Se saapui jälleen kerran äkkiarvaamatta keskellä yötä: vatsatauti. Aamulla pahimmasta selvittyämme totesimme homman sujuneen jo yllättävän hyvällä rutiinilla. Kun mahatauti iskee, kaikki muu pysähtyy hetkeksi. Lapsiperhevuodet ja meitä kokeneemmat konkarivanhemmat ovat kuitenkin auttaneet kartuttamaan liudan vinkkejä vatsataudista selviämiseen lasten kanssa. Nyt jaan ne myös teille!

Suojaa sängyt helpolla kikalla

Yksi parhaista vinkeistä, joita saimme lasten synnyttyä, oli kehotus hankkia KAIKKIIN sänkyihin suojalakanat. Ne pysäyttävät  eriteyllätykset ja ovatkin pelastaneet patjamme lukemattomia kertoja. Vatsataudit kun tuntuvat alkavan aina öisin.

Toinen saamamme kullanarvoinen niksi on vuorata lasten sängyt vatsatautien ajaksi päällekkäin asetelluilla pyyhkeillä. Aina vahingon sattuessa päällimmäisen voi vain vetäistä pois ja heittää pyykkiin jatkuvan lakanarallin sijaan. Näin uniajan saa maksimoitua ja siivousajan minimoitua.

Minimoi tartuntariskit pikasiivouksella

Nukumme koko perhe samassa huoneessa, mutta lähes poikkeuksetta olemme silti onnistuneet estämään vatsataudin tarttumisen kaikille. Osittain kyse on varmasti tuurista, mutta on meillä apuna muutama kikkakin.

Käsiä pesemme vatsatautien aikaan usein ja saippuaa säästelemättä. Yllättävän moni ei tiedä, että nimenomaan saippua tappaa mahatautipöpöjä parhaiten.

Likaantuneet pinnat pyyhimme klooripitoisella puhdistusaineella, sillä se tuhoaa taudinaiheuttajia parhaiten. Samalla aineella pyyhimme aktiivisesti myös tiskialtaita, hanoja, ovien ja kaappien kahvoja, nuppeja, näppäimistöjä ja katkaisimia. Jos oksennus likaa kirjoja tai leluja, joiden puhdistaminen on vaikeaa, nostamme ne putsauksen jälkeen vielä pariksi viikoksi piiloon. Mahatautipöpöt voivat nimittäin elää pinnoilla kaksikin viikkoa.

Astiat pesemme mahdollisuuksien mukaan tiskikoneessa, petivaatteet ja pyyhkeet puolestaan vähintään 60 asteisessa vedessä. Sairastuneille varaamme omat käsipyyhkeet, joita myös vaihdamme usein.

Syö ja juo vatsaystävällisesti

Vatsataudissa nesteytyksestä ja suolojen saamisesti huolehtiminen on tärkeää. Omasta lapsuudesta tuttua Jaffa-kikkaa ei kuitenkaan kannata käyttää. Nykytutkimusten valossa nimittäin tiedetään, että hiilihapolliset ja runsassokeriset juomat jopa pahentavat mahatautipotilaan oloa lääkitsemisen sijaan.

Syöminen kannattaa aloittaa varovasti. Meillä ensimmäisinä aterioina ovat toimineet laimennetut mehukeitot, kasvis- tai lihaliemet, sokeroimattomat jugurtit, omena, tomaatti, kuorittu kurkku, raejuusto ja kasvissosekeitto. Joskus kun mikään ei ole tuntunut pysyvän sisällä, olemme tehneet vedestä tai laimennetusta mehu(keito)sta jääpaloja ja antaneet niitä pikkupotilaan imeskeltäviksi.

Älä huokaise liian aikaisin – muutama hyväksihavaittu varotoimi

Kun yhdellä perheessä alkaa vatsatauti, meillä on tapana tehdä pyyhevuoraus molempien lastemme sänkyihin. Niitä myös pidetään sängyissä vielä pari päivää sen jälkeen, kun homma vaikuttaa jo taputellulta. Valitettavan usein käy nimittäin niin, että yhden parannuttua seuraava aloittaa taudin – tai parin päivän tauon jälkeen tauti iskeekin vielä takavasemmalta takaisin. Ja jos käykin niin onnekkaasti, ettei tauti palaa, pyyhkeet saa napattua nopeasti sängyistä pois.

Olemme myös kantapään kautta oppineet, että tauti todella elää pinnoilla pari viikkoa, niin kuin varoitellaan. Kahdesti olemme kyläilleet tutuilla puolitoista viikkoa heidän paranemisensa jälkeen ja saaneet silti mahataudin kotiinviemisiksi. Kahden viikon varoaika ei siis ole tuulesta temmattu. Sen aikana kannattaa mieluummin tavata jossain muualla.

Lue myös:

• Leikkivinkkejä toipilaspäivälle – energianpurkua eristyksissä
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• ”Teen äidin kanssa töitä” – onko perhebloggaaminen eettistä?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Uimahallissa se alkoi. Mante ihastui kylmävesialtaaseen. Hän kahlasi veteen polviaan myöten, muttei kuitenkaan uskaltanut pidemmälle. Sitten Mante yritti uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan – kunnes oli aika lähteä kotiin. Siitä se sai alkusysäyksensä: Manten ensimmäinen kunnon uhmakohtaus!

Uhma herättää mielipahaa ja myötätuntoa

Itku raikui ensin suihkuhuoneessa, sitten saunassa. Hetkeksi se taukosi onnistuneen harhautuksen ansiosta, mutta jatkui taas Manten muistaessa harmituksensa. ”Ei mahdu uimahallissakaan kulkemaan, kun lapsiperheet tukkivat kaikkien muiden tien”, sähähti ensimmäinen mielensäpahoittaja, kun yritin irrottaa ovenkarmiin tarrautunutta Mantea, ettemme tukkisi ovensuuta. ”Missään ei saa olla rauhassa!” 

”Voisitko hiljentää sen penskan?” huusi seuraava, kun kannoin itkevää Mantea halki pukuhuoneen. ”Korvat halkeavat! Ja mä olen sitä paitsi maksanut tästä.”  Hymyilevä naisseurue sentään totesi empaattisesti: ”Voi toista”, ja sen voimin selvisinkin kaapillemme asti.

Yhä raivoavaa Mantea pukiessa aloin olla jo hermostunut. Mikään ei auttanut: eivät harhautukset ja halaukset sen enempää kuin rauhoitteleva puhe, silittely ja syli. Minulle oli kyllä tullut selväksi, mitä muut meistä ajattelivat, muttei sekään tarjonnut minkäänlaista ratkaisua uhmakohtauksen rauhoittamiseen. Eikä uhma nyt vain taltu sillä, että käsken kaksivuotiasta lopettamaan itkemisen, koska julkisilla paikoilla se aikaansaa ärsytystä ja mielipahaa.

Samassa alkoi kuitenkin tapahtua kummia. ”Tsemppiä”, huikkasi ohikävelevä nainen minuun vilkaisten samaan aikaan, kun Mante tempaisi talvisaappaansa otsaani. ”Antaisin sinulle kyllä 10 pistettä ja papukaijamerkin toiminnastasi”, sanoi joku toinen. Yhtäkkiä tajusin, että lukuisat käsiparit ojentelivat yhä parkuvan Manten yltään repimiä ja sinne tänne heittelemiä vaatekappaleita takaisin. Joku tuli auttamaan kenkien kanssa, että sain ne osumaan sätkiviin jalkoihin. Lähes liikutuin tajutessani, millaista lämmintä myötäelämistä niin moni ympärilläni osoitti.

Uimahallin uhmakohtaus kesti lopulta puolitoista tuntia

vanhemmuus on myrsky tyynen pinnan alla

Lopulta olimme valmiita: minä yltä päältä hiessä (olinko tosiaan juuri tullut uimasta ja seissyt pitkän tovin kylmävesialtaassa?!) ja Mante yhä kiivaissa uhmatunnelmissa – mutta joka tapauksessa VALMIINA! ”Käsittämättömän tyynenä sä olet pysynyt koko ajan”, viereisen lokeron rouva nauroi, kun nostin uimakassit olalle ja rimpuilevan Manten kainaloon. Siltäkö se tosiaan vaikutti? Sisälläni velloi nimittäin melkoinen myrsky!

Koviin uhmakohtauksiin olin kyllä tottunut jo esikoisen kohdalla. Häneltä lähti niiden aikana pahimmillaan taju (lue juttu: Affektikohtaus – ilmiö jota ei kannata pelästyä). Siihen en kuitenkaan ollut tottunut, millaisia asioita ihmiset katsoivat oikeudekseen lausua ääneen itkevästä lapsesta. (Myönnetään, hyvin kovaäänisesti itkevästä lapsesta!) Ymmärrän kyllä, että rikoimme saunarauhaa ja nyrjäytimme monen levollisen-harmonisen uintielämyksen raiteiltaan. Mutta onhan jokainen meistä aikuisistakin ollut joskus uhmaikäinen! Sitä paitsi suurinta osaa uhmareiden vanhemmista hävettää tai vähintäänkin keljuttaa jo valmiiksi ilman, että asiasta tarvitsee enää erikseen muistuttaa.

Vaikka uhmaikä tuli tutuksi jo esikoisen kohdalla, aina se onnistuu yllättämään

lapsilla on lupa itkeä

Onneksi kokemukset julkisista toilailuista uhmaikäisten kanssa ovat sentään valtaosin olleet positiivisia. Muutama päivä uintireissumme jälkeen vein lapset yksin perhetemppuiluun. Mies oli reissussa ja lapset olivat odottaneet tulevaa temppurataa koko aamupäivän. Sisään selvittyämme Mante oli kuitenkin sitä mieltä, että riisuin hänen ulkohaalarinsa väärin. Alkoi itki ja parku, joka kesti koko tunnin. Esikoinen kiersi temppurataa hihkuen, Mante karjui raivosta välillä kainalossani, välillä vieressämme lattialla. Monta kertaa mietin, voinko oikeuttaa aiheuttamamme metelin vain sillä, että esikoisen oli saatava päivittäinen liikunta-annoksensa, jotta arjen pakettimme pysyisi kasassa.

Tunnin loputtua sain siihen vastauksen. ”Halusin tulla erikseen sanomaan, että älä yhtään mieti, että olisitte jotenkin häirinneet meitä muita”, sanoi erään kanssaliikkujan äiti. ”Koska ette häirinneet, mutta tiedän että itsekin miettisin sitä. Eihän tuo itku edes kuulu täällä muun metelin yli.” ”Eihän toisen lapsen itku edes häiritse, toinen vanhempi myötäili. ”Oman häiritsee. Mutta lapsilla on lupa itkeä.”

Siis kiitos teille, pukuhuoneiden ihanat myötäeläjät, jotka särkyvistä tärykalvoistanne ja mahdollisesta harmistanne huolimatta valitsette hymyn, myötätunnon ja solidaarisuuden. Teille, jotka muistutatte epätoivon partaalla pinnisteleviä vanhempia siitä, että he pärjäävät hienosti ja että heidän ympärilleen levittämä kaaos on ihan tavallista. Sitä kutsutaan elämäksi.

Teidän ansiostanne uintireissustammekin jäi hyvä mieli – vaikka yleensä niin aurinkoisen Mantemme uhmaraivo kestikin lopulta puolitoista tuntia.

Kiitos teille, jotka muistutatte, että ympärillemme levittämä kaaos onkin ihan tavallista – sitä kutsutaan elämäksi

Lue myös:

• Uhmaikäisen elämänpilaamislista
• Isivaihe – kun vain toinen vanhemmista kelpaa
• Viisi leikkivinkkiä villikoille – leikkejä rauhoittumiseen
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!