Kuvaus valvomisen vuodestamme on ollut blogini ylivoimaisesti luetuin juttu. Siksi ei ollutkaan kovin yllättävää, että kysellessäni juttutoiveitanne, valtaosa toivoi että kertoisin, miten olemme valvomisen vuodesta palautuneet. Minäpä kerron! (Lue: Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen)

Kylpyhuoneen matolla on pehmeä nukkua

Palautuminen alkoi nopeasti

Kun lapset alkoivat tammikuussa yhtäkkiä nukkua paremmin, äkisti tuplaantuneen unimäärän vaikutukset rupesivat näkymään nopeasti. Valvomisen vuoden aikana olimme ehtineen kokeilla kaikkea saadaksemme enemmän unta, mutta tuloksetta. Se mikä lopulta auttoi, oli aika. Eräänä yönä meillä vain nukuttiin kolmen tunnin sijasta kuusi. Ja kun sama toistui seuraavanakin yönä, ja sitä seuraavana, tajusimme vähitellen selvinneemme koitoksesta.

Jo parin viikon jälkeen minusta alkoi tuntua, että olin palautunut 15 kuukauden valvomisesta. Eihän se tietenkään totuus ollut! Kaikki vain alkoi tuntua paljon paremmalta heti, kun uni oli korjannut suurimmat suuntaviivat raiteilleen. Tunsin olevani taas minä ja ymmärtäväni jotakin ympäröivästä maailmasta. Aloin muistaa menneiden päivien tapahtumia, ajatella kirkkaammin ja selkeämmin ja saada voiman takaisin urheiluun tottuneeseen kehooni.

Nopeasti huomasin myös vastustuskykyni parantuneen. Silloinkin kun muut perheessämme sairastelivat, vältin usein taudit ja säilyin terveenä.

Joskus uni ottaa vallan kesken leikkienkin!

Salakavalia seurauksia

Kävi kuitenkin niin, että kroppani alkoi reagoida äärimmäiseen valvomiseen siitä jo selvittyään. Vaikka valvomisen vuoden pää- ja selkäkivut katosivat nukkumisen myötä, kevään aikana selkäni alkoi kipeytyä uudelleen, useampaan otteeseen jopa pahaan kuntoon. Hieroja totesi, ettei lantionseutuni ollut vielä puolentoista vuoden jälkeenkään palautunut synnytyksestä, minkä takia haittavaikutukset olivat alkaneet vähitellen kiipiä selkää ylöspäin. ”You need to rest and stretch more”, hän patisti.

Kesän korvilla kampaajani puolestaan kauhisteli, että lähes kolmannes hiuksistani oli kadonnut jonnekin. Kysellessään, oliko elämässäni tapahtunut viimeisen vuoden aikana jotain erikoista, kerroin unettomista ajoistamme. ”Se sen täytyy olla”, kampaaja tuumi. ”Hiukset reagoivat äärimmäisiin koetuksiin viiveellä.” Lopuksi hän vielä lohdutteli, että hiukseni kyllä kasvaisivat takaisin, mutta aikaa se vaatisi.

Nukkuminen on ihanaa!

Kauaskantoisia vaikutuksia

Vaikka unettomat yöt tuntuvat jo kaukaiselta muistolta, aika-ajoin niiden vaikutuksen huomaa yhä.  Olen kuullut sanottavan, että elimistöllä voi mennä jopa viisi vuotta palautua vuoden äärimmäisestä valvomisesta. Tammikuussa 2027 siis viimeistään muistan, miltä normaali olotila tuntuu.

Selvimmin vaikutuksen huomaa, kun hyvät unemme hetkellisesti katoavat esimerkiksi sairastelun tai painajaiskausien vuoksi. Voimat tuntuvat nimittäin olevan loppu sekä minulta että mieheltäni jo ensimmäisen valvotun yön jälkeen, mikä tuntuu suorastaan naurettavalta. Ei tarvita kuin viikon sairasteluputki, niin olemme yhtä sekaisin kuin 15 kuukauden valvomisen loppumetreillä: Tavarat ovat kateissa, koira unohtuu ulos, jääkapin ovi jää auki ja kalenterin päivät sekoittuvat keskenään.

Pidän edelleen pienenä ihmeenä sitä, että parhaimpina öinä molemmat lapsemme ovat yhtä aikaa unessa iltakymmenestä aamukuuteen

Palautumisen prosessi on pitkä mutta palkitseva

Onneksi tasapaino taas palautuu parin hyvin nukutun yön jälkeen. Ajoittaiset valvomisjaksot vain muistuttavat siitä, miten hyvin asiat meillä ovat nykyään. Pidän edelleen pienenä ihmeenä sitä, että parhaimpina öinä molemmat lapsemme ovat yhtä aikaa unessa iltakymmenestä aamukuuteen, eikä yöllisiä herätyksiä tule kuin muutama.

Nukkuminen on ihanaa!

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Vähäunisista lapsista
• Affektikohtaus, unikauhukohtaus ja unissakävely – kolme kummallista ilmiötä, joita ei kannata pelästyä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Tavoistani poiketen tein rakettien räjähdellessä uudenvuodenlupauksen: Tänä vuonna pitäisin parempaa huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Korona-ajassa, intensiivisten ja valvomisentäyteisten kotivuosien jälkeen lupauksen tekeminen tuntui hyvältä tavalta oikeuttaa itsestä huolehtiminen. Se kun tuppaa jäämään lapsiperhearjen kiireessä viimeiseksi asiaksi, jolle järjestää aikaa. Kyseessä on aikamoinen paradoksi: Onhan vanhempien jaksaminen toimivan arjen ja hyvinvoivan perheen perusta.

Tavoistani poiketen tein uudenvuodenlupauksen: Tänä vuonna pitäisin parempaa huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Onko lupaus pitänyt?

Vuosi alkoi tyypilliseen tyyliimme vauhdikkaasti, eikä yllätyskäänteiltäkään vältytty. Kun esikoisen kolmeviikkoinen joululoma päättyi, mies lähti kolmeksi päiväksi Vierumäelle koulutukseen ja jäin sooloilemaan lasten kanssa. Viimeisenä iltana ennen miehen lähtöä rikoin kuitenkin pitkään kipuilleen selkäni niin, etten pystynyt kunnolla kävelemään. Anoppi riensi onneksi apuun aina iltatoimien ajaksi, minkä ansiosta selvisimme soolopäivistä.

Miehen palattua takaisin ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun laryngiitti saapui vieraaksemme. Se tosin saattoi olla myös onnenkantamoinen, sillä sairaslomapäivien myötä onnistuimme väistämään korona-altistumisen – vaikkakin vähän myöhemmin altistumisista tuli normiarkea.

Kaikesta huolimatta olen mielestäni onnistunut pitämään lupaukseni. Asiassa on auttanut se, että Mante on alkanut nukkua paremmin – eli myös minä olen alkanut nukkua paremmin. Enimmäkseen itsestäni huolehtiminen on kuitenkin tarkoittanut pieniä tekoja aina tilaisuuden tullen: esimerkiksi jalkakylpyä tai kotitekoista skagenia lasten mentyä nukkumaan. Tai kirjoittamista ja musiikin tekemistä Manten ollessa päiväunilla. Lisäksi olen uudelleenperustanut irtokarkkikätkön, jolla voin piipahtaa silloin, kun arki alkaa liikaa huokailuttaa.

Otimme myös miehen kanssa itseämme niskasta kiinni ja järjestimme mahdollisuuden treffi-illalle. Edelliskerrasta olikin jo melkein neljä kuukautta. Tällä kertaa vietimme oman parituntisemme kotona. Testasimme nimittäin kotioloissa pelattavaksi tarkoitettua pakohuonepeliä, jonka mieheni sai joululahjaksi.

Vaikka alkuunpääseminen vei hetken, kokemus yllätti todella positiivisesti! Peli oli yhtälailla mukaansatempaava, mutta huomattavasti pidempi kuin pakohuoneissa pelattavat versiot. Ja vaikka treffiaikamme loppuikin kesken, pelin pystyi ongelmitta jatkamaan loppuun myöhemmin, lasten mentyä nukkumaan. Taas kerran muistimme, miten tärkeää kahdenkeskinen aika on perhearjen pyörityksen lomassa!

Mieheltä saadun joululahjan ansiosta oman ajan tunne on lisääntynyt merkittävällä tavalla, vaikkei se oikeasti olekaan lisääntynyt.

Oman ajan tunne lisääntyi yllättävällä tavalla

Merkittävin oman ajan tunnetta lisännyt tekijä on ollut mieheltä saamani joululahja. Sain nimittäin vastamelusuojalliset kuulokkeet äänikirjojen kuuntelemista varten! Joskus kauan sitten, aikana ennen lapsia, kuuntelin äänikirjoja aina juostessani ja pyöräillessäni. Sitten kuulokkeeni hajosivat, lapset syntyivät ja koko juttu unohtui.

Tällä välin koko äänikirjojen maailma on kehittynyt valtavasti. Ennen äänikirjat piti ostaa yksittäisinä tiedostoina ensin koneelle ja siirtää sieltä mp3-laitteelle. Nyt minulla on valtavat kirjastot käytössäni vain kännykkää napauttamalla ja jo kolmas kirja kuuntelussa, vain muutaman viikon jälkeen!

Milloin sitten kuuntelen kirjoja? Esimerkiksi silloin, kun mies nukuttaa lapsia ja minä siivoilen päivän jälkiä tai teen ruokaa. Tai silloin kun esikoinen on päiväkodissa ja minä Manten kanssa lenkittämässä koiraa tai odottelemassa päiväunta saapuvaksi. Päivän aikana saatan ehtiä kuuntelemaan jopa tunnin tai pari ilman, että nautiskeluhetkeni on pois lasten kanssa vietetystä ajasta. Sen lisäksi että saan tyydytettyä lukuhimoani, päivittäinen oma aikani on tavallaan tuplaantunut mitään muuttamatta.

Vaikka äänikirjakokeilua on takana vasta muutama viikko, menossa on jo kolmas kirja.

Oivalluksia hyvinvoinnista ja vanhemmuudesta

Kannattiko uudenvuodenlupaus? Kyllä, ehdottomasti. Silti väitän, että merkittävin tekijä päätään nostaneen hyvänolon takana on ollut uni. 16 kuukautta kestäneen valvomisen vuoteni jälkeen minulla ei yksinkertaisesti ollut enää voimia miettiä, mitä voisin tehdä toisin tai mikä saisi minut voimaan paremmin. Jo muutama hyvinnukuttu yö alkoi kuitenkin kirkastaa ajatuksia niin, että ympärillä alkoi nähdä uusia mahdollisuuksia.

Minulla on ollut pitkään tapana ajatella, että elämä on leikki: Parhaimmillaan mahtava sellainen, pahimmillaan väärille urille ajautunut julma koettelmus – mutta useimmiten kuitenkin omilla valinnoilla ohjailtavissa. Virkeä mieli on nokkelampi ja sukkelampi. Silloin se löytää leikistä enemmän ilon- ja naurunaiheita, vaihtoehtoja, ratkaisuja ja mahdollisuuksia. Sama pätee hyvinvointiin ja vanhemmuuteen, onnelliseen elämään.

Aurinkoista kevättalvea!

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Läpsystä vaihto – tanssi nimeltä vanhemmuus
• Mitä kuuluu koronan keskellä syntyneille?
• Murphyn lakeja lapsiperheille – vauvamaailman lainalaisuuksia

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!