Porvoo on vuosien myötä tutuksi tullut retkikohde, mutta usein päiväseltään tehdyt piipahdukset ovat olleet kohteiltaan tuttuja ja turvallisia. Vanha kaupunki on niin ihana, että siellä on käytävä – ja joen vastarantaa kävellessä mieli lepää vanhoja ranta-aittoja katsellessa. Tänä kesänä vietin kuitenkin Porvoossa kokonaisen viikon musiikkia tehden. Käytössäni oli pyörä ja tavakseni muodostuikin käydä päivittäin tutkimassa jokin uusi kolkka pyöräillen Porvoossa. Löysin valtavan monta iki-ihanaa paikkaa, joihin aion taatusti palata jatkossakin! Tässä siis tuoreimpia löytöjäni: Porvoon retkivinkkejä uudesta vinkkelistä!

Linnamäki

Vanhan kaupungin takana, Porvoonjoen rannalla vastapäätä hautausmaata kohoaa Linnamäki. Kyseessä on harju, jonka päällä lepäävät keskiaikaisen muinaislinnan jäännökset ja josta on upea näkymä yli Porvoon. Linnan tarina on osin hämärän peitossa. Se kuitenkin tiedetään, että 1200-luvun paikkeilla sieltä hallittiin Porvoon jokilaaksoa. 1700-luvulla paikalla puolestaan käytiin isovihan ankaria taiteluita.

Vaikka varsinaisesta linnasta ei olekaan jäljellä muuta kuin vallihaudat ja kellarikuopat, vallihautojen yli risteileviä siltoja kävellessä ja valtavien mäntyjen keskellä pienuuttaan ihmetellessä siirtyy kyllä toiseen aikaan ja maailmaan. Iso Linnamäen vieressä kohoaa myös rautakautisena kalmistona toiminut Pikku Linnamäki. Se on ollut aikanaan saari, ja harjujen taakse jäävää laaksoa kannattaakin myös käydä vilkaisemassa. Vanha merenpohja on kaunis paikka!

Uskoisin paikan kutkuttavan myös perheen pikkuväkeä ja omat lapseni aionkin tuoda tänne heti tilaisuuden tullen. Kohde ei ole esteetön, mutta osa Iso Linnamäen alueesta on kuljettavissa myös rattaiden kanssa.

Porvoon hautausmaa

Suuntasin tutkimaan Linnamäkeä vastapäätä sijaitsevaa Porvoon hautausmaata nähdäkseni J.L Runebergin haudan. Se kohosikin paikalla valtavana muistopaatena heti hautausmaalle astellessa. Minut kuitenkin yllätti suurien ja erikoisten muistomerkkien määrä ja niinpä lähdinkin tutkimaan hautausmaata tarkemmin. Pian kävi ilmi, että alue oli täynnä suomalaisen historian ja kulttuurihistorian merkkihenkilöiden viimeisiä leposijoja. Kaunis oli muun muassa Havis Amandan tehneen kuvanveistäjän, Ville Vallgrenin, hautakivi jota suuri suojelusenkeli vartioi. Kävely hautausmaalla oli yhtä aikaa sekä rauhallinen että menneen historian henkiinherättävä kokemus.

Runebergin koti

Kun vanhasta kaupungista lähtee kulkemaan poispäin joenvartta pitkin ja sukeltaa viimeisen sillan kohdalla vasemmalle (Aleksanterinkadulle) löytää Runebergin vanhan kotitalon pihapiireineen. Frederika Runebergin puutarha on kaunis ja leikkiinkutsuva. Siellä viihtyvät varmasti lapsetkin, samoin kuin piha-aittaan kätkeytyvässä vanhan ajan maailmassa, jossa voi leikkiä niin matonkutomista kuin hoitaa kanalaa, ratsastaa keppihevosella tai kalastaa. Sekä puutarha että leikkiaitta ovat ilmaisia ja lasten kanssa niissä kuluu aika varmasti rattoisasti.

Myös Runebergien kotitalo on kiinnostavaa nähtävää, joskin museo selvästi aikuisempaan makuun. Seiniltä voi löytää niin Elias Lönnrotin kanteleen kuin talossa vierailleiden taiteilijoiden taidetta. Kiinnostava oli myös huone, jossa Runeberg vietti viimeisen vuosikymmenensä saatuaan aivoinfarktin.

Hamarin reitti

Mikäli mahdollista suosittelen lämpimästi vuokraamaan Porvoossa pyörän. Sillä tavoin pääsee näkemään paljon sellaista, joka muuten jäisi näkemättä. Taidetehtaan luota lähtee opastein merkitty Hamarin reitti, joka vie aina vanhalle Emäsalon lossiasemalla saakka. Oma suosikkipätkäni reitistä oli kuitenkin sen alkuosa, jonka varrelta myös seuraavat retkivinkkini löytyivät.

Hamarin reitti kulkee halki Kokonniemen kansanpuiston ja sukeltaa sen jälkeen hurmaavaan, merenrantaa täplittävään puutaloidylliin. Joki levenee vähitellen, kunnes reitin lopussa Emäsalon sillalla avautuu mereksi. Alkuosan reitistä voisin pyöräillä myös lasten kanssa. Viimeiset kilometrit ennen Emäsaloa kulkevat kuitenkin autotien pientareella, ja kahdeksaakymppiä ajavien autojen sekaan en veisi omia lapsiani.

Kokonniemi

Jos poikkeaa hetkeksi Hamarin reitiltä, löytää Kokonniemen liikuntakeskuksen. Sieltä löytyy muun muassa kaunis maauimala, jossa voi pulahtaa kuumana kesäpäivänä ilmaiseksi uimaan. Kauniita ovat myös urheiluhallien ja maauimalan takana kulkevat ulkoilureitit. Jos jaksaa nousta niitä pitkin ylös asti, palkintona eteen avautuu kaunis näkymä Porvoon keskustaan aivan uudesta vinkkelistä. Talvella Kokonniemessä kulkee myös ladut ja alueelta löytyy myös pieni laskettelukeskus.

Tornikallio

Tornikallio kohoaa jyrkkänä ja korkeana kallioseinämänä Hamarin reitin varrella. Tornikallion päälle vievä turvallinen reitti on opastettu, mutta ylhäällä kannatta pitää huolta, etteivät lapset mene liian lähelle kallionreunaa putoamisriskin vuoksi. Kauniista maisemista nauttiessa voi pitää vaikkapa evästauon.

Haikkoon lampi

Minulle yksi Porvoon viikon kohokohdista oli, kun löysin sattumalta Haikkoon lammen. Se on taidemaalari Albert Edelfeltin myötä kuuluisaksi tullut metsälampi, sillä siellä hän maalasi monet tunnetuimmista teoksistaan.  Lammellekin löytää opasteita seuraamalla, mutta pyörä täytyy jättää tienreunaan lammelle johtavalle polulle poiketessa.

Metsälammen täydellisessä rauhassa oli helppo ymmärtää, miksi paikka oli niin rakas Edelfeltille. Olisin voinut istua kaatuneen puunrungon päällä vaikka iäisyyden katselemassa sudenkorentojen leikkiä, lammen pohjasta esiin ponnahtelevia lumpeenlehtiä ja niiden päällä hyppelevää västäräkkiä. Eikä ympärillä kuulunut muuta kuin lintujen laulu, käen kukunta ja tikan nakutus.

Lue myös:

• Minilomalle Sastamalaan – parhaat vinkit lapsiperheille
• Vuosaaren huippu – retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille
• Kolme sadepäivien retkivinkkiä lapsiperheille Helsingissä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Muistan lapsena aloittaneeni pyöräilyn kolmipyöräisellä mopolla. Siitä siirryttiin apupyöriin, jotka sitten sopivalla hetkellä poistettiin. Seurasi kaatuilua ja törmäilyä (laastareita tarvittiin), kunnes lopulta huomasin oppineeni ajamaan pyörällä. Näin voi toki toimia tänäkin päivänä, mutta lasteni myötä olen oppinut, että on muitakin tapoja. Ja kun vaihtoehtoja on riittävästi, jokainen löytää niistä itselleen sopivimmat. Tässä matkan varrelta keräämäni vinkit, miten opettaa lapsi pyöräilemään!

Kolmipyörä tutustuttaa menopeleihin

Koska esikoinen hullaantui jo hyvin pienenä serkkujensa potkittavaan kolmipyöräiseen, myös hänelle hankittiin sellainen. Ikää oli muistaakseni vuoden verran ja kolmipyöräisen merkiksi valikoitui Puky, koska se oli hyvässä alennuksessa. Myöhemmin sain tietää, että Puky sattui olemaan arvossapidetty pyörämerkki lapsiperheiden keskuudessa. Menopeli on ollut (ja on yhä) molempien lastemme mieleen ja kestänyt hurjemmankin käsittelyn. Se muuntuu leikeissä näppärästi formula-autosta ambulanssiksi, roska-autoksi tai vaikkapa taksiksi.

Ajattelen, että potkittavan kolmipyörän tarkoitus on paitsi tuottaa iloa (ja vaarallisia tilanteita), myös tutustuttaa lapsi menopeleihin. Kolmipyörä ei vielä vaadi kykyä pitää pyörää tasapainossa, mutta opettaa nykyään niin suositun potkupyöräilyn logiikan: Täytyy potkia menemään, jos tahtoo eteenpäin.

Välillä mennään nelipyöräisilläkin…

potkupyörä on suosittu ensipyörä

Saimme esikoisen ensimmäisen pyörän ystäviltämme, joiden lapselle se oli jo käynyt liian pieneksi. Hetken ihmettelimme sitä, että pyörästä puuttuivat polkimet, kunnes meille selvisi, että nykyään suositellaan pyöräilyn aloittamista potkupyörällä. Potkupyörien ansiosta lapset ovat voineet aloittaa pyöräilyn entistä nuorempina. Lisäksi sen on havaittu kehittävän lasten tasapainoa erityisen hyvin, mikä puolestaan mahdollistaa siirtymisen polkupyörään ilman apupyörävaihetta.

Miksi apupyöristä on sitten haluttu eroon? Kaikki eivät halua, osa vannoo niiden nimeen edelleenkin. Apupyörien haittana kuitenkin pidetään sitä, että ne eivät tue lapsen tasapainon kehittymistä. Suurin osa lapsista nimittäin tukeutuu ajamaan apupyörien varassa edes yrittämättä pitää pyörää pystyssä omin avuin. Tällöin myös pyörän ajokallistuma on luonnoton.

Molemmat lapsemme aloittivat potkupyöräilyn noin kaksivuotiaina, pikkuveli-Mante jo hieman ennen kaksivuotispäiväänsä. Ihme kyllä, potkupyörällä ajamista ei juuri tarvinnut harjoitella. Vauhti vain oli alussa hyvin rauhallinen, mutta kiihtyi kyllä jo parin harjoituslenkin jälkeen. Tälläkin menopelillä pääsee jo niin lujaa, että aikuisen kannattaa varautua juoksuaskeleisiin. Tärkein taito ajamisessa on jarruttaminen, jottei pitkissä alamäissä synny vaaratilanteita. Ja koska potkupyöräillessä jarruttaminen tapahtuu kengänpohjilla, kenkiä kannattaa varata valmiiksi useampi pari. Ne kun kuluvat potkupyöräillessä nopeasti puhki.

Potkupyöräilyn on todettu kehittävän tasapainoa erityisen hyvin

sitten tarvitaan taito polkea

En osannut itse varautua siihen, miten vaikeaa oli opettaa polkeminen. Saimme kyllä taidon harjoitteluun lähipiiristä paljon vinkkejä: Osa oli opetellut polkemisen nelipyöräisillä polkuautoilla ja siirtänyt sitten taidon pyörän selkään. Osa hankki takaa työnnettävän, tukikepillisen pyörän, jossa polkimet pyörivät työnnettäessä itsestään. Ja osa turvautui vanhaan kikkaan – apupyöriin. Eräs seuraajani kertoi myös alamäkeen ajamisen auttavan, sillä kun vauhti tuli pyörään itsestään, lapsen oli helpompi keskittyä polkemiseen.

Meillä mikään näistä ei kuitenkaan auttanut. Lopulta totesimme, että lapsi oppii polkemisen taidon, kun hän on siihen valmis. Päätimme siirtää polkupyöräilyyn siirtymistä, ja saimme esikoiselle suuremman potkupyörän serkkujen varastosta.

Mante on sitä mieltä, että hänen potkupyöränsä on maastokelpoinen

potkupyörästä polkupyörään

Kun polkupyörän hankinta alkoi lopulta tuntua ajankohtaiselta, päätimme hankkia jälleen käytetyn pyörän. Moni suositteli mahdollisimman kevytrakenteista ensipyörää, mutta koska emme ole kovin välineurheiluhenkisiä, tyydyimme tavalliseen, huomattavasti edullisempaan lastenpyörään. Näin jälkikäteen voin todeta, että olisi kannattanut kuunnella tietäväisempiä vanhempia…

Tuunasimme hieman raskastekoisen mutta kohtuuhintaisen pyörän kuntoon ja annoimme sen esikoiselle nelivuotislahjaksi. Polkemisen esikoinen oli jo siihen mennessä oppinut, mutta vaikka pyöräilemistä harjoiteltiin koko kesä, se ei lähtenyt sujumaan. Taas saimme lähipiiristä vinkkejä: Yksi oli poistanut polkupyörästä polkimet ja tehnyt siitä ensin potkupyörän. Näin väline oli jo tuttu ja turvallinen, kun siihen myöhemmin lisättiin polkimet. Toinen antoi kokeiltavaksi lapsensa apupyörällisen pyörän, muttei silläkään ajamisesta tullut mitään. Kolmas vinkkasi aloittamista alamäestä. Ei toiminut. Lopulta palasimme taas potkupyörään.

Tänä vuonna esikoinen sai syntymäpäivälahjaksi kevytrakenteisen Woom-pyörän

kevytrakenteisessa pyörässä on etunsa

Kun esikoisen pyöräily ei lähtenyt sujumaan vielä seuraavanakaan keväänä, aloimme toden teolla miettiä, oliko vika hänen pyörässään. Ohisuihkivilla päiväkotikavereilla näytti lähes poikkeuksetta olevan allaan kevytrakenteinen pyörä. Niiden hinnat kuitenkin hirvittivät – käytettyinäkin niistä pyydettiin melkein samaa hintaa kuin uusina. Kun serkkujen pieneksi jääneille Woom-pyörille etsittiin uutta omistajaa, päätimme kuitenkin kokeilla vielä tämänkin vaihtoehdon.

Uudella pyörällä ajaminen alkoi sujua jo toisella kokeilukerralla. Ongelma ei ollut ollut tasapainon löytämisessä vaan siinä, että ensimmäinen pyörä oli ollut esikoisellemme yksinkertaisesti liian raskas polkea. Woom on siihen verrattuna kuin höyhen – se ei paina juuri mitään. Joku saattaa tietenkin miettiä, miten meidän lapsuudessamme  pystyttiin ajamaan ihan tavallisilla pyörillä, mutta uskon selityksen olevan yksinkertainen: Valtaosa meistä ei ollut vielä niin nuorena tavallisen polkupyörän selässä kuin lapset nykyään. Minä esimerkiksi muistan saaneeni ensimmäisen, apupyörillä varustetun pyöräni viisivuotislahjaksi.

Todettuamme, että polkeminen onnistuu, oli aika päästää pikkupyöräilijä irti. Tähän vaiheeseen olen kuullut monenlaisia vinkkejä kainaloiden alta pujotetusta huivista satulaotteeseen. Perusohjeena kuitenkin on, että aikuinen ei koskisi ohjaustankoon vaan pitäisi kiinni jostain muualta, esimerkiksi satulasta.  Ensimmäisillä testilenkeillä pidimme esikoisen pyörästä kiinni lähinnä henkisen tuen vuoksi ja siksi, että hän sai totutella molempiin suuntiin pyöriviin polkimiin ja käsijarrun käyttöön. Nykyään lasten pyörissä nimittäin on enää harvoin jalkajarrua. Käsijarru sen sijaan saattaa löytyä jo joistakin potkupyörämalleista, jotta lapsi oppii alusta asti sen käytön. Kun ote pyörästä sitten lopulta lipesi, seurauksena ei ollut kaatumista, törmäilyä ja laastarointia vaan onnellisen lapsen iloinen ja ylpeä nauru.

Lue myös:

• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet lapsiperhe-elämässä
• ”Ykskymmentä ja kymmenentoista” – miten opetella numeroita ja kirjaimia lasten kanssa?
• Miten punkki poistetaan ja muita punkkiniksejä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!