauppalaiva, jotta ruoanhakuun ei tarvitse lähteä mantereelle kesken loman. Saariston tapoihin kuuluvat myös kauppalaivajätskit: Se kun on oikeastaan ainut tapa päästä täällä herkuttelemaan jäätelöllä. Niinpä kauppalaivalla piipahdetaan jäätelön perässä usein silloinkin, kun sinne ei ole muuta asiaa. Sen esikoinenkin muisti viime vuodesta tänne saapuessamme!

Koska roskat kuljetetaan saaristosta mantereelle, jätettä tuotetaan täällä ollessa mahdollisimman vähän ja poltetaan mahdollisuuksien mukaan. Sitä varten keskellä mökin tupaa on kamiina, jolla mökkiä myös tarpeen tullen kuivatetaan ja lämmitetään. Mante rakastui kamiinaan heti sen nähdessään – se kun on ulkopinnasta nokinen. Noella saa vängästi mustattua kädet ja maalattua sekä kasvojen sotamaalaukset että luolamaalaukset mökin lattiaan. Onneksi esikoinen otti nopeasti kunnia-asiakseen vahtia pikkuveljeään kaaminan ollessa kuuma. Vielä on palovammoilta vältytty! Palanut sormenpää saattaa tosin lopulta olla paras opetus kamiinaleikkien lopettamiseksi.

Kauppalaivapäivä on saaristossa myös jäätelöpäivä.

Ällöttäviä kaloja ja vauvan peppuja – Uuden oppimista luonnon äärellä

Luonnon äärellä ja armoilla eläminen on opettavaista – niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Kaupungissa kun monet asiat muuttuvat niin helposti itsestäänselvyyksiksi. Katselimme laiturilla lasten kanssa mereen syöksyviä tiiroja, kun niistä yksi lopulta onnistui nappamaan kalan. ”Äiti, miksi tuo lintu syö kaloja suoraan merestä?” esikoinen parahti. ”Sehän on ällöttävää!”  Seurasi kiinnostava keskustelu siitä, mistä kauppojen kalat ovat lähtöisin. En silti onnistunut houkuttelemaan esikoista vielä kanssani ongelle.

Myös ruoka täällä on ollut hieman erilaista kuin kotona kaupungissa: yksinkertaisempaa ja askeettisempaa – mutta sitäkin maistuvampaa. Siinä missä Olimme miehen kanssa erityisen innoissamme kesän ensimmäisistä, suuhun sulavista uusista perunoista, esikoinen oli epäilevämpi. ”Maista nyt, ne on pehmeitä ja sileitä kuin vauvan peppu!” mies yritti vitsailla. Mante oppi heti uuden sanan ja tietää nyt, mitä ne kattilassa olevat pyöreät keltaiset pallerot ovat. Tänäänkin syömme silliä ja ”vauvan peppuja”.

Tekeminen meiltä ei ole täällä vielä loppunut, mutta jatkuva yhdessäolo on välillä aikaansaanut nahinaa veljesten välille. ”Mante, ei saa lyödä! Minä voin mennä rikki!” on esikoinen yrittänyt ojentaa pikkuveljeään. Silti olemme kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että on ihan parasta saada viettää aikaa yhdessä, kaukana häiriötekijöistä, oman perheen kesken (tai purjeveneellä kylään saapuvien mökkivieraiden seurasta nauttien!).

”Ja minä RAKASTAN tätä paikkaa!” lisäsi esikoinen vielä aamun herättelemää merta katsellessaan. ”Täällä ollaan kuin toisessa maailmassa. Niin kuin Ruotsissa…”

”Tai Oulunkylässä!”

Saaristomökille voi tulla kylään vaikkapa purjeveneellä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Kuvaus valvomisen vuodestamme on ollut blogini ylivoimaisesti luetuin juttu. Siksi ei ollutkaan kovin yllättävää, että kysellessäni juttutoiveitanne, valtaosa toivoi että kertoisin, miten olemme valvomisen vuodesta palautuneet. Minäpä kerron! (Lue: Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen)

Kylpyhuoneen matolla on pehmeä nukkua

Palautuminen alkoi nopeasti

Kun lapset alkoivat tammikuussa yhtäkkiä nukkua paremmin, äkisti tuplaantuneen unimäärän vaikutukset rupesivat näkymään nopeasti. Valvomisen vuoden aikana olimme ehtineen kokeilla kaikkea saadaksemme enemmän unta, mutta tuloksetta. Se mikä lopulta auttoi, oli aika. Eräänä yönä meillä vain nukuttiin kolmen tunnin sijasta kuusi. Ja kun sama toistui seuraavanakin yönä, ja sitä seuraavana, tajusimme vähitellen selvinneemme koitoksesta.

Jo parin viikon jälkeen minusta alkoi tuntua, että olin palautunut 15 kuukauden valvomisesta. Eihän se tietenkään totuus ollut! Kaikki vain alkoi tuntua paljon paremmalta heti, kun uni oli korjannut suurimmat suuntaviivat raiteilleen. Tunsin olevani taas minä ja ymmärtäväni jotakin ympäröivästä maailmasta. Aloin muistaa menneiden päivien tapahtumia, ajatella kirkkaammin ja selkeämmin ja saada voiman takaisin urheiluun tottuneeseen kehooni.

Nopeasti huomasin myös vastustuskykyni parantuneen. Silloinkin kun muut perheessämme sairastelivat, vältin usein taudit ja säilyin terveenä.

Joskus uni ottaa vallan kesken leikkienkin!

Salakavalia seurauksia

Kävi kuitenkin niin, että kroppani alkoi reagoida äärimmäiseen valvomiseen siitä jo selvittyään. Vaikka valvomisen vuoden pää- ja selkäkivut katosivat nukkumisen myötä, kevään aikana selkäni alkoi kipeytyä uudelleen, useampaan otteeseen jopa pahaan kuntoon. Hieroja totesi, ettei lantionseutuni ollut vielä puolentoista vuoden jälkeenkään palautunut synnytyksestä, minkä takia haittavaikutukset olivat alkaneet vähitellen kiipiä selkää ylöspäin. ”You need to rest and stretch more”, hän patisti.

Kesän korvilla kampaajani puolestaan kauhisteli, että lähes kolmannes hiuksistani oli kadonnut jonnekin. Kysellessään, oliko elämässäni tapahtunut viimeisen vuoden aikana jotain erikoista, kerroin unettomista ajoistamme. ”Se sen täytyy olla”, kampaaja tuumi. ”Hiukset reagoivat äärimmäisiin koetuksiin viiveellä.” Lopuksi hän vielä lohdutteli, että hiukseni kyllä kasvaisivat takaisin, mutta aikaa se vaatisi.

Nukkuminen on ihanaa!

Kauaskantoisia vaikutuksia

Vaikka unettomat yöt tuntuvat jo kaukaiselta muistolta, aika-ajoin niiden vaikutuksen huomaa yhä.  Olen kuullut sanottavan, että elimistöllä voi mennä jopa viisi vuotta palautua vuoden äärimmäisestä valvomisesta. Tammikuussa 2027 siis viimeistään muistan, miltä normaali olotila tuntuu.

Selvimmin vaikutuksen huomaa, kun hyvät unemme hetkellisesti katoavat esimerkiksi sairastelun tai painajaiskausien vuoksi. Voimat tuntuvat nimittäin olevan loppu sekä minulta että mieheltäni jo ensimmäisen valvotun yön jälkeen, mikä tuntuu suorastaan naurettavalta. Ei tarvita kuin viikon sairasteluputki, niin olemme yhtä sekaisin kuin 15 kuukauden valvomisen loppumetreillä: Tavarat ovat kateissa, koira unohtuu ulos, jääkapin ovi jää auki ja kalenterin päivät sekoittuvat keskenään.

Pidän edelleen pienenä ihmeenä sitä, että parhaimpina öinä molemmat lapsemme ovat yhtä aikaa unessa iltakymmenestä aamukuuteen

Palautumisen prosessi on pitkä mutta palkitseva

Onneksi tasapaino taas palautuu parin hyvin nukutun yön jälkeen. Ajoittaiset valvomisjaksot vain muistuttavat siitä, miten hyvin asiat meillä ovat nykyään. Pidän edelleen pienenä ihmeenä sitä, että parhaimpina öinä molemmat lapsemme ovat yhtä aikaa unessa iltakymmenestä aamukuuteen, eikä yöllisiä herätyksiä tule kuin muutama.

Nukkuminen on ihanaa!

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Vähäunisista lapsista
• Affektikohtaus, unikauhukohtaus ja unissakävely – kolme kummallista ilmiötä, joita ei kannata pelästyä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!