Lasten kanssa teatterissa: ”Tatu ja Patu Helsingissä”
0Kaupallinen yhteistyö: Helsingin Kaupunginteatteri
Vuosi sitten vein esikoisen ensimmäistä kertaa teatteriin katsomaan näytelmää. Se oli heti hänen juttunsa: Jo seuraavana aamuna hän alkoi toivoa uutta näytelmäretkeä. Kuluneen vuoden aikana olenkin yrittänyt käydä säännöllisesti lasten kanssa teatterissa. Kun Helsingin Kaupunginteatterissa alkoi pyöriä ”Tatu ja Patu Helsingissä” -musiikkinäytelmä, ajattelin esikoisen tykkäävän siitä, mutten ollut varma, jaksaisiko 4-vuotias katsoa yli kaksituntista näytelmää. Päätin kokeilla.
Hermoilua ennen esitystä
”Siinä on varmaan juna! Tai ratikka! Lipuntarkastaja. Päiväkoti.”
Koko matkan teatterille nelivuotiaani pohti, mitä kaikkea mahtaa teatterin lavalla nähdä. Edellisen illan nukkumaanmeno oli venähtänyt, koska tuleva retki jännitti, ja aamunkin aikana esikoinen oli moneen kertaan varmistellut, olemmehan varmasti aikataulussa, ettemme myöhästy.
Minuakin hieman hermostutti. Olimme käyneet katsomassa enintään tunnin mittaisia näytelmiä, mutta tällä kertaa pituus olisi väliajasta huolimatta yli tuplasti pidempi. Olin pakannut laukuntäydeltä viihdytysrusinoita ja muuta tilpehööriä, jolla saisin jälkikasvun viihtymään vielä toisenkin puoliajan, jos paikallaan istuminen alkaisi tehdä tiukkaa.
Teatterilla seuraamme lyöttäytyi vielä toinen nelivuotias, nimittäin kummipoikani, äitinsä kanssa. Raati oli valmis ja kun pikkukriitikot oli istutettu korokkeilleen katsomon hämärään, oli aika lysähtää itsekin penkkiin ja nauttia tulevasta.
Nelivuotiaiden raati valmiina esityksen alkuun
Tatun ja Patun tyylille uskollinen show
Aika nopeasti selvisi, että olin hermoillut turhaan. Esikoinen nauraa käkätti vieressäni katse nauliutuneena lavan tapahtumiin. (Esikoisen huomautus: ”Äiti, en minä käkättänyt, nauroin ihan tavallisesti!”)
Esitys oli rakennettu ihastuttavan uskollisesti Tatu ja Patu -kirjojen tyylille. Hahmot olivat esikuviensa näköisiä ja sivuilta tuttu sekamelska oli onnistuttu loihtimaan myös näyttämölle: Joukkokohtauksissa joku erottui aina massasta tekemällä poikkeuksen – polkemalla kaupunkipyörien seassa kolmipyörää tai vähintäänkin pyöräilemällä selkä menosuuntaan – ja aikuisyleisölle oli piilotettu lavalle omat vitsit. Nimikkosankareiden säheltäessä etunäyttämöllä, katse harhautui taustan mainosmeren Höpö-lööppeihin ja Sauna wars -trailereihin.
Parituntinen näytelmä oli sellainen tanssin, laulun ja sanallisen leikin ilotulitus, ettei kukaan varmasti päässyt kyllästymään. Valopuvuissa tanssivien liikennevalojen liikettä unohtui tuijottamaan kuin transsissa, ja istumalihasten puutumista ehkäistiin tanssittamalla myös yleisöä. Ennen kuin huomasimmekaan, olikin jo väliaika.
Ensimmäinen mielipidemittaus tehtiin heti väliajalla kahvipöydässä
Väliarvio väliaikakahveilla
Teetin ensimmäisen mielipidemittauksen heti väliajalla kahvipöydässä: Mitä pikkuväki esityksestä tuumi? Mikä oli ollut parasta ensimmäisellä puoliajalla?
”Jori-serkku.”
”Se kun se lähti lentoon.”
”Ja ne liikennevalot. Ja ratikat.”
”Jori nosti ratikan yhdellä kädellä ilmaan. Hihi.”
”Ja mä tykkäsin niistä tanssivista liikennevaloista. Valot vaihtui Tatun ja Patun värisiksi. Ja siellä liikennevalojen sisällä oli mies, joka soitti niitä liikennevalojen ääniä.”
Pillimehut tyhjenivät ja kun kolmas väliaikasoitto helähti, siirryimme odottavaisin mielin takaisin saliin. En muistanut enää edes hermoilla, mahtaisiko esikoinen jaksaa vielä toisen puoliajan.
Tatu ja Patu -näytelmässä parasta oli lasten mielestä kaikki – ja väliaikakahvit!
Parasta oli kaikki – ja väliaikakahvit!
Toinen puoliaika hujahti yhtä tyylikkäästi kuin ensimmäinenkin ja näytelmää puitiin vielä kotimatkalla.
”Miten ne mahtuivat niihin Snadin koteihin? Eihän siellä ollut edes sänkyjä! Ja osa ihmisistä joutui asumaan kerrostaloissa, jotka olivat pelkkiä kuvia. Miten niihin pääsee sisään?” nelivuotias pohti huolestuneena lavastusta.
Näytelmä sai kuitenkin pikkumieheltä täydet pisteet: Parasta oli kaikki – ja väliaikakahvit! ”Mentäisiinkö vaikka huomenna uudestaan?”
Vielä nukkumaan mennessä esikoisen kasvoille levisi tietäväinen virne: ”Tiesitkö äiti, että Helsinki on Suomen pääkaupunki, mutta ennen se oli Suomen jalkakaupunki. Ja PEPPUkaupunki!” Niinpä niin, Tatulta ja Patulta voi oppia kaikenlaista…
Lue myös:
- Miksi lapsille kannattaa laulaa?
- Ykskymmentä ja kymmenentoista – miten opetella numeroita ja kirjaimia lasten kanssa?
- Käsinukeista apua lastenkasvatukseen – vinkkejä vanhemmille
- Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!
Kauluspaitakortti – kortti lasten kanssa askarreltavaksi
Tänä vuonna päätimme taiteilla isänpäiväkorteiksi kauluspaidat, joita somistivat lasten suunnittelemat kravatit. Esikoinen vastasi niiden tussaamisesta ja Mante viimeisteli luomukset värikynillä. Taiteilun lomassa esikoinen innostui (Manten kompatessa) tarinoimaan kravattien kuvista niin lennokkaasti, että päätin jakaa tarinat täälläkin. Tässä hauska kortti lasten kanssa askarreltavaksi!
Miten kauluspaitakortti tehdään?
Kauluspaitakorttia varten tarvitset haluamasi kokoisen palan paperia. (Nämä on tehty A4-koossa.) Leikkaa paperin yläreunaan saksilla muutaman sentin levyiset kaistaleet- Älä kuitenkaan leikkaa suikaletta kokonaan irti vaan leikkaamatta paperin keskeltä jokusen sentin pätkä. Käännä suikaleiden yläkulmat toisiaan vasten alla olevan kuvan mukaisesti, jolloin syntyy kaulukset. Kiinnitä kaulukseen ”napit”, muotoile ja koristele paitaan sopiva kravatti ja liimaa se paikoilleen. Kravatin alareunan voi jättää myös liimaamatta, jolloin sen alle voi kätkeä viestin. Lopuksi liimaa kaulukset.
Meillä lapset vastasivat värien ja ”nappien” valinnasta sekä kravatin suunnittelusta ja toteutuksesta. Neljävuotias taiteili tussein ja kaksivuotias värikynin. Minulle jäivät leikkaaminen ja liimaaminen sekä onnitteluviestien kirjaaminen esikoisen sanelusta.
Lapset valitsivat paitojen värit ja kauluksen koristeet. Samalla syntyi samasta ideasta kimmokkeen saanut synttärikortti isoäidille.
kravatti 1: meri
Viininpunaisessa paidassa komeileva kravatti sai inspiraationsa merestä ja se myös päätyi purjehduksesta pitävälle isoisälle.
”Kravatin meri on niin sininen, ettei valkoista näy. Tässä meressä ei saa veneillä, koska siinä uidaan. Täällä on myös laitureita, jotka on sidottu veteen.”
[MANTE: ”Meri. Lisää sinistä!”]
Kaikki kortit valmiina!
kravatti 2: bussireitit
Esikoinen on ollut aina kiinnostunut bussien reiteistä ja osaakin lähiseudun linjurien pääteasemat ulkoa. Hänen isänsä on ollut lapsena samanlainen. Tästä syystä ja siksi, että isän lempiväri on vihreä, perhosilla somistettu vihreä kauluspaita bussireittikravatilla päätyi isänpäiväkortiksi omalle isälle.
”Tässä kravatissa on bussin numero 1 reitti. Pallot on pysäkkejä. Ja tässä on toisen bussin reitti. Se menee sillan yli. Tähän tulee aika monta reittiä.”
[MANTE: ”Minä piirrän punaisen bussin. Äiti auta!”]
kravatti 3: yllätys vaipassa
Isän ja isoisien lisäksi lapset halusivat yllättää isänpäiväkortilla myös enonsa, jonka perheeseen odotetaan uutta pienokaista. Kravatin teemakin oli vauvaperheelle sovitettu: yllätys vaipassa.
”Isit tietää tässä kravaatissa, että koska siellä haisee, jollain on kakka housussa. Siksi tämä [kortti] pitää antaa jollekin, jolla on vauva.”
[MANTE: ”Piirrän vaipan.”]
kravatti 4: nurmikko sateessa
Keltaisena räiskyvä paita sai sadeaiheisen kravatin, jossa kastumista vastaan taisteltiin keltaisten sateenvarjojen avulla. Tämä kortti valikoitui saajalleen, ”koska se on niin värikäs”.
”Kravatissa on nurmikko ja pensaita. Tässä sataa, koska aurinko on rikki ja ne on voimakkaita ne sadepisarat. Siksi tarvitaan keltainen sateenvarjo. Nurmikolla on myös vaatteita kuivumassa.
[M: ”Lisää keltaista!”]
Kravatti 5: lahjapaketti avaruusraketissa
Oranssiin kauluspaitaan syntyi avaruusrakettiteemainen kravatti – koska joskus lahjapaketit voivat olla niin pitkiä, että niiden kuljettamiseen tarvitaan kokonainen raketti!
”Kravatissa on pitkä lahjapaketti, jonka sillä on avaruusraketti. Paketti on rusetoitu huolellisesti. Paketin päällä on ukko, joka ohjaa rakettia.”
rannekoru-kauluspaitakortti
Isänpäiväkorttien kylkiäisenä syntyi vielä yksi bonuskortti isoäidin synttärikortiksi. Päätimme hyödyntää samaa ideaa, mutta korvata kravatin helminauhalla. Ensin lapset saivat suunnitella helmistä rannekorun, jonka sovitimme paidan kaulusten alle kaulakoruksi. Paidasta piti tehdä huomattavasti isänpäiväkortteja pienempi, jotta mittasuhteet saatiin sopimaan yhteen. Liitin takapuolelle vielä suikaleen pahvia kovikkeeksi, jotta paita säilyttäisi ryhtinsä painavan korunkin kera. Tästäkin tuli aika metka!
Lue myös:
- Ykskymmentä ja kymmenentoista – miten opetella numeroita ja kirjaimia lasten kanssa?
- Kotiparturin kokeiluja – vinkkejä lasten hiustenleikkuuseen
- Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?
- Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle!
Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!