Erään riehakkaan päivän päätteeksi keksin ottaa iltatoimiin avukseni kaksi käsinukkea, jotka lapset olivat saaneet joululahjaksi kädentaitoiselta isoäidiltään. Kuinka ollakaan, moni asia alkoi sujua huomattavasti paremmin, kun Kettu ja Leijona toikkaroivat touhuissa mukana. Esikoinen muun muassa puki yöpuvun harvinaisen näppärästi ja nopeasti ylleen näyttäessään käsinukkekaksikolle, miten ihmiset pukeutuvat.

KETTU: ”Minäpä tiedän, miten housut puetaan! Kaksi tassua toiseen lahkeeseen ja kaksi toiseen.”

LEIJONA: ”Ja sen jälkeen puetaan jalkoihin tukat.”

KETTU: ”Otetaanko se omasta päästä? Vai kaverin?”

Leijona ja Kettu ovat taitavan anoppini luomuksia.

Harhautuksia ja numeroharjoituksia SorminuKeilla

Vähän myöhemmin nukkevalikoima täydentyi seitsemällä sorminukella, joita olen hyödyntänyt muun muassa harhauttaessani lapsia syömään vähemmän maistuvaa ruokaa: Kun aina muutaman lusikallisen välein pöytään ilmestyy uusi otus, ruoka häviää lautaselta kuin itsestään.

Myös laskemisharjoituksissa sormista löytyvät otukset tuovat kummasti lisämotivaatiota. Ja iltasatuja niillä saa elävöitettyä helposti. Sorminukeissa on sekin etu, että pienen kokonsa ansiosta niitä on näppärä pakata mukaan, vaikkapa käsilaukun pohjalle! Näin ollen ne on helppo kaivaa esiin pitkää automatkaa piristämään tai bussiraivareiden liennyttäjiksi.

Olisiko sormi- ja käsinukeista apua lastenkasvatukseen? (Kuvan sorminuket saatu: Babadum)

Käsinukke houkuttelee auttamaan ja oppimaan

Ihastuin käsi- ja sorminukkeihin jo teatteria opiskellessani ja olen käyttänyt niitä paljon myös opetustyössä. Pienempiä opettaessani mukanani kulkee yleensä Ujo-siili, joka yrittää niin kovasti olla rohkea, että ajautuu helposti umpikujaan.

Mielestäni nukkejen käyttöä helpottaa, kun miettii niistä jokaiselle jonkin piirteen, joka houkuttelee lasta auttamaan. Ujoa pelottaa herkästi, Leijona muistaa asiat yleensä hieman väärin ja Kettu on aina kovin tietävinään, vaikka puhuu yleensä puutaheinää. Minulla on kullekin nukelle myös oma ääni ja puhetapa. Se mahdollistaa otusten vuoropuhelun ja useammankin nuken käytön samaan aikaan.

Miten olinkaan unohtanut käsinukkejen voiman! Tästä lähin Kettu ja Leijona sekä sorminukkekollektiivini saavat hoitaa meillä lastenkasvatuksen. Se on paljon tehokkaampaa kuin meidän aikuisten paasaaminen!

Meillä asuu tällainen sorminukkejoukko. (Sorminuket saatu: Babadum)

Vinkkejä käsi- ja sorminukkejen käyttöön:

1. Jo yhdellä hahmolla pääsee hyvin alkuun.

2. Pue ja riisu käsi- ja sorminuket selin lapsiin. Näin säilyy sadun taika.

3. Voit ottaa lapsetkin mukaan hahmon ”henkiinherättämiseen”. Anna heidän kokeilla nukkea, keksiä sille nimi ja vaikka kertoa, millainen otus on. Luomistyön voi tehdä myös niin, että nukke on aikuisen kädessä ja kyselee itse lapsilta: Mikä minun nimeni voisi olla? Mistähän minä voisin tykätä?

4. Keksi joka hahmolle oma puhetapa ja piirre, joka houkuttelee lasta auttamaan (esim. huonomuistisuus, arkuus, pöhköys, yli-itsevarmuus, tietämättömyys, luulotauti, sanasekoilu)

5. Kokeile nukkeja erilaisissa tilanteissa, niin näet, milloin ne toimivat parhaiten.

6. Mokaile, hassuttele ja kokeile rohkeasti. Tee omalla tavallasi. Sormi- ja käsinukkeja ei voi käyttää väärin.

Lue myös:

• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Viisi vinkkiä saada taapero viihtymään rattaissa? 
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

On tiistai-ilta. Esikoinen on ollut isänsä kanssa uimahallissa. Saavumme Manten ja koiran kanssa iltalenkiltä kotiin samaan aikaan, kun uimarit kaartavat autolla pihaan. Ulko-ovella esikoinen kääntyy katsomaan minua ja tokaisee: ”Kuule äiti, me taidetaan olla isun kanssa tänään ihan kaksin. Te saatte jäädä Manten kanssa nukkumaan ulos.” Isivaihe on alkanut.

Kun vain toinen vanhemmista kelpaa

Eräs ystäväni kertoi, että kun hän palasi vanhempainvapaalta töihin, lapset käänsivät hänelle yhdessä yössä selkänsä – kirjaimellisesti. Ennen hän oli ollut vanhemmista se, johon turvauduttiin, ja isä vasta kakkosvaihtoehto. Jo ensimmäisen työpäivän jälkeen tilanne oli kuitenkin muuttunut. Vain vuorostaan kotiin jäänyt isä kelpasi lapsille, äidille osoitettiin avoimesti mieltä – ja uusi asema kakkosvaihtoehtona.

Neljän kotivuoden aikana olen ehtinyt tottua vaiheisiin, joissa vain toinen vanhemmista kelpaa. Koska mieheni on ollut kausittain työnsä takia paljon poissa kotoa, on ollut luonnollista, että näiden vaiheiden iskiessä lapsemme ovat ripustautuneet minuun. Sen vastapainona minuun on usein purettu myös kiukku, harmi, väsymys ja yleinen paha mieli. Olen ollut se arjenharmaa haapa, joka on seistä tököttänyt myrskyistä huolimatta omalla paikallaan aamusta ja päivästä toiseen.

Isä on vastaanotettu kotiin kirkkain silmin ja riemunkirjavin hurraahuudoin. Toisaalta, hän on saanut liian monta kertaa kuulla sydäntä riipivät sanat: ”Haluan mieluummin äidin.”

Nyt kaikki on kuitenkin muuttunut. Esikoisella on alkanut isivaihe!

Esikoisella on alkanut isivaihe

Suosiminen on osa lapsen itsenäistymistä

”Miksi sinä tulit hakemaan. Haluan isun”, esikoinen ilmoittaa päiväkodin portilla. Kotiin ehdittyämme hän linnoittautuu olohuoneen ikkunan ääreen tähystyspaikalleen, vaikka sanon isän tulevan vasta parin tunnin päästä. Kun isä sitten kesken iltasadun ilmestyy yläkertaan, kainalooni käpertynyt esikoinen ilmoittaa: ”No niin äiti, voit mennä nyt. Isu tulee tähän.”

Sanat voisivat satuttaa, jollen olisi itse ollut niin monesti suosikkivanhemman asemassa. Tiedän, että vanhempien valikointi liittyy lapsen uhmaan ja itsenäistymiseen, ja olen oikeastaan onnellinen kaikesta ajasta, jonka isä ja esikoinen saavat viettää keskenään. Monta pitkää vuotta mieheni on joutunut sietämään kelpaamattomuuttaan. Nyt hän saa vuorostaan kokea olevansa supersankari – ja minä saan iltasatuhetken verran enemmän omaa aikaa. Sitä paitsi Mante riippuu vielä varsin tiukasti paidanhelmassani. Hänen isivaiheensa aika on sitten joskus myöhemmin.

Vaan miten kävi esikoisen langettaman porttikielton kanssa? Jouduimmeko Manten kanssa yöpymään taivasalla? Emme sentään. Aivan kaikkea lapset eivät meilläkään saa valita.

Lue myös:

• Uhmaikäisen elämänpilaamislista
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Omaa aikaa äänikirjoista – oivalluksia vanhemmuudesta ja hyvinvoinnista
• ”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä!

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!