Vatsataudin vierailtua perheessä olemme taas tutun tilanteen edessä: On viikonloppu, mies on töissä, toinen lapsista viettää vielä toipilaspäivää mutta toisellekin täytyy keksiä tekemistä. Kumpikaan lapsista ei tahdo leikkiä yksikseen, mutta leikit ovat vielä iän puolesta aika erilaisia – ja molemmilla riittää tietysti loputtomasti energiaa! Mikä neuvoksi? On aika kaivella ideavarastosta leikkivinkkejä toipilaspäivälle!

Telkkarin lempiohjelmat viihdyttävät lapsia hetken – mutta vain hetken!

Lasten Yhteiset kiinnostuksenkohteet hyötykäyttöön

Onneksi lapsillamme on joitakin yhteisiä kiinnostuksenkohteita, kuten kulkuneuvot ja työkoneet. Mante innostuu myös herkästi vähän isompienkin jutuista, jotka ovat isoveljelle erityisen tärkeitä. Näitä aihepiirejä soveltamalla pystyy kehittelemään leikkejä, joita kumpikin pystyy leikkimään omien mieltymystensä mukaan.

TyömAa-leikki

Aloitamme päivän perustamalla työmaan ja kaupungin sen ympärille. Samaan aikaan kun Mante keräilee roinaa kippiauton lavalle ja nostaa tavaroita nosturilla ilmaan, esikoinen perustaa työmaan reunaan valtavaa parkkipaikkaa, jossa autot on parkkeerattu milloin koon, milloin värin mukaan.

Työmaa valtaa lopulta puoli kotia, esimerkiksi valtaosan keittiön ja olohuoneen lattiasta, ja löydän pikkuautoja vessastamme vielä seuraalla viikollakin, mutta ainakin aika kuluu rattoisasti.

Työmaaleikit valtaavat parhaimmillaan puoli kotia, mutta ainakin aika kuluu rattoisasti.

Kivaa kirjaimista

Seuraavana vuorossa on esikoisen suuri innoittaja: kirjaimet. Koska esikoinen kirjaininnostus on tarttunut myös pikkuveli-Manteen, hänetkin on helppo houkutella mukaan.

Siispä kaivamme esiin kaikenlaista tarpeellista: paperia ja kyniä, joululahjaksi saadun Muumi-tietokoneen ja aakkosmagneetit. Esikoisen piirrellessä kirjaimia paperille Mante istuu kirjaimia opettavan Muumi-tietokoneen ääressä. Minun tehtäväkseni jää juosta keittiön ja olohuoneen väliä. ”Äiti, millä kirjaimella Mörkö alkaa?” kuuluu olohuoneesta ja heti perään esikoinen jo huutaakin: ”Äiti, tule lukemaan, mitä minä kirjoitin!”

Kyllästyttyään molemmat hakeutuvat magneettiaakkosten ääreen kirjoittamaan nimiään jääkaapin oveen ja etsimään yhdessä muita tuttuja kirjaimia. Kirjaimet ovat yhtä aikaa ihania ja raivostuttavia: Niitä on aina joka paikassa – mutta toisaalta, siksi ne tuntuvatkin vangitsevan lastemme huomion niin usein. ”X niin kuin xylitol!” Mante kiljahtaa. (Minulla ei ole aavistustakaan, mistä hän on sen oppinut.) ”Ja tämä on ruotsalainen oo! [Å]”

Magneettikirjaimien ainoa huono puoli on, että niitä löytyy kaikkialta. Nämä kävivät näköjään tiskarissa…

Päiväunet mahdollistavat ison lapsen leikit

Mante nukkuu vielä viikonloppuisinkin reilun tunnin unet. Esikoinen on jo oppinut, mitä se tarkoittaa: Hän saa valita pari spesiaalipuuhaa, joiden tekeminen ei yleensä onnistu, kun olen yksin molempien lasten kanssa. Tällä kertaa toiveissa ovat kehittelemämme piirtämisleikki sekä Sukkela siili -peli.

Magneettiset piirtoalustat toimivat hyvin piirtämisleikissä.

Piirtämisleikki

Piirtämisleikkiin tarvitaan kaksi osallistujaa, molemmille magneettiset piirtoalustat tai paperia ja kyniä. Tehtävänä on piirtää aina omalla vuorollaan kuva, jonka toinen sitten yrittää toistaa mahdollisimman samanlaisena. Ainakin meillä lopputuloksena on paljon naureskelua (yleensä sen jälkeen kun minä olen yrittänyt piirtää esikoisen tuotoksen).

Sukkela siili -peli

Sukkela siili on ollut ensimmäinen peli, jonka pelaamiseen esikoisemme on jaksanut keskittyä. Vieritettävään siiliin kerätään tarroja, jotka puolestaan auttavat etenemään pelilaudalla. Tylsistymistä estävät pelin lukuisat variaatiot: Pelilautaa voi muunnella ja peliversioitakin on kaksi. Yhteispeliversiossa jännitystä lisää siilejä jahtaava kettu, jota pyritään pääsemään pakoon.

Sukkela siili on ollut ensimmäinen peli, johon esikoisemme on jaksanut keskittyä kunnolla.

Leffahetki

Kun Mante yhä jatkaa uniaan, päätämme käyttää loppuajan leffan katseluun. Elokuvaksi valikoituu Madagascar, joka saakin nelivuotiaamme käkättämään ja joraamaan tarinan biisien tahdissa: ”Mun täytyy veivaa, veivaa…”

Yhteiset leffahetket ovat meillä varsin tuore ilmiö. Esikoinen jaksoi ensimmäistä kertaa keskittyä 40-minuuttiseen lastenelokuvaan joululomalla ja nyt elokuvaelämyksiä on kertynyt jo jokunen. Pidemmät elokuvat pilkomme yhä kahteen tai kolmeen katselukertaan.

Parasta leffahetkissä taitaa olla vieressä istuva aikuinen, jonka kanssa kikatella ja käsitellä nähtyä, sekä kotiteatterin paras katselupaikka vanhemman kainalossa.

Seikkailu metsäpoluilla ja muuta toiminnallista tekemistä

Kun Mante herää, lasten energiataso alkaa lähestyä punaista. On pakko lähteä ulos, vaikka esikoinen vielä toipilaspäiväänsä viettääkin.

Metsäpolkuretki

Asumme aivan Keskuspuiston vieressä, joten metsää riittää moneen suuntaan kilometrikaupalla. Koska itse viihdyn luonnossa, olen yrittänyt kasvattaa lapsetkin retkeilijöiksi. (Ks. juttu Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?) Niinpä nappaan mukaani koiran ja lapset ja johdatan kaikki lähimmän metsäpolun alkuun.

Lunta on satanut paljon, mutta metsään on jo tamppautunut hyvät polut, joita seurata. Syvät kulku-urat te tekevät metsäretkistä itse asiassa erityisen helppoja: Ne ovat lapsille kuin ratoja, joita on kiva kirmata.

Mante posottaa kaukana edellä. Hän on isoveljensä metsäsuhteeseen verrattuna suorittaja. ”Äiti, mennään jo! Minä haluan ehtiä maaliin!” Sijoilleen unohtuvaa esikoista sen sijaan saa huhuilla tuon tuosta. Hän kun jää mielellään tutkimaan kaarnaa ja lumihangen kuvioita tai kuuntelemaan, miltä metsä tänään kuulostaa. Ymmärrän häntä hyvin. Olen samanlainen. Kahden erilaisen pikku-metsänkävijän kanssa joudun kuitenkin tekemään kompromissin, etten kadota kumpaakaan silmistäni: Toppuuttelen Mantea ja hoputtelen esikoista.

Mante ja esikoinen ovat erilaisia metsänkävijöitä: Mantella on yleensä kiire maaliin, kun taas esikoinen tykkää jäädä aloilleen ihmettelemään.

Päivätanssit

Seuraavan ohjelmanumeron kehittää Mante. Sisään palattuamme hän kävelee cd-soittimelle ja vääntää volyymit täysille. Esikoinen innostuu ja loikkaa sohvalle joraamaan. Kahden kilometrin metsäkävely ei vaikuta väsyttäneen vesseleitä.

Niinpä aloitamme päivätanssit: Pyörimme, tanssimme ja hypimme toivebiisien tahtiin, kunnes kaikilla on päät pyörällä.

Piilosilla

On klassikkoleikin vuoro! Pystymme leikkimään sitä paremmin yhdessä nyt, kun Mantekin on oppinut säännöt – tai oppinut ainakin melkein. Etsintävuorot Mantella sujuvat jo oikein mallikkaasti. Ensin lasketaan: ”Yksi, kaksi, kolme, neljä, kuusi, neljä, kymmenen”  ja sitten etsitään. Piilossa pysyminen on vielä vähän haastavampaa. Kun etsijä kajauttaa: ”Tullaan!” Mante ryntää riemuissaan piilostaan: ”Täällä minä olen!”

Riehumishuone

Kun riehumisvimma ei ota laantuakseen, siirrymme riehumishuoneeseen. Lapsillamme ei ole varsinaista lastenhuonetta vaan nukumme kaikki samassa tilassa ylimmässä kerroksessamme, joka on yhtä suurta tilaa.

Lastenhuoneen sijaan rakensin lapsille tilan, jota kutsumme riehumishuoneeksi. Sieltä löytyy tekemistä fyysisen energian purkamiseen: puolapuut, trampoliini, patjoja, valtava säkkituoli, motoriikkakiviä ja majaksi muokattu vanha pöytä, jonka ”katolle” voi myös kiivetä.

Riehumishuoneessa saa purkaa energiaa luvan kanssa!

IkätasoIttain toimivia pelejä

Iltaa kohden meno vähitellen rauhoittuu ja pystymme vaihtamaan taas vähän rauhallisempaan tekemiseen. Olen löytänyt kokoelman pelejä, jotka toimivat eri ikäisten veljien kanssa yhtä aikaa leikkiessä, kun niitä ei yritäkään pelata varsinaisten sääntöjen mukaan. On aika kaivaa ne esiin.

Lattiapalapeli

Lattiapalapeli tarkoittaa hyvin suurikokoisista palasista koostuvaa palapeliä, joka on mukavaa rakentaa lattialle. Meiltä löytyy yksi tällainen (työmaa-aiheisella kuvalla varustettuna tietenkin). Lattiapalapeli mahdollistaa palapelien tekemisen jo silloin, kun motoriikka ei pienillä palasilla siihen välttämättä vielä riittäisi.

Esikoinen osaa jo koota lattiapalapelin varsin pienellä avustuksella. Silloin kun Mante on mukana rakentamisessa, hänen tehtävänään on etsiä kulmapaloja ja sovittaa jo paikkansa löytäneitä paloja oikeinpäin paikoilleen. Eniten Mante tykkää kuitenkin bongailla paloista niihin kätkeytyvä työmaa-ajoneuvoja – ja koska ne ovat hänelle niin kovin tuttuja, löytää hän käden käänteessä kaikki palaset, joihin kätkeytyy vaikkapa pala nosturia tai tiejyrää.

Stack Tower on taipunut monenlaisiin leikkeihin eri ikävaiheissa.

Stack tower

Stack tower on ollut meillä peli, joka on ollut kovassa käytössä monessa eri kasvuvaiheessa. Pelilautana toimii teline, jossa on ylöspäin kohoavaa puukeppiä. Varsinaisessa pelissä tarkoituksena on pyrkiä rakentamaan kehikkoon annetun kuvan mukainen rakennelma eri värisistä ja muotoisista palikoista pujottamalla ne puutikkuihin. Mukana on myös pujotusnaru, johon palikoiden pujottamista voi harjoitella muuten vain.

Esikoinen tykkää pelata peliä jo sen oikeilla säännöillä. Koska kehikossa on kolme rakennuspaikkaa, liikenee niistä kuitenkin yksi esikoisen pelatessa myös Mantelle. Aiemmin Mantea kiinnosti nimetä palikoiden värejä. Nykyään se on jo liian helppoa. Paljon kiinnostavampaa on palasten pujottaminen tikkuun – ja usein vielä esikoista matkien niin, että pujotettava pala on samanvärinen tai muotoinen kuin esikoisellakin on menossa.

Ämpäriin saa kätevästi kerättyä kalansaaliin, kun lähtee onkiretkelle olohuoneeseen.

Kalastuspeli

Tiedättekö sen perinteisen kalastuspelin, jossa kaloja ongitaan magneettisilla ongilla mahdollisimman paljon? Meillä on pelistä versio, jossa mukana on tullut säkillinen puisia, magneetilla varustettuja kaloja ja mereneläviä, sekä onget ja virvelit niiden kalastamiseen.

Lapset eivät ole koskaan innostuneet pelin pelaamiseen, mutta tykkäävät leikkiä kalastamaan lähtemistä. Niinpä olemme tuunanneet pelivälineistöä muun muassa ämpäreillä, joihin kalansaaliin voi kerätä.

Onkia voi milloin mistäkin: sohvalta, pöydältä, nojatuolin selkänojan yli – vessanpöntön luo en sentään ole lapsia vielä päästänyt. Sitäkin on kyllä ehdotettu.

Mantekin treenailee kirjaimia isoveljen Muumi-tietokoneella.

Lopulta toipilaspäivä on selätetty ja koittaa iltatoimien ja -satujen aika. Äidin viihdytystoimiston on aika ladata akut seuraavia seikkailuita varten.

Lue myös:

• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Viisi leikkivinkkiä villikoille – leikkejä rauhoittumiseen
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Millainen on tavallinen arki-ilta lapsiperheessä? Valitsin yhden, jopa poikkeuksellisen tavallisen illan elämästämme, ja kirjoitin sen muistiin. Kukaan ei ollut kipeänä, kenelläkään ei ollut menoja ja suuremmilta yllätyksiltäkin vältyttiin. Tällaista on siis ”tavallinen” perhearkemme silloin, kun siitä pääsemme nauttimaan…

Tavalliseen arki-iltaamme lukeutuu yleensä muun muassa riehumista siihen tarkoitetussa leikkihuoneessa

Klo 16.02:

Pysäytän auton ensimmäisen päiväkodin pihaan. Työpäivä on loppunut hieman normaalia aiemmin, joten olen ehtinyt töistä kotiin lenkittämään koiran ennen lasten hakua. Sateisessa loskasäässä se on mukava juttu, sillä lapset ovat arvatenkin väsyneitä, märkiä ja kylmissään päiväkodin pihan lätäköissä ja vetisissä lumikasoissa temmellettyään.

Mante juoksee portille vastaan ja halaa. ”Äiti! Minä askartelin! Taideteoksen. Ilotulituksia. Siitä tuli hieno!”

Klo 16.17:

Varttia myöhemmin olen seuraavalla päiväkodilla. Väliaikaiseksi tarkoitetusta kahden päiväkodin loukusta onkin tullut pysyvä ratkaisu, eikä se ainakaan helpota arkea – mutta kaikkeen tottuu. Esikoinenkin tulee pihalla halamaan, mutta pian muuttuu ääni kellossa: ”Äiti, sinä tulit! Ei kelpaa. Minä haluan isun.” Jep, meneillään on taas isävaihe.

Harmitus isän pidemmästä työpäivästä jatkuu vielä kotona – ja surku sen kuin lisääntyy, kun esikoinen huomaa, ettei päiväkodissa muistettu viimeistellä diskokynsiä. Lapsille kun oli lakattu hienot juhlakynnet, glitteri vain unohtui. Vaan ei hätää, sitä löytyy äidiltäkin!

Ah, vielä hetki sitten saimme nauttia näin ihanasta talvesta!

Klo 17.00:

Glitteri vie murheen mennessään ja käynnissä ovat rakennusleikit. Istun niin, että pystyn kääntymään puolelta toiselle leikkiäkseni kahta leikkiä yhtä aikaa. Toisella puolella lattiaa rakennan esikoisen kanssa akrobaattiukoista mahdollisimman korkeaa ihmispyramidia, toisella puolella teen erilaisia Stack Tower -palikkatorneja Manten kanssa.

Leikit sujuvat leppoisasti, kunnes silmänräpäyksessä molemmat raivostuvat, hajottavat rakennelmansa, alkavat nujakoida ja lopulta sylissäni istuu kaksi itkevää lasta. Taitaa olla nälkäkiukkua…

Esikoinen rakentelee akrobaateilla

Klo 17.30:

Esikoinen kieltäytyy ensin koskemasta tekemääni hapanimeläkanaan, mutta syö lopulta lautasensa tyhjäksi ja pyytää lisää. Mantekin popsii oman annoksensa elvistellen samalla: ”Onpas ISO lusikallinen. Se MAHTUU minun suuhun!”

Seuraavasta ohjelmanumero lapsilla onkin jo visio valmiina: He haluavat leipoa! Ehdotan, että tekisimme yhdessä rahkaa ja se käy kaikille. Kun päivällinen on syöty, ryhdymme siis jälkiruoan tekoon. Lapset raahaavat pienet tuolit korokkeiksi keittiön työtason luo ja minä nostelen aineksia esiin.

Vispaaminen osoittautuu hauskaksi hommaksi, mutta vielä hauskempaa on heitellä rahkan sekaan luumuhilloa, puolukoita ja piparkakun palasia – tai Manten tapauksessa kokonaisia piparkakkuja.

Manten uusin lempiohjelma on Fantti ja työkoneet

Klo 18.30:

Esikoinen rakentaa duploista junaa ja Mante istuu katselemassa uutta lempiohjelmaansa ”Fantti ja työkoneet”, kun mies tulee töistä kotiin. Viikko on ollut ihanan leppoisa, kun mies on ehtinyt kotiin iltaisin reilusti ennen lasten nukkumaanmenoa. Esikoinen kaappaa isän heti itselleen ja on jo kiskomassa tätä junarataa rakentamaan, kun muistutan jälkiruoasta.

Hetken päästä koko perhe istuu pöydän ääressä herkuttelemassa, joskin esikoinen alkaa olla vaikea pysyä aloillaan – pitäisi jo päästä yläkertaan junaleikkeihin RAUHASSA ”isun kanssa kahdestaan”. Tilannetta ei helpota, kun sanon käyväni vielä pikaisesti koiran kanssa ulkona kaatosateessa. Sen aikaa Mante olisi mukana rakennustyömaalla. Esikoinen murjottaa ja on toista mieltä. Hän ei kuitenkaan ehdi mielenosoitukseltaan edes huomata, kun jo livahdan pihalle ja palaan takaisin.

Pasi on ihastunut Manten joululahjakaivuriin – ellei sitten luule sitä kotimme uudeksi lemmikiksi. Lukeehan siinä CAT!

Klo 19.30:

Rauha on palannut. Mante popsii mandariineja ja banaania iltapalapöydässä, esikoinen ja isu häärivät junaradan kimpussa. Olohuone näyttää siltä kuin lelulaatikkoon olisi pudonnut meteoriitti, mutta onneksi Mante on innostunut siivoamisesta: ”Siivotaan, siivotaan, lelut laatikkoon”, hän laulaa ja nakkelee leluja osoittamiini kohteisiin. Sitten kasvoille leviää virne ja laulu jatkuu: ”Siivotaan, siivotaan, äiti laatikkoon!”

Kun olohuoneen poikki pystyy taas kulkemaan, matka jatkuu iltatoimille: Pesut, pisut – ja kuten joka ilta, riehaantuminen iltasatukirjan valinnan kynnyksellä. Silmänräpäyksessä kiljahteleva Mante onkin jo kiivennyt tasapainottelemaan sängynpäätymme päälle ja huutaa: ”Minä hyppään!”

Lopulta rauhoittuminen onnistuu ja iltasatu saadaan luettua. Sänkyyn mennessä kainaloon etsitään vielä tärkeimmät unilelut: kaivuri ja aura-auto. Sitten on jokailtaisen näytöksen aika: ”Äiti, missä kaivuri? Äiti, en saa unta! Minulla on jano! Pitää päästä vessaan! Äiti, minä enzzzzzzz….” Ensimmäinen on taintunut.

Esikoinenkin on ehtinyt isun kainaloon iltasatupuuhiin. Minä lähden alakertaan tekemään iltapalaa. Puoli kymmenen aikaan alkaa yhteinen, oma aikamme aikuisten kesken.

Tällä kertaa vältyttiin yllätyksiltä, mutta jo pari päivää myöhemmin on niitäkin jälleen luvassa…

Lue myös:

• Kun puoliso valmentaa työkseen – lätkäperheen viikko
• Lasten suusta: Lapset esittelevät perheen
• Opettajan viikko – millaista on ollut palata hoitovapaalta töihin?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!