Meillä eletään oppimisenhalun, tiedonjanon ja uudenlaiseen arkeen totuttelun aikakautta. Minä olen palannut neljän kotivuoden jälkeen töihin, Mante on aloittanut päiväkodin ja esikoinenkin siirtynyt siellä uuteen ryhmään. Leikeissä kiinnostavat värit, numerot, kirjaimet ja maailma ihmeineen ja arvoituksineen. Ei siis ihme, että myös lempilukemisina meillä on tällä hetkellä paljon kirjoja arjen ja oppimisen tueksi. Tässä tuoreita kirjavinkkejä lapsille!

Tässä tuoreita kirjavinkkejä lapsille!

kirjavinkkejä arjen tueksi

Sundström & Lindman: Tam-Tam menee päiväkotiin (Otava)

En tiedä, miten olisimme selvinneet kummankaan lapsemme päiväkodin aloituksesta ilman tätä kirjaa! Tam-Tam on nimittäin toiminut molempien päiväkotiin perhehdyttäjänä ja sopeuttajana. Ennen päiväkotiin menoa sadun avulla saattoi tutustua tulevaan ja syksyllä tarina toimii päiväkotipäivien läpikäymisen välineenä, sillä se sisältää kaikki tarhapäivän keskeiset elementit. Sanoja on sopivasti ja niiden sekaan on helppo lisäillä omiaan. Kuvat ovat liikuttavan ihania ja tunnerikkaita – ja liekö kuvittaja pitänyt lastemme päiväkotia esikuvanaan, sillä sekä rakennus että pihapiiri ovat sadussa lähes identtiset lastemme päiväkodin kanssa.

Tam-Tam on kuulunut molempien lastemme suosikkeihin. Sarjasta on juuri ilmestynyt toinen osa ”Tam-Tamin syntymäpäivä”.

Deutsch & Tadden: Susi ei saa unta (Mäkelä)

Molemmat lapsemme rakastavat tätä kirjaa, osittain varmasti sen ihanasta kuvituksesta ja kauniista kielestä johtuen, mutta varmasti myös siksi, että aihe on niin tärkeä. Kirjassa susi ei saa unta ja sen vuoksi hän lähtee sitä etsimään: haukotuksista, unilauluista, iltasadun sanoista… Välillä kun esikoisemme pyörii epätoivoisesti unta odottaen sängyssään, hänet rauhoittaa ajatus, että lopulta susikin löysi unen.

Mikko Kunnas: Jopas sattui, Noksu (Kvaliti)

Kunnaksen sarjakuvamainen satukirjakerronta vetoaa veljeksiimme. Noksulle sattuu ja tapahtuu, mutta siinä sivussa tarina opettaa kuin vaivihkaa pieniä asioita elämästä: Mahaan voi sattua, kun jännittää, kiehuvan veden lähellä täytyy muistaa olla varovainen, ja pyöräillessä on syytä käyttää kypärää. Kääntökirjaan mahtuu kaksi tarinaa, joten se sopii lukemiseksi lyhyeen tai vähän pidempäänkin lukuhetkeen.

Pikkiriikki naurattaa isompaa ja pienempää lukijaa, unen kadottanut susi puolestaan vetoaa kauniilla kuvillaan ja kerrontakielellään.

Lampela & Reittu: Prinsessa Pikkiriikki ja (kaamea) totuus vauvoista (Otava)

Prinsessa Pikkiriikin ja hänen mummonsa sutkautukset naurattavat meillä niin vanhempia kuin lapsiakin. Tämä tarina tarjoaa kuitenkin nauruntyrskähdysten lisäksi myös tietoa. Erityisen ilahduttavaa on se, että vaikka aihe (mistä vauvat tulevat ja millaista on saada pikkusisarus) on varsin monesti käytetty, tällä kertaa sitä käsitellään myös raikkaista näkökulmista: Miten vauvan voi saada yksin? Voiko kaksi äitiä tai isää saada vauvan? Miksi aikuisten on niin vaikea vastata lasten kysymyksiin tästä aiheesta?

Pöyhönen, Livingstone & Bellamine: Fanni ja suuri tunnemöykky (Kumma)

Jokaisen suuresti tuntevan ja tunteisiinsa tutustuvan kannattaisi tutustua myös Fanniin. Kirjasarjassa tutkitaan tunteita sympaattisten eläinkaverusten kommellusten kautta. Tekstissä sanoitetaan tunteita taitavasti ja kaunis kuvitus tarjoaa vielä rutkasti lisämateriaalia tunteista puhumiseen ja niiden tutkiskeluun. Kirjan lopussa on vielä tietopaketti aiheesta vanhemmille ja harjoituksia yhdessä lapsen kanssa tehtäviksi. Sarjan tässä osassa lähdetään Fanni-norsun kanssa markkinoille, kohdataan pettymys, harjoitellaan sisäisen tunnemöykyn nimeämistä ja pohditaan sitä, miksi tunteet tuntuvat niin suurilta.

Tom Percival: Täydellinen Taavi (Kumma)

Täydellinen Taavi on kirja rohkeasti erilaisille, erilaisuutta pelkääville, itseään etsiville ja epäröiville sekä erilaisuutta ympärillään huomaaville. Jo nelivuotiaan kanssa olemme tarinan luettuamme aikaansaaneet upeita keskusteluja erilaisuudesta ja itsen hyväksymisestä. Ne ovat molemmat aika keskeisiä teemoja meidän kaikkien elämässä.

Fanni ja Taavi tarjoavat oivan väylän tunteista puhumiseen lapsen kanssa. Elmeri-norsun etsintäleikeissä sen sijaan vierähtää tovi jos toinenkin.

kirjavinkkejä oppimisennälkäisille

Lucy Cousins: Tiedätkö mitä, Maisa (WSOY)
+ Maisan lentomatka (Mäkelä)

Meillä rakastetaan Maisoja! Erityisesti ne ovat kohta kaksivuotiaan Manten suosiossa. Viime aikoina perinteisemmät Maisa-tarinat ovat jääneet taka-alalle ja Maisan tietokirjat sekä oppimista tukevat opukset ovat alkaneet kiinnostaa. ”Maisan lentomatkassa” käydään läpi, mitä kaikkea tapahtuu lentokentällä ja lentokoneessa yhden matkan aikana. ”Tiedätkö mitä, Maisa” puolestaan johdattelee lukijan värien, numeroiden, muotojen, kirjaimien ja nimeämisen maailmaan. Jälkimmäisessä erityistä ihastusta herättävät luukut, joiden takaa löytyy pieniä tipuja ja paljon muuta mukavaa.

David McKee: Elmeri – etsi ja löydä värejä (Mäkelä)

Elmeri on väriä vaihtava norsu, joka tykkää paitsi piiloutua, myös seikkailla supervärikkäissä maisemissa muiden eläinotusten seassa. Tämä suuri, pahvikantinen kirja kestää maistelua ja vähän kovempiakin otteita, mutta tarjoaa värienopettelun ohessa puuhaa ja tekemistä myös vähän vanhemmalle lukijalle. Löydätkö Elmerin, nallet ja täplikkään leopardin? Myös Elmerin huivi taisi matkan varrella hävitä jonnekin.

Maisa-kirjat tuntuvat säilyttävän lumonsa lasten silmissä sukupolvesta toiseen. Oppi&ilo-kirjasarja puolestaan houkuttelee oppimaan leikin kautta.

puuhaa oppimisen tueksi

Sormenjälkipuuhaa – kissoja ja koiria (Nemo)

Lapsemme eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita piirtämisestä, mutta tämän kirjan äärelle sain esikoisen pysähtymään pidemmäksikin aikaa. Joka aukeamalta löytyy hauska tehtävä, jossa kuvaa sormenjälkitaiteella täydentämällä tulee samalla luoneeksi jotain uutta. Kirjan reunaa somistaa runsas väripaletti, jonne on kiva kastaa sormet ja ryhtyä taiteilemaan. Tehtävistä löytyy omansa niin suurpiirteisille huiskijoille kuin hienomotorisempaa harjoitusta sitä kaipaaville.

Ensimmäiset kirjaimet / Ensimmäiset aakkoset (Oppi&ilo)

Koko kesän ajan aakkosiin viehtynyt esikoisemme kuljetti näitä tehtäväkirjoja mökkipaikasta toiseen. Oppi&ilo -sarjan aakkostehtävissä erityisen hauskaa on se, ettei tehtäviä tehdessään välttämättä edes tajua harjoittelevansa kirjaimia. Vuorijonoja, oravanloikkia ja linnan muureja piirrellessä tulee vain samalla harjoiteltua kirjainten muotoja. Sokkelot ja seuraamistehtävät puolestaan harjaannuttavat kynäotetta ja käden motoriikkaa valmiimmaksi kirjainten rustailuun. Poispyyhittävä tussi mahdollistaa tehtävien tekemisen moneen kertaan (ja irtoaa ihanan helposti myös sellaisilta pinnoilta, jonne tussin kärki on vaivihkaa eksynyt kirjan sivuilta!).

Lue myös:

• Ykskymmentä ja kymmenentoista – miten opetella numeroita ja kirjaimia lasten kanssa?
• Mitä lapseni ovat opettaneet minulle lukemisesta?
• Onnelliset aakkoset: Lukemisen leikkejä
• Terveisiä Kirjamessuilta!
• Mitä meillä luetaan: Lasten uusia lempikirjoja

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Lukijoiden toivejuttu

Heti alkuun todettakoon, ettei minulla ole minkäänlaista koulutusta tai osaamista hiustenleikkuusta. En ole alan ammattilainen, en edes puolipätevöitynyt harrastaja. Aloin leikata omien lasteni hiuksia silkasta uteliaisuudesta, Youtube-videoista vinkkejä katsellen. Aina silloin tällöin olen jakanut tuokiokuvia hiustenleikkuuhetkistämme myös Instagramissa ja silloin seuraajani ovat  kyselleet, miten saan vilkkaat lapseni pysymään toimituksen ajan paikoillaan tai aikaansaan muuta kuin perinteisen pottakampauksen. Tässä hyväksihavaittuja vinkkejä lasten hiustenleikkuuseen.

”Siis oletko sä oikeasti leikannut tätä tukkaa tähän asti pelkillä saksilla?” parturi hämmästeli esikoisen hiuksia käsitellessään.

miten päästä alkuun?

Ennen kuin aloin leikata lasteni hiuksia kokemukseni hiustenleikkuusta rajoittuvat yhteen kertaan. Joskus teini-ikäisenä tahdoin nimittäin oppia leikkaamaan hiuksia ja niinpä tarjouduin parturoimaan pikkuveljeni. Hän suostui, sillä saatoin antaa ymmärtää, että minulla olisi ollut jonkinlaista kokemusta ystävieni hiustenleikkuusta. Lopputuloksen nähtyään veljeni ei pyytänyt minua parturikseen enää toista kertaa.

Esikoisen kohdalla ajattelin, että hän olisi hyvä harjoittelumalli – puolitoistavuotiaalta lapselta tuskin saisi kovin pahaa kritiikkiä osakseen (etenkään kun hän ei osannut vielä puhua). Sen palveluksen lapselleni kuitenkin tein, että katselin ensin opetusvideoita aiheesta Youtuben puolelta. Hakusanoilla ”How to cut baby boy’s hair” pääsin alkuun.

Ensimmäisen vuoden opettelin leikkaamaan simppelillä peruskikalla: Vedin tupsun hiuksia sormien väliin ja käytin sormia mittana. Yleensä leikkasin koko kuontalon ”kolmen sormen mitalla”. Lopputulos oli ihan hauskan näköinen taaperopörrö. Sen jälkeen aloin opiskella lisää. Hakusanoilla ”How to cut toddler’s hair” ” ja ”how to cut boy’s hair” löysin videoita, joissa opetettiin hiusten ”leikkausvyöhykkeitä”, leikkaussuuntia ja kerrostamista. Nekin opin puolikelvollisesti, mutta koneeseen en uskaltanut tarttua, vaan leikkasin kaiken saksilla.

Ajan saatossa esikoisen suorat ja karkeat hiukset paksuuntuivat ja paksuuntuivat, kunnes jopa parturointisaksilla alkoi olla hankalaa saada hiuksia katki. Kolme ja puolivuotiaana vein esikoisen ensimmäistä kertaa lastenparturiin. ”Siis oletko sä oikeasti leikannut tätä tukkaa tähän asti pelkillä saksilla?” parturi hämmästeli esikoisen hiuksia käsitellessään. Kävi ilmi, että hiuslaatu on sama kuin hänen isällään: paksu, tuuhea ja karkea. Opin, että sellaiset hiukset vaativat paljon keventämistä ja ohentamista. Nähtyäni miten paljon aikaa, vaivaa ja erilaisia välineitä ammattilaisetkin tarvitsivat hiusten taltuttamiseen päätin, että esikoinen saisi jatkossa käydä parturissa. Hänelle olisi kyllä kelvannut äitikin.

Hyvillä keleillä leikkaan lasten hiukset pihalla, huonoilla kylpyhuoneessa.

Mitä eroa on leikata suoraa ja kiharaa?

Noin vuodenikäisenä parturinpenkkiini istui pikkuveli Mante. Jos olinkin jotain esikoisen hiuksia leikatessa oppinut, nyt olin jälleen uuden edessä: Mantella kun on vallattomat korkkiruuvikiharat. Olin etukäteen kysellyt tutuilta kiharatukkaisten lasten vanhemmilta, miten he lastensa kiharoita leikkasivat. Koulukuntia tuntui olevan kaksi: Osa kasteli hiukset ja leikkasi ne märkinä ja suorina, osa napsi kutreja kuivina ”näppituntumalla”.

Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä olen ymmärtänyt, että hiuksia olisi hyvä leikata puhtaina ja kuivina. Lähdin kokeilemaan samaa taktiikkaa kuin esikoisen kanssa. Otin kiehkuran sormieni väliin ja leikkasin kolmen sormen mitalla. Kun olin käsitellyt koko kuontalon totesin, että lopputulosta pitäisi vielä viimeistellä silmämääräisesti. Näin leikkaan Manten hiukset vieläkin: ensin mitalla, sitten näppituntumalla hiusten oman taipuisuuden huomioiden. Vähitellen myös Manten hiukset ovat alkaneet karkeutua ja paksuuntua. Nähtäväksi jää kauanko osaan ja uskallan niitä vielä itse leikata.

Manten hiuksia leikatessa olen joutunut opettelemaan kiharan hiuksen leikkuuta.

miten saada lapsi pysymään paikoillaan?

Hiustenleikkuu etenee meillä aina rituaalinomaisesti samalla kaavalla. Yleensä alan jo pari päivää ennen väläytellä, että kohta leikataan hiukset. Kesän lämpiminä päivinä kannan jakkaran tai syöttötuolin pihalle, muulloin kylpyhuoneeseen. Parturoitava on vaippasillaan tai kalsareillaan, lattia matoista puhdas, rikkalapio, lasta tai imuri käden ulottuvilla.

Lasten taltuttamiseen minulla on yksi erittäin helppo konsti: Laitan kännykästä videoita pyörimään. Jostain syystä molemmilla lapsilla on kuitenkin hiustenleikkuuhetkellä vain tietyt videot, jotka kelpaavat. Esikoisen kohdalla näytöllä piti pyöriä Aarne Alligaattoreita ja pätkiä Leijonakuninkaasta, Mantelle kelpaavat vain Kari Kiiturit. Sopiva videotarjonta löytyi kokeilemalla.

Vielä tämäkään ei saanut lapsia lopettamaan pyörimistä. Vähitellen opin leikkaamaan liikkeestä: Pyörivän hahmon mukana täytyi liikkua koko ajan samalla itsekin ja keskittyä siihen, ettei osunut saksilla vaikkapa korvaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että operaatioon täytyi varata aikaa ja ämpärikaupalla kärsivällisyyttä. Kerta kerran jälkeen pyöriminen kuitenkin väheni, kun lapset oppivat tietämään, mitä hiustenleikkuun aikana tapahtuu. Nykyään saan jo leikata hiukset jota kuinkin paikallani, eikä aikaa mene kuin kolmannes aiemmasta.

Poimin yleensä isoimmat hiustukot lasten päältä jo leikkaamisen aikana. Kun kampaus on valmis, kerään isoimmat hiuskasat lattialta roskikseen ja lakaisen, suihkutan tai imuroin loput. (Meillä on suihkun viemärin kannen alla siivilä, johon hiukset ja koirankarvat jäävät niin, etteivät ne tuki viemäriä. Siivilä on helppo vaihtaa. Loistava keksintö!) Lopuksi vielä pyyhin pyyhkeellä pikkuhiukset lapsen iholta ja usein ajoitan hiustenleikkuun niin, että menemme parturintuolista suoraan iltasuihkuun.

Lasten parturissa saa valita itselleen ajopelin, jonka kyydissä hiukset leikataan.

miksi tykkään leikata lasteni hiuksia?

Joku saattaa nyt ihmetellä, miksi käytän aikaani lasten hiustenleikkuuseen sen sijaan, että vain veisin heidät parturiin. Itse leikkaamalla säästyy toki rahaa, mutta se ei suinkaan ole syy kotiparturikokeiluilleni.

Tykkään leikata lasteni hiuksia, sillä parturointihetket ovat ihania yhteisiä hetkiä. Silloin lapsi saa täyden huomion, äidin hipelöimään hiuksiaan (ainakin minusta hiusten hipelöinti tuntuu mukavalta) ja muusta arjesta eristettyyn tilaan jutteluetäisyydelle. Uskon, että etenkin esikoisemme myös hyötyi siitä, että  sai totutella hiustenleikkuuseen tutussa ympäristössä, tutun ihmisen kanssa ennen ensimmäistä parturiretkeämme. Hänelle kun muutokset ja uudet jutut ovat aina alkuun vähän hankalia.

Lisäksi nautin uuden opettelusta. Lasten hiuksia leikatessa olen oppinut leikkaamaan myös omia hiuksiani piirun verran paremmin. (Joku saattaa nyt miettiä, että se selittääkin, miksi hiukseni näyttävät siltä miltä näyttävät.) Käyn pari kertaa vuodessa kampaajalla ja muuten leikkaan hiukseni kotona. Se on paitsi hauskaa, myös aika hyvä kikka säästää rahaa.

vinkkilista:

• Katso vinkkejä etukäteen Youtubesta. Sormimitalla pääsee alkuun. Malleja leikatessa kannattaa opetella leikkaamisvyöhykkeet ja niiden leikkaussuunnat.
• Ole armollinen ja kärsivällinen. Vain tekemällä oppii ja aluksi touhuun kannattaa varata aikaa.
• Tehkää hiustenleikkuusta aina samanlaisena toistuva rituaali, jotta lapsi tietää muutaman leikkauskerran jälkeen, mitä milloinkin tulee tapahtumaan.
• Harhauta videoilla, lauluilla, rupattelulla tai vaikka sylissä olevalla lempilelulla
• Käytä kunnon saksia!
• Valmistele hiustenleikkuutila huolella ennen kuin aloitat. Mieti, miten teet jälkien siivoamisesta itsellesi mahdollisimman helppoa.
• Kerro lapselle, mitä hiustenleikkuun aikana tapahtuu. Osa lapsista saattaa hyötyä myös siitä, että he tietävät tulevasta hiustenleikkuusta vaikka jo edellisenä päivänä.

Lue myös:

• Miten puhua lapsille sodasta?
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Miten punkki poistetaan ja muita punkkiniksejä

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!