Kun jo kolmannelta Äijä-äidin pariin tiensä löytäneeltä tuoreelta seuraajalta saapui tunnusteleva viesti: ””Siis mikä tää juttu on?” totesin, että taitaa olla taas aika kerrata, kuka olen ja mistä Äijä-äidissä on kyse. Ja jotta en alkaisi toistaa itseäni, pyysin tehtävässä apua myös seuraajiltani ja lapsiltani. Puhumaan intoutunut Mantekin (1,5v) suostui kertomaan oman kantansa: ”Marakassi. Äiti. Äijä. Isu. Pupu… Ei oo pupu. Se oot sä. Sä.”

Perheeseemme kuuluu vanhempien lisäksi sanavalmis esikoinen (4v), vauhdikkaisiin stunttitemppuihin erikoistunut Mante (1,5v) sekä arvonsatunteva Pasi-koira.

ÄIJÄ-ÄIDIN TAUSTAA

”Tässä on minun äitini. Hänen nimensä on Meri-Maaria, koska Äijä oli jo varattu.” (esikoinen, 3/22)

Äijä-äidin taakse kätkeydyn minä, Meri-Maaria, 36-vuotias helsinkiläinen äidinkielen, teatterin ja luokanopettaja sekä laulaja-lauluntekijä. Tiedän – työlitania on aika pitkä, mutta kaikkea tuota todella teen tai olen ainakin tehnyt.

Musiikki ja teatteri ovat kulkeneet mukana läpi elämän, välillä harrastuksina ja välillä työnä. Varsinaisen työurani aloitin teatteripainotteisen lukion vastaavana teatteriopettajana ja äidinkielen opettajana. Seitsemän vuoden jälkeen vaihdoin kulttuurikasvatukseen erikoistuneeseen kouluun teatterin ja luokanopettajaksi.

Viimeiset neljä vuotta olen ollut kotona lasten synnyttyä. Kotivuosien aikana on syntynyt myös esikoisalbumini Tähdistä kotiin sekä tämä Äijä-äiti -proggikseni. Blogin rinnalla Äijä-äidillä on myös Instagram-tili, joka tunnetaan muun muassa sanavalmiin esikoisemme sutkautuksista sekä huumoripitoisista reels-videoista, joissa pääsen leikittelemään teatteritaustallani.

Vaikka blogini nimi huokuu maskuliinista uhoa, nimen tarinalla ei ole mitään tekemistä miehisyyden kanssa. Kun esikoisemme oppi puhumaan, hän alkoi kutsua minua äijäksi. Jos joku mainitsi jotakin äidistä, esikoinen korjasi nopeasti, että hänen äitinsä on äijä – ei mikään äiti. Vasta 2,5-vuotiaana esikoinen vaihtoi nimeni perinteisemmin äitiin, mutta yhä vieläkin hän on sitä mieltä, että yksi nimistäni on Äijä. Saa nähdä, kysyykö esikoinen vielä teini-ikäisenä kavereidensa kanssa kotiin tullessaan ja minut nähdessään: ”Mitä äijä?”

”Tässä on minun äitini. Hänen nimensä on Meri-Maaria, koska Äijä oli jo varattu.”

äijä-äiti pähkinänkuoressa

Perustin Äijä äiti -blogin rakkaudesta kirjoittamiseen (ja mieheni yllyttämänä). Koska elämä lasten kanssa tuntui näyttäytyvän mediassa usein joko painajaismaisena tai epäuskottavan harmonisena, halusin nostaa esiin perheemme vekkulin ja vauhdintäyteisen todellisuuden niiden rinnalle. Koen, että lapsiperhearkeen kätkeytyy paljon iloa, ja vaikka se pakottaa ajoittain myös venymään, positiivinen pilke silmäkulmassa katastrofeillekin oppii nauramaan – ainakin muutamaa hetkeä myöhemmin. Myös hassuttelu on sallittua, jopa suotavaa!

Kysyin myös seuraajiltani, miten he kiteyttäisivät Äijä-äidin. Tällaisia vastauksia sain:

• ”Tämä äiti on todellinen äijä. Humoristinen, laulava ja musiikkia tekevä selviytyjä.”
• ”Sopivan erilainen ja erottuva oma juttu. Mutta silti samaistuttava. Taas meni aamukahvit väärään kurkkuun…”
• ”Verbaalista ilotulitusta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – mutta aina positiivisella pilkkeellä!”
• ”Posketonta juttua villikoiden koheltaessa taustalla”
• ”Aitoa vanhemmuutta kahdelle hulivilille!”
• ”Pelastaa ja piristää harmaantuneen aamun. Hyvää menoa rennolla otteella.”
• ”Hullun hauskaa huumoria lapsiperhearjesta”
• ”Kreisin hauskaa lapsiperhearkea kahden vilivilperin kanssa”

Entä mitä tuumii satusetä-esikoinen?
”Äijä-äiti on minun äitini ja ihan hassu. Se vaan laulelee, kertoo juttuja, syö tomaatin ja kurkun ja menee sitten piiloon. Sitten se syö makaronin ja pikkukiviä. Äiti on niin vahva, että hän jaksaa nostaa vaikka bussipysäkin.”

Tällaiseen soppaan olet siis sekaantunut. Lämpimästi tervetuloa mukaan hämmennysväkeen!

Arkemme on vekkulia ja vauhdintäyteistä. Vanhemmuus on opettanut nauramaan katastrofeillekin – ainakin hetkeä myöhemmin.

Lue myös:

• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Lasten suusta: Millaista on olla neljävuotias?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Erään riehakkaan päivän päätteeksi keksin ottaa iltatoimiin avukseni kaksi käsinukkea, jotka lapset olivat saaneet joululahjaksi kädentaitoiselta isoäidiltään. Kuinka ollakaan, moni asia alkoi sujua huomattavasti paremmin, kun Kettu ja Leijona toikkaroivat touhuissa mukana. Esikoinen muun muassa puki yöpuvun harvinaisen näppärästi ja nopeasti ylleen näyttäessään käsinukkekaksikolle, miten ihmiset pukeutuvat.

KETTU: ”Minäpä tiedän, miten housut puetaan! Kaksi tassua toiseen lahkeeseen ja kaksi toiseen.”

LEIJONA: ”Ja sen jälkeen puetaan jalkoihin tukat.”

KETTU: ”Otetaanko se omasta päästä? Vai kaverin?”

Leijona ja Kettu ovat taitavan anoppini luomuksia.

Harhautuksia ja numeroharjoituksia SorminuKeilla

Vähän myöhemmin nukkevalikoima täydentyi seitsemällä sorminukella, joita olen hyödyntänyt muun muassa harhauttaessani lapsia syömään vähemmän maistuvaa ruokaa: Kun aina muutaman lusikallisen välein pöytään ilmestyy uusi otus, ruoka häviää lautaselta kuin itsestään.

Myös laskemisharjoituksissa sormista löytyvät otukset tuovat kummasti lisämotivaatiota. Ja iltasatuja niillä saa elävöitettyä helposti. Sorminukeissa on sekin etu, että pienen kokonsa ansiosta niitä on näppärä pakata mukaan, vaikkapa käsilaukun pohjalle! Näin ollen ne on helppo kaivaa esiin pitkää automatkaa piristämään tai bussiraivareiden liennyttäjiksi.

Olisiko sormi- ja käsinukeista apua lastenkasvatukseen? (Kuvan sorminuket saatu: Babadum)

Käsinukke houkuttelee auttamaan ja oppimaan

Ihastuin käsi- ja sorminukkeihin jo teatteria opiskellessani ja olen käyttänyt niitä paljon myös opetustyössä. Pienempiä opettaessani mukanani kulkee yleensä Ujo-siili, joka yrittää niin kovasti olla rohkea, että ajautuu helposti umpikujaan.

Mielestäni nukkejen käyttöä helpottaa, kun miettii niistä jokaiselle jonkin piirteen, joka houkuttelee lasta auttamaan. Ujoa pelottaa herkästi, Leijona muistaa asiat yleensä hieman väärin ja Kettu on aina kovin tietävinään, vaikka puhuu yleensä puutaheinää. Minulla on kullekin nukelle myös oma ääni ja puhetapa. Se mahdollistaa otusten vuoropuhelun ja useammankin nuken käytön samaan aikaan.

Miten olinkaan unohtanut käsinukkejen voiman! Tästä lähin Kettu ja Leijona sekä sorminukkekollektiivini saavat hoitaa meillä lastenkasvatuksen. Se on paljon tehokkaampaa kuin meidän aikuisten paasaaminen!

Meillä asuu tällainen sorminukkejoukko. (Sorminuket saatu: Babadum)

Vinkkejä käsi- ja sorminukkejen käyttöön:

1. Jo yhdellä hahmolla pääsee hyvin alkuun.

2. Pue ja riisu käsi- ja sorminuket selin lapsiin. Näin säilyy sadun taika.

3. Voit ottaa lapsetkin mukaan hahmon ”henkiinherättämiseen”. Anna heidän kokeilla nukkea, keksiä sille nimi ja vaikka kertoa, millainen otus on. Luomistyön voi tehdä myös niin, että nukke on aikuisen kädessä ja kyselee itse lapsilta: Mikä minun nimeni voisi olla? Mistähän minä voisin tykätä?

4. Keksi joka hahmolle oma puhetapa ja piirre, joka houkuttelee lasta auttamaan (esim. huonomuistisuus, arkuus, pöhköys, yli-itsevarmuus, tietämättömyys, luulotauti, sanasekoilu)

5. Kokeile nukkeja erilaisissa tilanteissa, niin näet, milloin ne toimivat parhaiten.

6. Mokaile, hassuttele ja kokeile rohkeasti. Tee omalla tavallasi. Sormi- ja käsinukkeja ei voi käyttää väärin.

Lue myös:

• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Viisi vinkkiä saada taapero viihtymään rattaissa? 
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!