Päiväkodin johtajalta tulee viesti, jossa lapsia kehotetaan pitämään sairastamisen jälkeen kotona kaksi toipilaspäivää. Samassa yhteydessä muistutetaan, että jo pienistä sairastumiseen viittaavista merkeistä tulee jäädä kotiin. Työnantajalta tulleessa ohjeistuksessa puolestaan todetaan, että kun lapsi sairastaa, tämän kanssa saa olla palkallisesti kotona kolme peräkkäistä päivää. Päiväkodin ohjeistusta noudattaen se siis tarkoittaisi yhtä sairaspäivää ja kahta toipilaspäivää.

Syksy toi taas tullessaan taudit.

tarhanaloituksen tautiaallokossa

Tätä kirjoittaessani töihinpaluustani ja päiväkodin alkamisesta on piirun verran yli kolme viikkoa. Tuosta ajasta lapsemme ovat sairastaneet yhteensä yhdeksän päivää. Nyt muu perhe on terveenä, mutta minä vuorostani sairastan kotona. Useimmat sairaspäivistä ovat osuneet viikonloppuihin, mutta olemme myös ehtineet säätää miehen kanssa työpäiviämme hoitaaksemme pikkupotilaita kotona sekä saada päiväkodilta puhelun kesken työpäivää.

Perheemme on kuitenkin onnekas moniin muihin verrattuna: Lapsillamme tuntuu olevan keskimääräistä parempi vastustuskyky, mistä johtuen he ovat onnistuneet myös ohittamaan monet tarhan tautiaalloista. Viime viikoista olemme olleet kipeinä VAIN vajaat 43%. Se on vähän moniin muihin perheisiin verrattuna. Lisäksi asumme Suomessa, jossa sairaiden lasten hoitamista kotona tuetaan taloudellisesti. Miksi yhtälö siis silti tuntuu niin mahdottomalta?

riittämättömyys on sairastamisen palkka

Ennen lapsia en työkavereiden juttuja kuunnellessani ymmärtänyt, miten paljon lapsiperheissä todella sairastetaan. Vaikka perhettämme on siunattu hyvällä vastustuskyvyllä, eivätkä lapsemme imaise jokaista päiväkodin pöpöä itselleen, sairaspäivien määrä on valtava. Ja kun lapsia on kaksi, päivien määrä tuplaantuu, sillä lapset eivät tunnu koskaan sairastavan samaan aikaan. En uskalla edes ajatella, paljonko nelilapsisessa perheessä ollaan kipeinä.

Jo kolmen viikon töissäolon jälkeen tunnen olevani aika huono työntekijä. Vaikka olen vielä onnistunut järjestämään itseni lasten sairastaessa töihin, tiedän yhtälön muuttuvan sitä vaikeammaksi, mitä pidemmälle syksy etenee. Jääkiekkovalmentajana työskentelevä puolisoni reissaa työnsä vuoksi paljon, eikä pysty olemaan töistä pois kiivaan pelikauden aikana. Osa isovanhemmista on vielä työelämässä, osa puolestaan asuu kaukana – hekään eivät siis ole niin itsestään selvä ratkaisu kuin joissain toisissa perheissä.

Minunkin työni vaatii läsnäoloa: Poissaoloni on aina oppilailtani pois ja horjuttaa heidän arkeaan sekä oppimistaan. Mutta samaan aikaan olen läsnäoloni velkaa myös sairastaville lapsilleni. Yhtälö aikaansaa riittämättömyyden tunteen.

Päiväkoti on arjen pelastus – silloin kun olemme terveitä…

ei ole olemassa helppoja Ratkaisuja

Jos ongelmaan olisi olemassa helppoja ratkaisuja, ne olisi varmasti jo löydetty. Monissa maissa toinen vanhemmista jättäytyy kokonaan pois työelämästä lasten myötä, joillakin avuksi rientää yksityinen lastenhoitaja tai isovanhempi. Suomessakin tarjotaan jo lastenhoitopalveluja, joista saa palkata lastenhoitoapua sairaiden lasten hoitoon, mutta ainakin korona-aikaan ne kärsivät melkoisesta henkilöstöpulasta. Asiakas saattoi vielä edellisiltana saada viestillä ilmoituksen, ettei ketään olekaan tulossa lapsia hoitamaan.

Korona-aikana kokeiltiin myös nollatoleranssia: Päiväkotiin ei ollut asiaa vuotavanenäisenä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että osalla lapsista nenä vuotaa jatkuvasti, läpi vuoden. Allergioita ja rakenteellisia syitä köhimiseen ja nuhaan ei myöskään ole helppo erottaa perusflunssasta. Varotoimet olivat toki perusteltuja koronan pysäyttämiseksi, mutta tämän aikakauden myötä perustaudit jylläävät nyt jopa entistä kiivaampina, kun vastustuskykyä ei ole.  Tänäkin syksynä työpaikoilla otettiin alkuun tiukka linja sairastamisen suhteen, mutta kun työntekijät loppuivat jo parin viikon jälkeen kesken, linjauksia muutettiin lievemmiksi.

Mitä villejä, luovia ratkaisuja tilanteeseen voisi keksiä? Pitäisikö päiväkodeissa olla erillinen sängyillä varustettu sairastupa, jossa työskentelisi sairaanhoitaja? Voisiko etätyömahdollisuuksia entisestään kehittää? Vai onko kaikkein helpoin ja loogisin ratkaisu sittenkin vain hyväksyä tilanne ja olla armollinen ja ymmärtäväinen itseä ja muita kohtaan? Syksy ja arkeenpaluu tuovat taudit tullessaan. Jokaisella meistä on elämässään vaiheita, jolloin joutuu antamaan itsestään enemmän muualle kuin töihin: lapsilleen, vanhemmilleen, oman terveyden ylläpitämiseen.

Sairaspäivät antavat mahdollisuuden rauhallisiin, yhteisiin läsnäolon hetkiin.

sairastamisessa on jotain hyvääkin

Kaikessa keljuudessaan sairaspäiviin kätkeytyy jotain hyvääkin. Ne antavat mahdollisuuden rauhalliseen yhdessäoloon ja läsnäolon hetkiin pikkupotilaiden kanssa. Ne helpottavat toimettomuuden sallimisen itselle, antavat siunauksensa hetken levolle. Pakottavat pysähtymään, tylsistymään, nukkumaan.

Eilen ja tänään olen viettänyt ensimmäisiä sairaslomapäiviäni 4½ vuoteen. Näiden vuosien aikana olen toki sairastanut, mutta 39 asteen kuumeessa ja mahataudissakin minulla on ollut samaan aikaan kotona 1-2 lasta hoidettavana. Nyt olen saanut pyhittää päiväkodin aukioloajan vain itselleni ja keskittyä lepoon ja parantumiseen. Sen myötä on ollut helppo jaksaa illat lasten kanssa.

Eli paradoksaalista kyllä, töihinpaluu on myös tuonut mukanaan mahdollisuuden sairastaa. Kotiäitivuosina sellaista mahdollisuutta ei ole ollut. Sen tilalta joudun kokemaan ajoittaista riittämättömyyttä, miettimään pääni puhki ratkaistakseni lasten sairaspäivät ja stressaamaan päiväkodin oveen ilmestyneitä lappuja: ”Meillä on mahatautia. Meillä on enterorokkoa.” 

Jälkimmäinen vaihtoehdoista on lopulta kuitenkin mukavampi.

Lue myös:

• Kun päiväkoti taas alkaa
• Itkua ja innokasta odotusta – miten päiväkodin aloitus meillä sujui?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Kannattaako vauvauinnista maksaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Kun jo kolmannelta Äijä-äidin pariin tiensä löytäneeltä tuoreelta seuraajalta saapui tunnusteleva viesti: ””Siis mikä tää juttu on?” totesin, että taitaa olla taas aika kerrata, kuka olen ja mistä Äijä-äidissä on kyse. Ja jotta en alkaisi toistaa itseäni, pyysin tehtävässä apua myös seuraajiltani ja lapsiltani. Puhumaan intoutunut Mantekin (1,5v) suostui kertomaan oman kantansa: ”Marakassi. Äiti. Äijä. Isu. Pupu… Ei oo pupu. Se oot sä. Sä.”

Perheeseemme kuuluu vanhempien lisäksi sanavalmis esikoinen (4v), vauhdikkaisiin stunttitemppuihin erikoistunut Mante (1,5v) sekä arvonsatunteva Pasi-koira.

ÄIJÄ-ÄIDIN TAUSTAA

”Tässä on minun äitini. Hänen nimensä on Meri-Maaria, koska Äijä oli jo varattu.” (esikoinen, 3/22)

Äijä-äidin taakse kätkeydyn minä, Meri-Maaria, 36-vuotias helsinkiläinen äidinkielen, teatterin ja luokanopettaja sekä laulaja-lauluntekijä. Tiedän – työlitania on aika pitkä, mutta kaikkea tuota todella teen tai olen ainakin tehnyt.

Musiikki ja teatteri ovat kulkeneet mukana läpi elämän, välillä harrastuksina ja välillä työnä. Varsinaisen työurani aloitin teatteripainotteisen lukion vastaavana teatteriopettajana ja äidinkielen opettajana. Seitsemän vuoden jälkeen vaihdoin kulttuurikasvatukseen erikoistuneeseen kouluun teatterin ja luokanopettajaksi.

Viimeiset neljä vuotta olen ollut kotona lasten synnyttyä. Kotivuosien aikana on syntynyt myös esikoisalbumini Tähdistä kotiin sekä tämä Äijä-äiti -proggikseni. Blogin rinnalla Äijä-äidillä on myös Instagram-tili, joka tunnetaan muun muassa sanavalmiin esikoisemme sutkautuksista sekä huumoripitoisista reels-videoista, joissa pääsen leikittelemään teatteritaustallani.

Vaikka blogini nimi huokuu maskuliinista uhoa, nimen tarinalla ei ole mitään tekemistä miehisyyden kanssa. Kun esikoisemme oppi puhumaan, hän alkoi kutsua minua äijäksi. Jos joku mainitsi jotakin äidistä, esikoinen korjasi nopeasti, että hänen äitinsä on äijä – ei mikään äiti. Vasta 2,5-vuotiaana esikoinen vaihtoi nimeni perinteisemmin äitiin, mutta yhä vieläkin hän on sitä mieltä, että yksi nimistäni on Äijä. Saa nähdä, kysyykö esikoinen vielä teini-ikäisenä kavereidensa kanssa kotiin tullessaan ja minut nähdessään: ”Mitä äijä?”

”Tässä on minun äitini. Hänen nimensä on Meri-Maaria, koska Äijä oli jo varattu.”

äijä-äiti pähkinänkuoressa

Perustin Äijä äiti -blogin rakkaudesta kirjoittamiseen (ja mieheni yllyttämänä). Koska elämä lasten kanssa tuntui näyttäytyvän mediassa usein joko painajaismaisena tai epäuskottavan harmonisena, halusin nostaa esiin perheemme vekkulin ja vauhdintäyteisen todellisuuden niiden rinnalle. Koen, että lapsiperhearkeen kätkeytyy paljon iloa, ja vaikka se pakottaa ajoittain myös venymään, positiivinen pilke silmäkulmassa katastrofeillekin oppii nauramaan – ainakin muutamaa hetkeä myöhemmin. Myös hassuttelu on sallittua, jopa suotavaa!

Kysyin myös seuraajiltani, miten he kiteyttäisivät Äijä-äidin. Tällaisia vastauksia sain:

• ”Tämä äiti on todellinen äijä. Humoristinen, laulava ja musiikkia tekevä selviytyjä.”
• ”Sopivan erilainen ja erottuva oma juttu. Mutta silti samaistuttava. Taas meni aamukahvit väärään kurkkuun…”
• ”Verbaalista ilotulitusta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – mutta aina positiivisella pilkkeellä!”
• ”Posketonta juttua villikoiden koheltaessa taustalla”
• ”Aitoa vanhemmuutta kahdelle hulivilille!”
• ”Pelastaa ja piristää harmaantuneen aamun. Hyvää menoa rennolla otteella.”
• ”Hullun hauskaa huumoria lapsiperhearjesta”
• ”Kreisin hauskaa lapsiperhearkea kahden vilivilperin kanssa”

Entä mitä tuumii satusetä-esikoinen?
”Äijä-äiti on minun äitini ja ihan hassu. Se vaan laulelee, kertoo juttuja, syö tomaatin ja kurkun ja menee sitten piiloon. Sitten se syö makaronin ja pikkukiviä. Äiti on niin vahva, että hän jaksaa nostaa vaikka bussipysäkin.”

Tällaiseen soppaan olet siis sekaantunut. Lämpimästi tervetuloa mukaan hämmennysväkeen!

Arkemme on vekkulia ja vauhdintäyteistä. Vanhemmuus on opettanut nauramaan katastrofeillekin – ainakin hetkeä myöhemmin.

Lue myös:

• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Lasten suusta: Millaista on olla neljävuotias?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!