Vatsataudin vierailtua perheessä olemme taas tutun tilanteen edessä: On viikonloppu, mies on töissä, toinen lapsista viettää vielä toipilaspäivää mutta toisellekin täytyy keksiä tekemistä. Kumpikaan lapsista ei tahdo leikkiä yksikseen, mutta leikit ovat vielä iän puolesta aika erilaisia – ja molemmilla riittää tietysti loputtomasti energiaa! Mikä neuvoksi? On aika kaivella ideavarastosta leikkivinkkejä toipilaspäivälle!

Telkkarin lempiohjelmat viihdyttävät lapsia hetken – mutta vain hetken!

Lasten Yhteiset kiinnostuksenkohteet hyötykäyttöön

Onneksi lapsillamme on joitakin yhteisiä kiinnostuksenkohteita, kuten kulkuneuvot ja työkoneet. Mante innostuu myös herkästi vähän isompienkin jutuista, jotka ovat isoveljelle erityisen tärkeitä. Näitä aihepiirejä soveltamalla pystyy kehittelemään leikkejä, joita kumpikin pystyy leikkimään omien mieltymystensä mukaan.

TyömAa-leikki

Aloitamme päivän perustamalla työmaan ja kaupungin sen ympärille. Samaan aikaan kun Mante keräilee roinaa kippiauton lavalle ja nostaa tavaroita nosturilla ilmaan, esikoinen perustaa työmaan reunaan valtavaa parkkipaikkaa, jossa autot on parkkeerattu milloin koon, milloin värin mukaan.

Työmaa valtaa lopulta puoli kotia, esimerkiksi valtaosan keittiön ja olohuoneen lattiasta, ja löydän pikkuautoja vessastamme vielä seuraalla viikollakin, mutta ainakin aika kuluu rattoisasti.

Työmaaleikit valtaavat parhaimmillaan puoli kotia, mutta ainakin aika kuluu rattoisasti.

Kivaa kirjaimista

Seuraavana vuorossa on esikoisen suuri innoittaja: kirjaimet. Koska esikoinen kirjaininnostus on tarttunut myös pikkuveli-Manteen, hänetkin on helppo houkutella mukaan.

Siispä kaivamme esiin kaikenlaista tarpeellista: paperia ja kyniä, joululahjaksi saadun Muumi-tietokoneen ja aakkosmagneetit. Esikoisen piirrellessä kirjaimia paperille Mante istuu kirjaimia opettavan Muumi-tietokoneen ääressä. Minun tehtäväkseni jää juosta keittiön ja olohuoneen väliä. ”Äiti, millä kirjaimella Mörkö alkaa?” kuuluu olohuoneesta ja heti perään esikoinen jo huutaakin: ”Äiti, tule lukemaan, mitä minä kirjoitin!”

Kyllästyttyään molemmat hakeutuvat magneettiaakkosten ääreen kirjoittamaan nimiään jääkaapin oveen ja etsimään yhdessä muita tuttuja kirjaimia. Kirjaimet ovat yhtä aikaa ihania ja raivostuttavia: Niitä on aina joka paikassa – mutta toisaalta, siksi ne tuntuvatkin vangitsevan lastemme huomion niin usein. ”X niin kuin xylitol!” Mante kiljahtaa. (Minulla ei ole aavistustakaan, mistä hän on sen oppinut.) ”Ja tämä on ruotsalainen oo! [Å]”

Magneettikirjaimien ainoa huono puoli on, että niitä löytyy kaikkialta. Nämä kävivät näköjään tiskarissa…

Päiväunet mahdollistavat ison lapsen leikit

Mante nukkuu vielä viikonloppuisinkin reilun tunnin unet. Esikoinen on jo oppinut, mitä se tarkoittaa: Hän saa valita pari spesiaalipuuhaa, joiden tekeminen ei yleensä onnistu, kun olen yksin molempien lasten kanssa. Tällä kertaa toiveissa ovat kehittelemämme piirtämisleikki sekä Sukkela siili -peli.

Magneettiset piirtoalustat toimivat hyvin piirtämisleikissä.

Piirtämisleikki

Piirtämisleikkiin tarvitaan kaksi osallistujaa, molemmille magneettiset piirtoalustat tai paperia ja kyniä. Tehtävänä on piirtää aina omalla vuorollaan kuva, jonka toinen sitten yrittää toistaa mahdollisimman samanlaisena. Ainakin meillä lopputuloksena on paljon naureskelua (yleensä sen jälkeen kun minä olen yrittänyt piirtää esikoisen tuotoksen).

Sukkela siili -peli

Sukkela siili on ollut ensimmäinen peli, jonka pelaamiseen esikoisemme on jaksanut keskittyä. Vieritettävään siiliin kerätään tarroja, jotka puolestaan auttavat etenemään pelilaudalla. Tylsistymistä estävät pelin lukuisat variaatiot: Pelilautaa voi muunnella ja peliversioitakin on kaksi. Yhteispeliversiossa jännitystä lisää siilejä jahtaava kettu, jota pyritään pääsemään pakoon.

Sukkela siili on ollut ensimmäinen peli, johon esikoisemme on jaksanut keskittyä kunnolla.

Leffahetki

Kun Mante yhä jatkaa uniaan, päätämme käyttää loppuajan leffan katseluun. Elokuvaksi valikoituu Madagascar, joka saakin nelivuotiaamme käkättämään ja joraamaan tarinan biisien tahdissa: ”Mun täytyy veivaa, veivaa…”

Yhteiset leffahetket ovat meillä varsin tuore ilmiö. Esikoinen jaksoi ensimmäistä kertaa keskittyä 40-minuuttiseen lastenelokuvaan joululomalla ja nyt elokuvaelämyksiä on kertynyt jo jokunen. Pidemmät elokuvat pilkomme yhä kahteen tai kolmeen katselukertaan.

Parasta leffahetkissä taitaa olla vieressä istuva aikuinen, jonka kanssa kikatella ja käsitellä nähtyä, sekä kotiteatterin paras katselupaikka vanhemman kainalossa.

Seikkailu metsäpoluilla ja muuta toiminnallista tekemistä

Kun Mante herää, lasten energiataso alkaa lähestyä punaista. On pakko lähteä ulos, vaikka esikoinen vielä toipilaspäiväänsä viettääkin.

Metsäpolkuretki

Asumme aivan Keskuspuiston vieressä, joten metsää riittää moneen suuntaan kilometrikaupalla. Koska itse viihdyn luonnossa, olen yrittänyt kasvattaa lapsetkin retkeilijöiksi. (Ks. juttu Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?) Niinpä nappaan mukaani koiran ja lapset ja johdatan kaikki lähimmän metsäpolun alkuun.

Lunta on satanut paljon, mutta metsään on jo tamppautunut hyvät polut, joita seurata. Syvät kulku-urat te tekevät metsäretkistä itse asiassa erityisen helppoja: Ne ovat lapsille kuin ratoja, joita on kiva kirmata.

Mante posottaa kaukana edellä. Hän on isoveljensä metsäsuhteeseen verrattuna suorittaja. ”Äiti, mennään jo! Minä haluan ehtiä maaliin!” Sijoilleen unohtuvaa esikoista sen sijaan saa huhuilla tuon tuosta. Hän kun jää mielellään tutkimaan kaarnaa ja lumihangen kuvioita tai kuuntelemaan, miltä metsä tänään kuulostaa. Ymmärrän häntä hyvin. Olen samanlainen. Kahden erilaisen pikku-metsänkävijän kanssa joudun kuitenkin tekemään kompromissin, etten kadota kumpaakaan silmistäni: Toppuuttelen Mantea ja hoputtelen esikoista.

Mante ja esikoinen ovat erilaisia metsänkävijöitä: Mantella on yleensä kiire maaliin, kun taas esikoinen tykkää jäädä aloilleen ihmettelemään.

Päivätanssit

Seuraavan ohjelmanumeron kehittää Mante. Sisään palattuamme hän kävelee cd-soittimelle ja vääntää volyymit täysille. Esikoinen innostuu ja loikkaa sohvalle joraamaan. Kahden kilometrin metsäkävely ei vaikuta väsyttäneen vesseleitä.

Niinpä aloitamme päivätanssit: Pyörimme, tanssimme ja hypimme toivebiisien tahtiin, kunnes kaikilla on päät pyörällä.

Piilosilla

On klassikkoleikin vuoro! Pystymme leikkimään sitä paremmin yhdessä nyt, kun Mantekin on oppinut säännöt – tai oppinut ainakin melkein. Etsintävuorot Mantella sujuvat jo oikein mallikkaasti. Ensin lasketaan: ”Yksi, kaksi, kolme, neljä, kuusi, neljä, kymmenen”  ja sitten etsitään. Piilossa pysyminen on vielä vähän haastavampaa. Kun etsijä kajauttaa: ”Tullaan!” Mante ryntää riemuissaan piilostaan: ”Täällä minä olen!”

Riehumishuone

Kun riehumisvimma ei ota laantuakseen, siirrymme riehumishuoneeseen. Lapsillamme ei ole varsinaista lastenhuonetta vaan nukumme kaikki samassa tilassa ylimmässä kerroksessamme, joka on yhtä suurta tilaa.

Lastenhuoneen sijaan rakensin lapsille tilan, jota kutsumme riehumishuoneeksi. Sieltä löytyy tekemistä fyysisen energian purkamiseen: puolapuut, trampoliini, patjoja, valtava säkkituoli, motoriikkakiviä ja majaksi muokattu vanha pöytä, jonka ”katolle” voi myös kiivetä.

Riehumishuoneessa saa purkaa energiaa luvan kanssa!

IkätasoIttain toimivia pelejä

Iltaa kohden meno vähitellen rauhoittuu ja pystymme vaihtamaan taas vähän rauhallisempaan tekemiseen. Olen löytänyt kokoelman pelejä, jotka toimivat eri ikäisten veljien kanssa yhtä aikaa leikkiessä, kun niitä ei yritäkään pelata varsinaisten sääntöjen mukaan. On aika kaivaa ne esiin.

Lattiapalapeli

Lattiapalapeli tarkoittaa hyvin suurikokoisista palasista koostuvaa palapeliä, joka on mukavaa rakentaa lattialle. Meiltä löytyy yksi tällainen (työmaa-aiheisella kuvalla varustettuna tietenkin). Lattiapalapeli mahdollistaa palapelien tekemisen jo silloin, kun motoriikka ei pienillä palasilla siihen välttämättä vielä riittäisi.

Esikoinen osaa jo koota lattiapalapelin varsin pienellä avustuksella. Silloin kun Mante on mukana rakentamisessa, hänen tehtävänään on etsiä kulmapaloja ja sovittaa jo paikkansa löytäneitä paloja oikeinpäin paikoilleen. Eniten Mante tykkää kuitenkin bongailla paloista niihin kätkeytyvä työmaa-ajoneuvoja – ja koska ne ovat hänelle niin kovin tuttuja, löytää hän käden käänteessä kaikki palaset, joihin kätkeytyy vaikkapa pala nosturia tai tiejyrää.

Stack Tower on taipunut monenlaisiin leikkeihin eri ikävaiheissa.

Stack tower

Stack tower on ollut meillä peli, joka on ollut kovassa käytössä monessa eri kasvuvaiheessa. Pelilautana toimii teline, jossa on ylöspäin kohoavaa puukeppiä. Varsinaisessa pelissä tarkoituksena on pyrkiä rakentamaan kehikkoon annetun kuvan mukainen rakennelma eri värisistä ja muotoisista palikoista pujottamalla ne puutikkuihin. Mukana on myös pujotusnaru, johon palikoiden pujottamista voi harjoitella muuten vain.

Esikoinen tykkää pelata peliä jo sen oikeilla säännöillä. Koska kehikossa on kolme rakennuspaikkaa, liikenee niistä kuitenkin yksi esikoisen pelatessa myös Mantelle. Aiemmin Mantea kiinnosti nimetä palikoiden värejä. Nykyään se on jo liian helppoa. Paljon kiinnostavampaa on palasten pujottaminen tikkuun – ja usein vielä esikoista matkien niin, että pujotettava pala on samanvärinen tai muotoinen kuin esikoisellakin on menossa.

Ämpäriin saa kätevästi kerättyä kalansaaliin, kun lähtee onkiretkelle olohuoneeseen.

Kalastuspeli

Tiedättekö sen perinteisen kalastuspelin, jossa kaloja ongitaan magneettisilla ongilla mahdollisimman paljon? Meillä on pelistä versio, jossa mukana on tullut säkillinen puisia, magneetilla varustettuja kaloja ja mereneläviä, sekä onget ja virvelit niiden kalastamiseen.

Lapset eivät ole koskaan innostuneet pelin pelaamiseen, mutta tykkäävät leikkiä kalastamaan lähtemistä. Niinpä olemme tuunanneet pelivälineistöä muun muassa ämpäreillä, joihin kalansaaliin voi kerätä.

Onkia voi milloin mistäkin: sohvalta, pöydältä, nojatuolin selkänojan yli – vessanpöntön luo en sentään ole lapsia vielä päästänyt. Sitäkin on kyllä ehdotettu.

Mantekin treenailee kirjaimia isoveljen Muumi-tietokoneella.

Lopulta toipilaspäivä on selätetty ja koittaa iltatoimien ja -satujen aika. Äidin viihdytystoimiston on aika ladata akut seuraavia seikkailuita varten.

Lue myös:

• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Viisi leikkivinkkiä villikoille – leikkejä rauhoittumiseen
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Tavoistani poiketen tein rakettien räjähdellessä uudenvuodenlupauksen: Tänä vuonna pitäisin parempaa huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Korona-ajassa, intensiivisten ja valvomisentäyteisten kotivuosien jälkeen lupauksen tekeminen tuntui hyvältä tavalta oikeuttaa itsestä huolehtiminen. Se kun tuppaa jäämään lapsiperhearjen kiireessä viimeiseksi asiaksi, jolle järjestää aikaa. Kyseessä on aikamoinen paradoksi: Onhan vanhempien jaksaminen toimivan arjen ja hyvinvoivan perheen perusta.

Tavoistani poiketen tein uudenvuodenlupauksen: Tänä vuonna pitäisin parempaa huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Onko lupaus pitänyt?

Vuosi alkoi tyypilliseen tyyliimme vauhdikkaasti, eikä yllätyskäänteiltäkään vältytty. Kun esikoisen kolmeviikkoinen joululoma päättyi, mies lähti kolmeksi päiväksi Vierumäelle koulutukseen ja jäin sooloilemaan lasten kanssa. Viimeisenä iltana ennen miehen lähtöä rikoin kuitenkin pitkään kipuilleen selkäni niin, etten pystynyt kunnolla kävelemään. Anoppi riensi onneksi apuun aina iltatoimien ajaksi, minkä ansiosta selvisimme soolopäivistä.

Miehen palattua takaisin ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun laryngiitti saapui vieraaksemme. Se tosin saattoi olla myös onnenkantamoinen, sillä sairaslomapäivien myötä onnistuimme väistämään korona-altistumisen – vaikkakin vähän myöhemmin altistumisista tuli normiarkea.

Kaikesta huolimatta olen mielestäni onnistunut pitämään lupaukseni. Asiassa on auttanut se, että Mante on alkanut nukkua paremmin – eli myös minä olen alkanut nukkua paremmin. Enimmäkseen itsestäni huolehtiminen on kuitenkin tarkoittanut pieniä tekoja aina tilaisuuden tullen: esimerkiksi jalkakylpyä tai kotitekoista skagenia lasten mentyä nukkumaan. Tai kirjoittamista ja musiikin tekemistä Manten ollessa päiväunilla. Lisäksi olen uudelleenperustanut irtokarkkikätkön, jolla voin piipahtaa silloin, kun arki alkaa liikaa huokailuttaa.

Otimme myös miehen kanssa itseämme niskasta kiinni ja järjestimme mahdollisuuden treffi-illalle. Edelliskerrasta olikin jo melkein neljä kuukautta. Tällä kertaa vietimme oman parituntisemme kotona. Testasimme nimittäin kotioloissa pelattavaksi tarkoitettua pakohuonepeliä, jonka mieheni sai joululahjaksi.

Vaikka alkuunpääseminen vei hetken, kokemus yllätti todella positiivisesti! Peli oli yhtälailla mukaansatempaava, mutta huomattavasti pidempi kuin pakohuoneissa pelattavat versiot. Ja vaikka treffiaikamme loppuikin kesken, pelin pystyi ongelmitta jatkamaan loppuun myöhemmin, lasten mentyä nukkumaan. Taas kerran muistimme, miten tärkeää kahdenkeskinen aika on perhearjen pyörityksen lomassa!

Mieheltä saadun joululahjan ansiosta oman ajan tunne on lisääntynyt merkittävällä tavalla, vaikkei se oikeasti olekaan lisääntynyt.

Oman ajan tunne lisääntyi yllättävällä tavalla

Merkittävin oman ajan tunnetta lisännyt tekijä on ollut mieheltä saamani joululahja. Sain nimittäin vastamelusuojalliset kuulokkeet äänikirjojen kuuntelemista varten! Joskus kauan sitten, aikana ennen lapsia, kuuntelin äänikirjoja aina juostessani ja pyöräillessäni. Sitten kuulokkeeni hajosivat, lapset syntyivät ja koko juttu unohtui.

Tällä välin koko äänikirjojen maailma on kehittynyt valtavasti. Ennen äänikirjat piti ostaa yksittäisinä tiedostoina ensin koneelle ja siirtää sieltä mp3-laitteelle. Nyt minulla on valtavat kirjastot käytössäni vain kännykkää napauttamalla ja jo kolmas kirja kuuntelussa, vain muutaman viikon jälkeen!

Milloin sitten kuuntelen kirjoja? Esimerkiksi silloin, kun mies nukuttaa lapsia ja minä siivoilen päivän jälkiä tai teen ruokaa. Tai silloin kun esikoinen on päiväkodissa ja minä Manten kanssa lenkittämässä koiraa tai odottelemassa päiväunta saapuvaksi. Päivän aikana saatan ehtiä kuuntelemaan jopa tunnin tai pari ilman, että nautiskeluhetkeni on pois lasten kanssa vietetystä ajasta. Sen lisäksi että saan tyydytettyä lukuhimoani, päivittäinen oma aikani on tavallaan tuplaantunut mitään muuttamatta.

Vaikka äänikirjakokeilua on takana vasta muutama viikko, menossa on jo kolmas kirja.

Oivalluksia hyvinvoinnista ja vanhemmuudesta

Kannattiko uudenvuodenlupaus? Kyllä, ehdottomasti. Silti väitän, että merkittävin tekijä päätään nostaneen hyvänolon takana on ollut uni. 16 kuukautta kestäneen valvomisen vuoteni jälkeen minulla ei yksinkertaisesti ollut enää voimia miettiä, mitä voisin tehdä toisin tai mikä saisi minut voimaan paremmin. Jo muutama hyvinnukuttu yö alkoi kuitenkin kirkastaa ajatuksia niin, että ympärillä alkoi nähdä uusia mahdollisuuksia.

Minulla on ollut pitkään tapana ajatella, että elämä on leikki: Parhaimmillaan mahtava sellainen, pahimmillaan väärille urille ajautunut julma koettelmus – mutta useimmiten kuitenkin omilla valinnoilla ohjailtavissa. Virkeä mieli on nokkelampi ja sukkelampi. Silloin se löytää leikistä enemmän ilon- ja naurunaiheita, vaihtoehtoja, ratkaisuja ja mahdollisuuksia. Sama pätee hyvinvointiin ja vanhemmuuteen, onnelliseen elämään.

Aurinkoista kevättalvea!

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Läpsystä vaihto – tanssi nimeltä vanhemmuus
• Mitä kuuluu koronan keskellä syntyneille?
• Murphyn lakeja lapsiperheille – vauvamaailman lainalaisuuksia

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!