Viikko sitten pääsin juhlimaan pitkäaikaisen unelman toteutumista, kun Museo Merkissä vietettiin esikoisromaanini Naapurimme Eskelmus kirjanjulkkareita. Mutta millainen kirja on Naapurimme Eskelmus ja millaiset julkkarit sen ympärille loihdittiin?

Kuva: Leea Simola

Millainen kirja on naapurimme eskelmus?

”Kaikki alkoi postilaatikosta. Se oli ilmestynyt yön aikana täydellisen sopimattomaan paikkaan, keskelle kävelytietä. Muut postilaatikot seisoivat kiltisti jämpteissä riveissään pihojen reunoilla, mutta tämä karkuri pakotti ihmiset väistämään itseään. Sukunimelle tarkoitetulla liuskalla luki ’Yksinäisten kirjeiden hotelli’.”

Keskelle tietä ilmestyy yön aikana postilaatikko – eikä mikä tahansa postilaatikko vaan Yksinäisten kirjeiden hotelli. Sen mukana Tammenterhopuidentielle tupsahtaa myös uusi naapuri. Velhonoloinen tuttavuus kasvattaa pihallaan nakkipensaita ja lihapullapuita, maalaa sateenkaaria, piileskelee kiireeltä ja puhuu yhtä viisaita kuin lapset.

Kun nimiä keräävät sisarukset, Uneksija ja Aalekaappi Huiskinhaiskin Höpsöheinä Ritarikuningas, saavat selville, että erikoinen postilaatikko on rikki, he haluavat auttaa naapuriaan: Yksinäisten kirjeiden hotelli on saatava toimimaan, jotta yksinäisten lasten ajatukset löytävät taas toistensa luo! Kirjelootan korjaamiseen eivät kuitenkaan tepsi aivan tavalliset konstit: Tarvitaan ainakin taikapölyä, Uneksijan kykyjä, kipua syövän Hörmeliinin vastauksia ja kourallista nokkeluuksia – kenties myös arvonsatuntevan kissan, Velmusen, viisauksia.

Tarinan taustaa

Leikki jatkui kuukausien ajan, ja lopulta aloin jäsennellä sen palasia muistiin, kokonaisen tarinan muotoon. Kirjoittaessa halusin tutkia, voiko niinkin painavasta asiasta kuin yksinäisyys kirjoittaa kepeän leikkisästi mutta vakavissaan. Uskon, että niin lapset kaikessa tarkkanäköisyydessään tekisivät. Entä voisiko tarinan kertoa niin, että se samalla yllyttäisi lukijaa kielelliseen leikkiin?

Leikkisyys on ollut Naapurimme Eskelmuksen teossa mukana kokonaisvaltaisesti

Tarina jokaiselle lukutaidon tasosta riippumatta

Toivon, että Naapurimme Eskelmus olisi kirja, josta jokainen voisi löytää itselleen jotain merkittävää tai puhuttelevaa iästä ja lukutaidon tasosta riippumatta.

Tarina on kirjoitettu kolmeen merkityskerrokseen niin, että sitä voivat lukea eri ikäiset ja eri tasoiset lukijat. Yksinkertaisimmillaan tarina on satu. Seuraavalla tasolla mukaan tulevat tekstiin kätkeytyvät kielileikit, jotka muuttavat merkityksiä ja (toivottavasti) houkuttelevat ihmettelemään monipolvista ja rikasta kieltämme. Kolmannella tasolla lukijan on mahdollista irtautua sadun genrestä ja etsiä selityksiä syvemmältä: Jos kyse ei olekaan sadusta, mistä johtuvat ristiriidat, miksi kokemukset ja havainnot eroavat, kuka puhuu totta – vai puhuvatko kaikki?

Olen rakentanut tarinan rinnalle myös tehtäväpaketin, joka on suunniteltu lukemisen tueksi ja sitä ohjaavaksi välineeksi. Paketissa on kullekin lukemisen tasolle omat tehtävät (S2 ja lukemista opettelevat, lukemisen perustaitoja vahvistavat, kokeneet lukijat). Tavoitteeni on ollut, että tehtäväpaketin avulla kaikki saman luokan tai ryhmän lapset pystyisivät lukemaan tai kuuntelemaan kirjan yhdessä, ymmärtämään sen omalla taitotasollaan ja kurkottelemaan kohti seuraavaa lukemisen tasoa.

Leean koira Ruuti on mukana ihmettelemässä painosta saapunutta kirjaa

Millaiset julkkarit halusimme loihtia?

”Hörmeliini oli minun ja veljeni yhteinen luomus: otus joka söi kipua. Se oli erityisen hyödyllinen silloin, kun jompikumpi meistä satutti itsensä. Ei tarvinnut kuin kuvitella Hörmeliini paikalle, niin kipu oli tiessään.”

Kun aloimme suunnitella Eskelmuksen julkkareita, minulla oli kaksi toivetta: Halusin, että tarinaa luettaisiin niin, että esityksessä hyödynnettäisiin myös muita sydäntäni lähellä olevia taiteenaloja, musiikkia ja teatteria, hyödyntäen. Lisäksi toivoin, että illan sisältö kumpuaisi tarjoiluja ja yksityiskohtia myöten tarinasta. Huokaisin myös, että olisi ihana saada Hörmeliini paikalle – ja kuinka ollakaan, Hertan ihanat kustannustoimittajat Riina ja Tuija ryhtyivät vaivihkaa loihtimaan toivetta todeksi. He nimittäin teettivät iltaa varten valtavan Hörmeliinin, joka keikaroi lavalla alkuillan ja siirtyi sitten poseeraamaan valokuviin ihmisten kanssa.

Hörmeliinikin saapui kirjanjulkkareihin! Kuvassa Hörmeliinin kanssa poseeraavat Leea (ylävasen), minä, Tuija (alavasen) ja Riina

Julkkareiden pitopaikka, Museo Merkki, oli minulle jo ennestään tuttu. Se on nimittäin yksi minun ja lasteni lempiretkipaikoista. Kävin jo syksyllä kuikuilemassa, millaiseksi Merkki oli remontin myötä muuttunut, ja jo tuolloin tuntui, että paikka olisi juuri tämän kirjan julkkareille se oikea. Ja niinhän se olikin! (Ihan yleisenä vinkkinä, Merkin näyttelyt ovat huikeita. Huhtikuussa on vuorossa Peppi Pitkätossu. Ei yhtään pöllömpi jatkumo Eskelmukselle!)

Tarjolla oli illan aikana monenmoista tarinasta tuttua syötävää: Eskelmuksen nakkipensaiden ja lihapullapuiden satoa (*tuotteista saatu alennusta: Kivikylä), Sateenkaarimaalarin sateenkaariremmejä, sienipiirakkaa aikuisten makuun ja tietenkin taikajuomaa, jonka kukin sai myös valmistaa ohjeiden ja tarpeiden mukaan itse. Myös Hörmeliinin ruokinnasta oli huolehdittu: Omat kolotuksensa ja harminsa sai sulkea purkkiin ja syöttää iltapalaksi kipua syövälle otuksellemme.

Pitopöydässä on tarjolla muun muassa Eskelmuksen nakkipensaiden ja lihapullapuiden satoa (*tuotteista saatu alennusta: Kivikylä)

Millainen illasta tuli?

”Kohautin hartioitani. ’[Vanhempani] ovat missä milloinkin. Töissä, lomalla, mustikassa, sienessä, puolukassa, kalassa, myöhässä, mykkäkoulussa, unenpöpperössä. Aina he ovat joka tapauksessa kiireissään’.

’Sellaista on aikuisten elämä’, mies huokaisi. ’Aikuisena oppii vahingossa tekemään itsestään kiireisen, kun luulee kasvaneensa moneen suuntaan tärkeäksi.'”

Merkin sympaattinen lava oli kuin nakutettu illan ohjelmalle. Perinteiseen tapaan alkuun kuultiin puheita. Minäkin pidin elämäni ensimmäisen suomenkielisen SUUNNITELLUN puheen. Yleensä olen aina improvisoinut, mutta tällä kertaa halusin puhua vähän pidemmin ja olla unohtamatta mitään tai ketään tärkeää. Sen jälkeen Riina, Tuija ja kuvittajani Leea yllättivät minut jo toistamiseen. He olivat teettäneet minulle Leean taituroimasta lempikuvituskuvastani suurennoksen, koska olin joskus sanonut, että siitä tulisi ihana taulu. (Se onkin nyt kehystettävänä!)

Sitten vuorossa oli haastattelu. Opettajakollegani Mirva Saunamäki oli lupautunut haastattelemaan minua ja Leeaa. Juttutuokion aikana paljastui muun muassa, että ensimmäisenä kuvana Leea piirsi kirjan kannen ja että hänen mielestään haastavin kuvituskuva oli höyryjuna sen teknisyyeen vuoksi. Minusta puolestaan paljastui, että kirjoitan öisin ja kotonani kirjoja on vähän kaikkialla, koska se innostaa lukemaan. Yleisö puolestaan uteli Aalekaapin syntymänimeä, josta hänen hieno kutsumanimensä on väännetty – vaan sepä ei ollut edes minun tiedossani.

Kirjailijan ja kuvittajan haastattelu, haastattelijana Mirva Saunamäki

Varsinaisen ohjelman viimeisenä ohjelmanumerona oli lukuteatteri, johon olin saanut mukaan sekä entisiä teatterioppilaitani että opiskelukaverini Sibelius-Akatemialta. Näissä juhlissa tarinaa nimittäin luettiin niin, että minä istuin lavan reunalla kertojana, Jesse Gyllenbögel ja Iiris Kankkunen lukivat ja tulkitsivat tarinaa kanssani rooleissa ja Tuike Suomalainen improvisoi esitykseen vielä musiikit viulullaan. Ai että miten nautin siitä! Toivottavasti pääsen lukemaan Eskelmusta vastaavalla konseptilla vielä joskus uudelleen.

Lukuteatteria

Ja mikä parasta, lapseni pelmahtivat Manten kummisedän kanssa paikalle juuri ennen lukuteatterin alkua. He olivat olleet juhlien alun toisaalla leikkimässä, jotta päiväkotipäivän jälkeisestä illasta ei tulisi heille liian tuhti. Mutta olin toivonut, että he näkisivät juuri lukuteatteriesityksen, sillä arvasin jo etukäteen, että siihen he ihastuisivat. Esityksestä puhuttiinkin meillä kotona vielä päiviä myöhemmin.

Lavalla kanssani Tuike Suomalainen (vas.), Jesse Gyllenbögel ja Iiris Kankkunen

Taiantuntua, kukkameriä ja kiitoksia

”Eskelmus seisoi paljasjaloin pihanurmellaan ja maalasi näyttävää kaarta ilmaan. Hänen ympärillään oli valtava rinki erivärisiä maalipurkkeja, joista kuhunkin hän kastoi siveltimen vuorollaan. ’Tervetuloa kotiin’, Eskelmus lausui juhlallisesti meidät nähdessään. ’Kuten huomaatte, minulla on projekti. Maalaan sateenkaarta.'”

Ilta päättyi omistuskirjoitusten kirjoittamiseen ja lyhyisiin turinatuokioihin ihmisten kanssa. Seuraavana aamuna heräsin kotona kukkamereen ja taiantuntuun, jossa leijailin vielä pitkän aikaa myöhemmin.

Kiitos kaikille juhlissa esiintyneille, iltaan osallistuneille ja matkassa tukeneille, Museo Merkille, Kivikylälle, taikaa ja tarinoita tuottaville lapsilleni, Hertan iki-ihanille Tuijalle ja Riinalle sekä korvaamattomalle kuvittajatyöparilleni Leealle! Teitte julkkarijuhlista unohtumattomat!

Lukukeskuksen kirjailijasivuni löydät TÄÄLTÄ.

Lue myös:

• 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
• Tuhat kirjaa vuodessa tavoitteena lukevat lapset

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Tammikuussa 2024 törmäsin lukuhaasteeseen, jossa kannustettiin perheitä lukemaan yhdessä, 200 kirjaa vuoden aikana. Ajatus innosti, joskin määrä tuntui pieneltä. Tiesin, että 500 kirjaakin tulisi täyteen liian helposti, joten päätin saman tien asettaa tavoitteeksi tuhat kirjaa vuodessa. Nyt tuosta kaikesta on aikaa vuosi. Miten lukuhaasteessa kävi?

Oplus_16908288

1000 kirjaa vuodessa?

Kuka hullu yrittää lukea tuhat kirjaa vuodessa? Kenties sellainen, jota kiinnostaa, paljonko vuoden aikana tulee luettua. Koska tein tätä lukuhaastetta lähinnä itselleni, päätin ettei se saisi muuttua pakkopullaksi tai vaikuttaa muuhun elämään. Lukisin silloin, kun hyvältä tuntuisi.

Päätin laskea lukemaan mukaan kaikki sellaiset kirjat ja äänikirjat, joissa oli oikeasti luettavaa ja jotka luin joko itsekseni tai lasten kanssa. Sarjakuvalehtiä, kuten Aku Ankkoja, en tällä kertaa laskenut mukaan.

Vuoden aikana huomasin lukevani valtavat määrät osittaisia kirjoja: Joko luimme lasten kanssa yksittäisiä satuja tarinakokoelmasta tai minä aloitin iltasatukirjan, mutta mieheni lukikin sen seuraavana iltana lasten kanssa loppuun. Tällaisia teoksia en lukemaanme laskenut.

Tiedostin myös taipumukseni jemmailla kirjoja vähän kaikkialle ja aloittaa useiden kirjojen lukeminen yhtäaikaa. Parhaimmillaan minulla saattoi olla kymmenenkin kirjaa menossa samanaikaisesti. Jonkun niistä ahmaisin, toista saatoin lukea lähemmäs vuodenkin kaiken muun ohella.

Vuoden aikana luin…

Vuoden aikana luin lopulta 636 kirjaa – ja toisen mokoman osittaisia kirjoja.

Lukema muodostui lapsille luetuista iltasaduista ja kirjastoretkien jälkeen pidetyistä lukumaratoneista. Työmatkoilla, juoksulenkeillä ja koiraa ulkoiluttaessa kuunnelluista äänikirjoista. Ammattikirjallisuudesta ja tietokirjoista. Ihan liian hyvistä romaaneista, joita luen, kun minun pitäisi olla jo nukkumassa, mutten malta lopettaa.

Mitä haasteesta jäi käteen?

Sen lisäksi, että olen kuluneen vuoden aikana lukenut ihania kirjoja, on haaste antanut muutakin. Yksi konkreettisin esimerkki ovat säännölliseksi tavaksi muodostuneet kirjastoretket lasten kanssa ja niiden jälkeinen lukumaraton olohuoneen sohvalla. Vilkkaanvauhdikkaat lapsemme saattavat rauhoittua pariksikin tunniksi kuuntelemaan valitsemiaan kirjoja.

Mikä olisikaan parempaa kuin saada omat lapset kainaloon, viettää aikaa yhdessä ja jakaa eteenpäin sitä, mistä on itse aina saanut niin paljon – tarinoita.

Lue myös:

• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
• Ei vuorotyö vaan elämäntapa – kurkistaa erilaiseen perhearkeen

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!