Kaava on tullut viime viikkoina tutuksi. Palattuamme koiran kanssa iltalenkiltä, teemme rutiininomaiset iltatoimet niin kuin aina ennenkin: syömme iltapalaa, hoidamme iltapisut ja -pesut, vaihdamme yöpuvut ylle ja könyämme sänkyyn rauhoittumaan iltasatujen ja -laulujen ääreen. Mante nukahtaa kainaloon yleensä toisen iltasadun aikana. Tunnelma on raukea, kun esikoinen siirtyy omaan sänkyynsä ja toivotamme hyvät yöt. Sitten, kuin salamaniskusta, nukahtamaisillaan ollut esikoisemme on täynnä virtaa.

Elämää sähköjäniksen kanssa

Sähköjänis kiitää pitkin kotia sängystään karkaillen, kikattaa, hekottaa, hyppii ja herättää riehunnallaan usein myös pikkuveljensä. Yksin nukahtamisen taito on muisto vain – välillä tuntuu, että nukkumisen taito ylipäätään. Vielä puoli yhdeltätoista – kolme tuntia rauhoittumisen aloittamisen jälkeen – kannamme pikkukarkuria takaisin sänkyyn.

Googlaillessani ratkaisua ongelmaan huomaan, että samanlaisia haasteita on monissa muissakin lapsiperheissä. Tuntuu, että nukkumaanmenoajan sähköjänikset ovat oma lapsityyppinsä: toisille aivan vieraita, toisille sitäkin tutumpia.

Asiantuntijoiden ja keskustelupalstojen neuvoissa toistuu sama kaava: Neuvojat kertovat, että lapselle täytyy asettaa rajat ja toistuvat rutiinit, ulkoilua täytyy olla enemmän, sokeria vähemmän, ja että aikuisen pitäisi jaksaa puuhata lastensa kanssa myös tarhapäivän jälkeen. Sähköjänisten vanhemmat puolustautuvat kertomalla, että heillä on rajat, rutiinit, rutkasti ulkoilua ja yhteisiä leikkejä, eikä sokeri kuulu lasten ruokavalioon. Tämän jälkeen keskustelu tyssää tai joku heittää vielä epäuskoisen kommentin siitä, että heillä kyllä saadaan lapset näillä konsteilla nukkumaan.

Ennen olisin varmaan itsekin asettunut hyväätahtovien neuvojien rivistöön ja kuunnellut epäillen sähköjänisten vanhempien selityksiä. Mutta en enää. Sähköjäniksen kanssa eläessäni olen ymmärtänyt, että joidenkin lasten kohdalla edes viiden tunnin ulkoleikit, runsas yhteinen puuhastelu, sokeriton ruokavalio, rajat, säännöt ja rutiinit eivät aikaansaa rauhallista nukkumaanmenoa. Mikä siis neuvoksi?

Vielä kolme tuntia nukahtamisen jälkeen kannamme pikkukarkuria takaisin sänkyyn.

lapsi vallankäytön ansassa

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen ajatukset Yle.fi:n artikkelissa (ks. alkuperäinen artikkeli TÄÄLTÄ) tarjoavat ensimmäistä kertaa jotakin kättä pidempää tilanteeseen, jossa kaikki muut keinot on jo kokeiltu:

”Lapset käyttävät aina valtaa, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. He vain jäävät itse ansaan, he eivät oikeasti haluakaan pyörittää sitä sirkusta. Lasten manipulatiivista käyttäytymistä ja vedättämistä ylläpitää se, että aikuiset lähtevät voimakkaasti tunteella mukaan. Ehkä paras tapa on viileä suhtautuminen ja ettei lähde siihen peliin.”

Lapset ovat siis kuin koirat: Tykkäävät kaapata vallan itselleen, mutta ovat kuitenkin helpottuneita, kun se otetaan heiltä pois. Yritän miettiä, missä kohdin meillä on voitu mennä vikaan. Kenties siinä, että aina jossain vaiheessa sängystäkarkailurumbaa pokerinaamani pettää ja hermostun esikoiselle. Tai siinä että kun Mante herää kesken unien isoveljen mekkalointiin, kotona alkaa täysi sirkus, eivätkä käteni yksinollessa riitä sekä heränneen vauvan että kikattavan karkailijan tyynnyttelyyn. 

[Jos lapsi on jo viety nukkumaan] ”ei tulla siihen vierelle ja viedä vettä ja milloin mitäkin. Lähdetään siitä, että ’sinä olet jo siellä sängyssä peiton alla enkä minä ala kanssasi käymään mitään show’ta’”, neuvoo Sinkkonen. Tämän olen oivaltanut jo itsekin, mutta päätän keskittyä siihen, että karsin toiminnastani kaiken ylimääräisen, kun iltariehunta alkaa.

Tunnelma on raukea, kun toivotamme hyvät yöt, mutta yhtäkkiä, kuin salamaniskusta, esikoisemme on taas täynnä virtaa.

vähäeleisesti ja vähäsanaisesti

Seuraavana iltana kaikki sujuu rauhallisesti: Mante nukkuu ja esikoinen jää omaan sänkyynsä odottamaan unta. Minä painelen suihkuun. Kuluu muutama minuutti, kun alkaa kuulua juoksuaskelia ja kikatusta. Hetkeä myöhemmin suihkun ovi avautuu, esikoinen kiljaisee ovensuussa ja ryntää karkuun. Palautan lapsen sänkyyn ja totean, että on yö ja yöllä nukutaan. Palaan suihkuun kuivaamaan itseni, väännän oven lukkoon. Taas kuulen kikatuksen ja juoksuaskeleet. Hetken päästä ovenkahvaa rynksytetään voimalla. Toistan sänkyynpalautuksen mahdollisimman vähäsanaisesti ja eleettömästi.

Sänkyynpalautuksia kertyy seuraavan tunnin aikana reilu 40. Tilannetta helpottaa se, että Mante ei onnekseni herää isoveljensä metelöintiin. ”Minulla on huono olo”, esikoinen yrittää. ”Huono olo päässä. Huono olo koska ei nukuta.” Totean tyynesti huonon olon johtuvan siitä, että on yö ja pääkin tahtoisi nukkua. (Meillä huono olo on tekosyy, jota käytetään useita kertoja pitkin päivää eri tilanteissa.) ”Suu ei saa unta, koska se haluaa vielä jutella”, esikoinen keksii seuraavaksi. Lupaan jutella suun kanssa heti seuraavana päivänä, mutta en nyt, kun on yö, jolloin kuuluu nukkua. ”Haluan äidin ja isun sänkyyn. Siellä uni tulee paremmin”, kuuluu viimeinen pyyntö. En suostu siihenkään, vaan kannan kolmevuotiaan omaan sänkyynsä. Pienen silmät ovat jo ristissä väsymyksestä.

Lopulta, vähän ennen puoli kymmentä, esikoinen nukahtaa omaan sänkyynsä. Niin aikaisin lapset eivät ole olleet nukkumassa aikoihin. Sirkuksestakin selvisin tunnissa. Päätän antaa taktiikalle mahdollisuuden. Sängystäkarkailut eivät varmastikaan ole vielä historiaa, mutta yritän olla tulevinakin iltoina mahdollisimman vähäeleinen ja vähäsanainen. Jospa nukkumaanmenovenkoilusta vähitellen päästäisiin…

Lue myös:

• Affektikohtaus, unikauhukohtaus ja unissakävely – kolme kummallista ilmiötä, joita ei kannata pelästyä
• Mistä unissapuhujien perheessä jutellaan öisin?
• Vähäunisista lapsista
• Ystävämme Iltavilli

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Kun mieheni kanssa aikoinaan muutimme nykyiseen kotiimme, moni varoitteli, ettei asuntomme tulisi toimimaan lasten kanssa: liikaa kerroksia, liian vähän huoneita ja mikä pahinta – olematon määrä säilytystilaa! Mutta paljonko tavaraa lapsiperhe tarvitsee?

Erilainen lapsiperhekoti

Asumme rintamamiestalon puolikkaassa, joka on modernisoitu ekologisin ratkaisuin. Koska koti varasti sydämemme heti sisään astuessamme, päätimme opetella asumaan sen ehdoilla ja keksiä luovia ratkaisuja perheen mahdollisesti kasvaessa. Vaikka opeteltavaa on ollut paljon (emme olleetkaan niin ekologisia kuin olimme kuvitelleet), päätös ei ole kertaakaan kaduttanut.

Vanha kotimme oli avara kolmio, jossa kaappitilaa oli loputtomasti. Ja jos kaapit sattuivatkin loppumaan, tavaraa saattoi kantaa myös kellarin varastokoppiin. Pyörät säilyivät näppärästi taloyhtiön yhteisessä varastossa, samoin kuin lumilingot ja ruohonleikkurit. Ja meitä oli tuolloin vain kaksi aikuista ja koira!

Nykyään meillä ei ole ulkovarastoa eikä vaatehuonetta, kellarikomerosta puhumattakaan. Nukummekin kaikki neljä (tai viisi, jos koirankin laskee) samassa huoneessa. Emmekä todellakaan ole mitään konmarittajia. Pelastuksemme on vanha autotalli, joka toimii niin eteisenä, pyörävarastona kuin vaatehuoneen korvikkeenakin. Sinne mahtuvat rattaat, kahden valmentajan urheiluvälineistö, kengät, ulkovaatteet, matkalaukut, sukset – kaikki välttämätön.

Elämäntyylimme on tavarassa mitattuna armoton. Isän työsalkku ei ole pieni pöydälle nostettava pussukka vaan monta neliömetriä tilaa vievä säkillinen jääkiekkovarusteita. Koska meillä on koira, täytyy kaikilla olla joka säälle sopivat ulkoiluvarusteet – ja koska hoidan koiran lenkityksiä usein yksin kahden lapsen kera, myös rattaiden varustelu seisomalautoineen ja lisäistuimineen on mietitty tarkkaan. Kesäisin suuntaamme mökille ulkosaaristoon, mistä johtuen emme pärjäisi ilman pelastusliiveja, kantoreppua ja soutuveneessä kulkevia vauva- ja taaperotarvikkeita. Eikä pidä unohtaa sitä, että minä teen musiikkia kotoa käsin! Vaikka studioni on suunniteltu helposti koottavaksi ja pieneen tilaan pakkautuvaksi, tarkoittaa se taas lisää tavaraa.

Silti jää vielä paljon asioita, joihin olen huomannut pystyväni vaikuttamaan.

Vaatteet

Lipaston välitasolla saa näppärästi säilytettyä lasten käytössä olevia vaatteita.

Niin ihania kuin lastenvaatteet ovatkin, nopeasti huomasin, ettei niitä tarvitse yksittäistä kokoa kohden kovin paljoa. Ensimmäisinä kuukausina vaihtovaatteita on toki hyvä olla enemmänkin puklujen ja vaippavahinkojen varalta, mutta pienet vaatteet eivät vielä paljoa tilaa viekään. Meillä on esillä käytössä olevan koon vaatteet, muut odottavat hetkeään vaatekaapissani laatikoihin pakattuina.

Kahden lapsemme sisävaatteet mahtuvat tällä hetkellä yhteen lipastoon. Molempien vaatteille on oma vetolaatikko ja sukille pieni kori. Ulkovaatteet säilytämme autotallieteisessä. Housuja kuluu puhki tällä hetkellä molemmilla lapsilla paljon, mutta on tuntunut helpommalta hankkia uusia sitä mukaan kuin vanhoja rikkoontuu sen sijaan, että hamstraisin kutakin kokoa suuret määrät valmiiksi.

Vauvan sisävaatteet – tätäkään määrää ehdimme hädin tuskin käyttämään ennen kuin oli jo aika siirtyä seuraavaan kokoon.

Lelut

Vaikka lelumäärämme on muuten maltillinen, esikoisen mielestä pikkuautoja, busseja ja junia ei voi olla koskaan liikaa. Usein tosin tuntuu, että juuri muuta hän ei sitten tarvitsisikaan ajoneuvokokoelmansa ja parkkitalon lisäksi.

Suurimman osan leluistaan lapsemme ovat saaneet lahjaksi. Meillä on pieni lista, jonne keräämme pitkin vuotta veljesten toiveita ja tarpeita. Kun joku sitten kysyy ideaa vaikkapa syntymäpäivälahjaan, kaivan listan esiin.

Tutulta lapsiperheeltä kopioimme myös idean lelujen piilottamisesta: Kun syrjäänjääneet lelut jemmaa ja kaivaa jonkin ajan päästä uusina esiin, kiinnostavat ne taas taaperoa aivan eri tavalla. Taktiikan avulla myös vanhat, jo unohtuneet vauvalelut voi uudelleenlahjoittaa tuoreimmille perheenjäsenille, vaikkapa joululahjoina ilman, että tavaran määrä kasvaa.

Suosimme myös aineettomia lahjoja. Ristäislahjaksi olen esimerkiksi tehnyt kummallekin lapselle oman laulun. Ja nyt suunnitelmissa on yllättää pieni junafanimme matkalla höyryjuna Ukko-Pekan kyydissä. Pakettiin sisältyy tietysti myös kalenterikampa, jonka avulla lasketaan jäljelläolevia päiviä tulevaan koitokseen!

Synttärilahjaksi saatua höyryjunaretkeä odotellaan kovasti, öitä laskien. Vuoden verran esikoinen on siitä jo haaveillutkin!

Tilanne tulee varmasti vielä muuttumaan, mutta ainakaan vielä kolmevuotias esikoisemme ei edes anna arvoa tavaralle. Joululahjoja avattiin vielä viikko aaton jälkeen, hyvin vastentahtoisesti, ja synttärilahjoista mieleenpainuvin oli täytekakun päältä löytynyt pikkuauto.

Kirjat

Kirjojen määrässä olen samalla tavalla höveli kuin pikkuautojen suhteen. Niitä saa olla vähän reilummin – mahtuvathan ne näppärästi kirjahyllyyn, eikä lukea voi koskaan liikaa. Tästä syystä tykkäämme antaa ja toivoa kirjoja lahjoiksi. Hyville kirjoille on sitä paitsi yllättävän helppoa löytää uusia koteja, kun niitä ei enää itse tarvitse. Välillä olen esimerkiksi laittanut kotia etsivät kirjat laatikkoon ja lootan kotikadun varteen ”saa ottaa” -kyltillä varustettuna. Viime kerralla laatikko tyhjeni parissa tunnissa.

Lainakamat ja tavara kiertoon

Kaikkea ei onneksi tarvitse itse omistaa! Esimerkiksi molempien lastemme ensisängyt olemme lainanneet. Ne kun ovat melko tilaavieviä säilyttää ja käytössä vain lyhyen aikaa.

Sama periaate toimii myös toisinpäin. Monet kulutusta kestävät vauvanvarusteemme ovat olleet ystävillä lainassa silloin, kun emme ole niitä itse tarvinneet. Turha meidän on pitää niitä nurkissamme pölyyntymässä ja tilaa viemässä. Triathlon-aikojeni maantiepyöränkin annoin vakilainaan tajutessani, etten varmasti ehtisi sitä itse käyttää moneen vuoteen. Pyörä tykkää, kun sillä ajetaan!

Ensimmäinen puolen vuoden säästettävät vauvan ulko- ja sisävaatteet ovat tähän mennessä mahtuneet äitiyspakkauslaatikkoon.

Ison osan lastenvaatteista olemme saaneet tuttavaperheiltä, joiden lapset ovat kasvaneet niistä jo ulos. Samaa käytäntöä olemme päättäneet jatkaa myös itse. Sitä mukaan kun vauva on venynyt vaatekoosta seuraavaan, olemme jemmanneet vain suosikki-luottovaatteemme ja antaneet loput lähipiirin seuraavalle vauva-aallolle.

Täytettävät, muuntuvat ja kokoontaitettavat

Täytettävät, muuntuvat ja kokoontaitettavat kapistukset ovat olleet monta kertaa perheemme pelastus, niin säilytystilan vähyyden kuin ulkosaaristoreissujenkin suhteen. Esimerkiksi matkasänkymme on littanaksi kiekoksi muuntuva teltta, jonka esikoinen haluaa nykyään välillä myös majaleikkeihinsä. Pitkällisen haaveilun tuloksena löysimme lapsille myös kokoontaittuvan pyöräkärryn, jonka ssa myös ahkioksi suksien perään. Pitkään ajattelimme, ettei meillä ole ilman varastoa sellaisen säilyttämiseen mitään mahdollisuuksia, kunnes lopulta löysimme näppärästi pieneen tilaan taipuvan mallin.

Järjetöntä, joku saattaa edelleen ajatella. Me puolestaan olemme niin rakastuneita kotiimme, että mielellämme jumppautamme aivonystyröitämme uusien tilanteiden edessä, löytääksemme ratkaisuja kasvavan perheen tarpeisiin. Totta kai välillä korpeaa, kun ei voi vain siirtää tavaravuoria näppärästi pois silmistään. Toisaalta, vähitellen hallintaan saatu tavarakaaos on tehnyt elämästä kevyempää.