”Haluan, en halua!” – Meillä asuu taas uhmaikäinen!

Kun esikoinen aikanaan aloitteli uhmaikäänsä, kirjoitin siitä (TÄÄLLÄ) muun muassa havainnoimalla, kuinka monta kertaa ehdin pilata pikku-uhmarini elämän puolessa tunnissa. Nyt meillä asuu taas uhmaikäinen – on tullut Manten vuoro. Hänen uhmassaan on paljon tuttua, mutta myös jotain kovin erilaista kuin isoveljellä aikanaan: Siinä missä esikoinen oli kuin kujeillaan rajoja koetteleva Vaahteranmäen Eemeli, Manten uhma on hyvin verbaalista: Sisällöstä viis – asioista ollaan vähintäänkin sanatasolla eri mieltä!

Oman tahdon ääni on tuottanut löytyessään molemmille lapsillemme päänvaivaa

Haluan, en halua

Esikoinen: ”Mitä maksalaatikossa on?”
Äiti: ”Maksaa.”
Mante: ”Ei maksa!”

Uhma eli tahtoikä on tärkeä kehitysvaihe, jolloin lapsi ottaa ensimmäisen askeleen itsenäistymisen polulla ja alkaa opetella löytämään omaa tahtoaan. Ainakin meillä oman tahdon ääni on tuottanut molemmille lapsille alkuun melkoista päänvaivaa. Tilanteet, joissa Mante saa itse valita, päättyvätkin usein itkuun, kun jo kahdesta vaihtoehdosta valitseminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä: ”Haluan, en halua, haluan, en halua…”

Samalla kun lapsi vähitellen irtautuu vanhemmistaan, hän alkaa harjoittaa itsesäätelyn taitoja: rajoittamista,  rauhoittumista ja kannustamista. Esikoiselle otettiin aikanaan käyttöön rauhoittumispaikka: pehmeällä matolla vuorattu ”maja” portaikon alla, jonne saattoi vetäytyä hetkeksi hengähtämään. Mantella uhma laukeaa yleensä parhaiten halaamalla tai syliin ottamalla.

”Minä itte”, ”haluan, en halua” ja ”ei, ei, ei” ovat meillä suosittuja hokemia tällä hetkellä

Ei, ei, Ei!

Esikoinen: ”Saisinko leivän? Ei voita.”
Mante: ”Voitanpas! Minä voitan!”

Muistan joskus lukeneeni, että uhmaiässä ihmisen aivojen vasen puoli on erityisen aktiivinen. Aivojen oikeaa ja vasenta puolta on karkeasti verrattu toisiinsa kutsumalla oikeaa ”sekä että -puoleksi” ja vasenta ”joko tai -puoleksi”. Oikea (tunne)puoli auttaa siis yhdistelemään asioita ja näkemään kokonaisuuksia, kun taas vasen (järki)puoli erottelemaan ja yksilöimään havaintoja. Teoria tuntuu loogiselta, kun miettii oman tahtonsa kanssa kamppailevaa kaksivuotiasta, jonka tahtominen on niin voimakasta, ettei kokonaisuudessa tunnu enää olevan mitään järkeä.

Esikoinen: ”Niin, pidä järki päässä!”

Mante: ”Ei minulle mitään päähän! Ei pipoa! Ei järkiä päässä!”

Manten uhmasta osansa saa myös isoveli

”Taitaa olla uhmaikää”

Esikoinen: ”En halua enää laskea [pulkkamäessä].”
Mante: ”Lasketaan! Minä lasken! Yksi, kaksi, kolme…”

Uhmaikä on myös merkki rakkaudesta ja usein voimakkain uhma kohdistuukin lähimpiin ihmissuhteisiin. Lastemme isovanhemmilla on tapana naurahtaa, että lapsemme käyttäytyvät heidän kanssaan kuin kullanmurut – aina siihen asti, kun vanhemmat saapuvat paikalle.

Manten uhmasta osansa saa myös esikoinen, rakas isoveli, jota Mante haastaa sanoillaan ja teoillaan jatkuvasti. Välillä mietin, onko nelivuotias esikoisemme hänen kanssaan jopa liian joustava ja kärsivällinen.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: Uhma loppuu jossain vaiheessa. Sitten alkaakin murrosikä – mutta se on jo toinen tarina!

Esikoinen: ”Taitaa olla uhmaikää.”

Mante: ”Eikä ole!”

Esikoinen: ”Onpas.”

Mante: ”Eikä ole!”

[Äiti: ”No ei ole.”]

Mante: ”Onpas!”

Lue myös:

• Uhmaikäisen elämänpilaamislista
• Tänään syödään hymynaamoja – vastaisku nirsoilulle
• Isivaihe – kun vain toinen vanhemmista kelpaa

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!