Olette kovasti toivoneet lisää lukuvinkkejä sekä lapsille että aikuisille. Niinpä valitsimme lasten kanssa kukin kolme tämän hetken lempikirjaamme. Vanhat suosikit, kuten Tatut ja Patut sekä Prinsessa Pikkiriikit (Otava), Fanni-kirjat (Kumma) ja Avain hukassa (S&S) pitävät pintansa. Tässä kuitenkin niiden rinnalle vielä uusi joukko tutustumisen arvoisia kirjavinkkejä keväälle. HUOM. Juttu sisältää lukuvinkkejä myös aikuisille – ja lopusta löytyy yksi bonusvinkki nuorisollekin!

Nykyisin kuuntelen osan kirjoista ehtiäkseni ”lukemaan” enemmän.

Äidin lukuvinkit:

Maria Turtschaninoff: Suomaa (Tammi)

Suomaata lukiessa tuntui kuin kaksi lempitarinaani, Täällä Pohjantähden alla ja Kultarinta, olisi kiedottu yhteen, ja silti lopputulos oli jotain aivan uutta. Suomaa kertoo neljästä vuosisadasta, sukupolvien jatkumossa eteenpäin siirtyvästä Nevabackan sukutilasta, sekä ihmisten taikauskon ja luontosuhteen muuttumisesta. Tarinan päähenkilö on vanha suomaa, joka todistaa niin sodat, vainot, syntymät ja kuolemat, useista ihmiskohtaloista puhumattakaan. Mutta mikä onkaan sen kohtalo?

Merja Mäki: Ennen lintuja (Gummerus)

Millaista on luopua kodista ja kotiseudusta, lähteä evakkona kohti tuntematonta kesken hehkeimmän nuoruuden? Millaista on rakentaa uutta elämää, kun kaikki tuttu ja Totuttu ensin tempaistaan pois? Vaikka sodasta on kirjoitettu paljon, Mäen romaani lähestyy aihetta tuoreesta näkökulmasta. Ilahduttavaa on myös tarinan päähenkilön valoisuuden säilyminen vastoinkäymisistä huolimatta.

Chi Zijian: Puolikuu (Aula & co)

Mielestäni yksi kirjallisuuden merkittävimmistä anneista on sen suoma mahdollisuus oppia ymmärtämään itselle vierasta ja erilaista. Tässä  tarinassa 90-vuotias evankinainen muistelee pitkää elämäänsä Koillis-Kiinan vuoristometsissä, pienessä paimentolaisyhteisössä. Vuosikymmenten vaihtuessa paimentolaisten luontoon sidonnaista ja eristäytynyttä elämäntapaa uhkaavat niin Japani sotilastoimineen kuin muotteihinsa pakottava modernisoituva yhteiskunta.

Muun muassa nämä olen ahmaissut viime viikkoina ennen nukkumaanmenoa – ja kyllä, hyvän kirjan vuoksi tulee valvottua aivan liian myöhään!

Esikoisen kirjavinkit:

Tässä keväällä viisi vuotta täyttävän esikoisemme kirjasuositukset:

Tove Jansson: Muumipappa ja meri (Wsoy)

Esikoiselle on tullut isänsä kanssa tavaksi lukea tätä kirjaa yhdessä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Osa magiikkaa taitaa olla tutuilla muumihahmoilla höystetty yhteinen lukuhetki. Välillä pysähdytään myös yhdessä pohtimaan uusia, outoja sanoja.

Sharon Rentta: Päivä eläinten rautateillä (Kustannus Mäkelä)

Junafanimme on jälleen löytänyt uutta, mieluista luettavaa lempiaiheestaan. Leevin pappa on entinen veturinkuljettaja ja Leevillä onkin tapana seikkailla junien parissa isoisänsä kanssa. Samassa mukaan tarttuu paljon hyödyllistä tietoa. Vinkeän hauskat kuvat houkuttelevat keskustelemaan.

Helsingin kaupunginmuseo: Tarinoita ratikoista (Into)

Pienet ratikkafanimme hurahtivat tähän kirjaan löydettyään sen pukinkontista. (Pukki puolestaan löysi sen Ratikkamuseon puodista.) Kirjassa läpikäydään tarinoiden kautta helsinkiläisten ratikoiden historiaa ja pysähdytään välillä lasten kysymysten äärelle. Mikä oli hevosratikan ”pahin paikka”? Entä millainen oli ratikkakuljettajan ajokoulutus 1900-luvun alkupuolella? Miksi ihmiset eivät pudonneet avonaisista ratikoista? Nyt minäkin tiedän!

Kirjan takana on työryhmä: A. Finnilä, J. Jylhä, J. Jäppinen, M. Sihvola, A. Törmä, S-T. Waltari

Esikoinen antoi Muumipapan ja meren miehelleni isänpäivälahjaksi. Tärkeintä kirjan lukemisessa taitaa olla se, että se on heidän yhteinen ”salainen” juttunsa.

Manten lempikirjat:

Tässä 2,5-vuotiaan taaperomme tämänhetkiset iltasatusuosikit:

Reetta Niemelä & Karoliina Pertamo (kuv.): Ystävä joella (Karisto)

Ystävä joella ei ole helppo kirja, mutta jotenkin sen kaunis, runomainen kieli ja lumoavat kuvat ovat saaneet Manten pauloihinsa. Vuodenaikojen virrassa muuntuva joki on tarinan päähenkilön lempipaikka. Joessa asuu myös hänen rakas mielikuvitusystävänsä leväharjaisine ratsuineen. Kiitos tämän kirjan, Mantelle ovat tulleet tutuiksi niin nokikana, piisami kuin simpukoiden hohteen salaisuus.

Michelle Robinson & Jez Tuya (kuv.): Punainen nosturi, keltainen kuormuri (Kustannus Mäkelä)

Manten ikisuosikki on pitänyt pintansa! Nykyään luemme lorutellen etenevää tekstiä työkoneiden päivästä niin, että lsusumme säkeitä Manten kanssa vuorotellen. Huumori ja ääneen lausumattomat työmaa-kömmähdykset kätkeytyvät kuviin ja muokkaavat tekstin merkitystä. Välillä on hauska vain bongailla työkoneita ja värejä yksityiskohtia pursuilevista kuvista.

Kalle Nuuttila & Riku Ounaslehto (kuv.): Äkkää ja tökkää liikenteessä (Lasten keskus)

Äkkää ja tökkää -kirjasarja ei ole vain asioiden etsimistä kuvista. Kirjat houkuttelevat myös opettelemaan kaikenlaista tökkimisen lomassa: värejä, muotoja, kokoja, numeroita… Tämä joululahjaksi saatu, kulkupeleihin ja työkoneisiin keskittyvä sarjan teos osuu Manten makuhermoon: Ne kun ovat tällä hetkellä kiinnostavinta maailmassa!

Bonusvinkki fantasiannälkäisille nuorille:

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla (Tammi)

Tämän kirjan luettuani en voi kuin ihmetellä, ettei sitä ole vielä alettu työstää elokuvaksi. Helsingin alla alkaa kuin perinteinen nuortenromaani: On koulu, lähestyvä kesäloma, epävarmuutta ja ihastumista. Mutta kun malttaa lukea vähän pidemmälle, maisemajuna muuntuukin vuoristoradaksi: Tarina kasvaa Tolkienmaisen taianomaiseksi ja Helsingin rinnakkaistodellisuus Alistadi pakolaisineen ja historioineen tuntuu melkein todelliselta tarumaailmalta.

Lue myös:

• Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Lukemista ja lukuintoa lapsille – mitä lapset valitsisivat?
• Kirjavinkkejä lapsille – lukemista arjen ja oppimisen tueksi
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Kun esikoinen aikanaan aloitteli uhmaikäänsä, kirjoitin siitä (TÄÄLLÄ) muun muassa havainnoimalla, kuinka monta kertaa ehdin pilata pikku-uhmarini elämän puolessa tunnissa. Nyt meillä asuu taas uhmaikäinen – on tullut Manten vuoro. Hänen uhmassaan on paljon tuttua, mutta myös jotain kovin erilaista kuin isoveljellä aikanaan: Siinä missä esikoinen oli kuin kujeillaan rajoja koetteleva Vaahteranmäen Eemeli, Manten uhma on hyvin verbaalista: Sisällöstä viis – asioista ollaan vähintäänkin sanatasolla eri mieltä!

Oman tahdon ääni on tuottanut löytyessään molemmille lapsillemme päänvaivaa

Haluan, en halua

Esikoinen: ”Mitä maksalaatikossa on?”
Äiti: ”Maksaa.”
Mante: ”Ei maksa!”

Uhma eli tahtoikä on tärkeä kehitysvaihe, jolloin lapsi ottaa ensimmäisen askeleen itsenäistymisen polulla ja alkaa opetella löytämään omaa tahtoaan. Ainakin meillä oman tahdon ääni on tuottanut molemmille lapsille alkuun melkoista päänvaivaa. Tilanteet, joissa Mante saa itse valita, päättyvätkin usein itkuun, kun jo kahdesta vaihtoehdosta valitseminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä: ”Haluan, en halua, haluan, en halua…”

Samalla kun lapsi vähitellen irtautuu vanhemmistaan, hän alkaa harjoittaa itsesäätelyn taitoja: rajoittamista,  rauhoittumista ja kannustamista. Esikoiselle otettiin aikanaan käyttöön rauhoittumispaikka: pehmeällä matolla vuorattu ”maja” portaikon alla, jonne saattoi vetäytyä hetkeksi hengähtämään. Mantella uhma laukeaa yleensä parhaiten halaamalla tai syliin ottamalla.

”Minä itte”, ”haluan, en halua” ja ”ei, ei, ei” ovat meillä suosittuja hokemia tällä hetkellä

Ei, ei, Ei!

Esikoinen: ”Saisinko leivän? Ei voita.”
Mante: ”Voitanpas! Minä voitan!”

Muistan joskus lukeneeni, että uhmaiässä ihmisen aivojen vasen puoli on erityisen aktiivinen. Aivojen oikeaa ja vasenta puolta on karkeasti verrattu toisiinsa kutsumalla oikeaa ”sekä että -puoleksi” ja vasenta ”joko tai -puoleksi”. Oikea (tunne)puoli auttaa siis yhdistelemään asioita ja näkemään kokonaisuuksia, kun taas vasen (järki)puoli erottelemaan ja yksilöimään havaintoja. Teoria tuntuu loogiselta, kun miettii oman tahtonsa kanssa kamppailevaa kaksivuotiasta, jonka tahtominen on niin voimakasta, ettei kokonaisuudessa tunnu enää olevan mitään järkeä.

Esikoinen: ”Niin, pidä järki päässä!”

Mante: ”Ei minulle mitään päähän! Ei pipoa! Ei järkiä päässä!”

Manten uhmasta osansa saa myös isoveli

”Taitaa olla uhmaikää”

Esikoinen: ”En halua enää laskea [pulkkamäessä].”
Mante: ”Lasketaan! Minä lasken! Yksi, kaksi, kolme…”

Uhmaikä on myös merkki rakkaudesta ja usein voimakkain uhma kohdistuukin lähimpiin ihmissuhteisiin. Lastemme isovanhemmilla on tapana naurahtaa, että lapsemme käyttäytyvät heidän kanssaan kuin kullanmurut – aina siihen asti, kun vanhemmat saapuvat paikalle.

Manten uhmasta osansa saa myös esikoinen, rakas isoveli, jota Mante haastaa sanoillaan ja teoillaan jatkuvasti. Välillä mietin, onko nelivuotias esikoisemme hänen kanssaan jopa liian joustava ja kärsivällinen.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: Uhma loppuu jossain vaiheessa. Sitten alkaakin murrosikä – mutta se on jo toinen tarina!

Esikoinen: ”Taitaa olla uhmaikää.”

Mante: ”Eikä ole!”

Esikoinen: ”Onpas.”

Mante: ”Eikä ole!”

[Äiti: ”No ei ole.”]

Mante: ”Onpas!”

Lue myös:

• Uhmaikäisen elämänpilaamislista
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle
• Isivaihe – kun vain toinen vanhemmista kelpaa

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!