Erään mustikkapiirakan tarina

Tämä on tarina mustikkapiirakasta. Ja vilkkaista lapsista. Ja siitä, mitä voi tapahtua, kun vilkkaiden ja idearikkaiden lasten kanssa ryhtyy mustikkapiirakan tekoon. (Jutun lopusta löytyy myös piirakan varsinainen resepti!) Tämä on erään mustikkapiirakan tarina!

Erään mustikkapiirakan tarina

Mies oli reissussa ja viettelin soolopäiviä lasten kanssa. Aamupäivä oli riehuttu puistossa, mutta virtaa riitti yhä. Niinpä ehdotin, että lähtisimme metsään poimimaan mustikoita. Ja sekös lapsia riemastutti!

Pian jo kyykimme varvikossa marjoja keräämässä. Mustikat olivat suuria ja niitä oli paljon. Esikoinen tuli tunnollisesti aina silloin tällöin tyhjentämään marjakuppinsa yhteiseen pottiin. Niin teki myös pikku-Mante, joskin mukissa oli yleensä siinä vaiheessa korkeintaan yksi mustikka jäljellä. Mustikan värjäämä naama kuitenkin paljasti, että hyvään talteen Mante oli marjat jemmannut!

Aina silloin tällöin kohtasimme marjanpoiminnassa muitakin. ”Meidän äiti tekee meille mustikkapiirakan!” esikoinen julisti kaikille tyytyväisenä. Tieto tuli minulle pienoisena yllätyksenä, mutta myönnyin toiveeseen. (Mikä mainio tekosyy herkutella!) Kaupassa olisi kuitenkin käytävä, jotta piirakkatarpeet saataisiin kasaan.

Ensimmäinen yritys

Kun kipot ja kupot olivat mustikoita pullollaan, lapset kirmasivat innokkaina kotia kohti. ”Kauppaan, kauppaan!” he huusivat, kunnes näkivät naapurin mehukkaat vadelmapensaat. Vasta metsään lähdettäessä oli kerrattu, ettei toisten pihoilta saa käydä napsimassa marjoja ilman lupaa, mutta lasten jaloilla oli oma tahto ja korvat lakkasivat kuulemasta.

Niinpä kannoin koiran ja mustikkasadon kotiin ja lähdin metsästämään lapsia marjapuskista. Jo pian vadelmien suunnalta kuitenkin kuului: ”Apua, apua!” Mante oli tipahtanut aidalta, jolla hän oli seissyt marjoja popsimassa, ja kellahtanut vadelmapensasrykelmän keskelle näkymättömiin. Kun lopulta sain ylimpiä oksia liikutettua sen verran, että Mante putkahti näkyviin, löysin tyytyväisenä hymyilevän pikkupojan, joka ahmi pensaan sisällä kaksin käsin vattuja ja oli jopa riisunut kenkänsä tehdäkseen olonsa kotoisaksi.

Viimein sain ongittua sekä Manten että kengät pensaikon syövereistä. Mante oli kuitenkin kuorrutettu liiskatuneilla vadelmilla, joten ennen kauppanlähtöä oli pestävä vadelmakiisseli iholta ja vaihdettava puhdasta vaatetta ylle. Pyysin esikoista odottamaan sen aikaa eteisessä.

Kun muutamaa minuuttia myöhemmin palasin lähtövalmiin Manten kanssa ovelle, esikoista ei enää näkynyt missään. Yläkerrasta kuului kuitenkin leikin ääniä. Esikoista ei enää huvittanut kauppaanlähtö. Leikit olivat kesken.

Toinen yritys

”Onko se piirakka kohta valmis?” lapset kyselivät hetkeä myöhemmin toiveikkaina. Vaan ei ollut piirakkaa, kun ei ollut aineksiakaan.

Toisella yrityksellä pääsimme kauppaan asti. Lapset parkkeerasivat pyörät marketin seinustalle ja pian kaupan käytävillä jo kiisi kaksi pikkukärryä. Piirakkatarpeet saatiin kerätyiksi. (Jossain välissä lapset ehtivät tyhjentää toiseen kärryistä myös kaupan shampoo- ja hammastahnahyllyt.)

Kotimatkalla lapset kuitenkin keksivät kepposen: Pyörillähän voisi lähteä karkuteille! Niinpä juoksentelin ostoskassi toisessa kädessä ja hyvin juoksuhaluton koira toisessa kainalossa kahden pikkukiitäjän perässä yrittäen saada heitä pysähtymään – tai edes kiitämään oikeaan suuntaan.

Yöllistä mustikkapiirakkaa

Kun lopulta selvisimme kotiin, kello oli paljon. Mustikkapiirakan suunnittelu- ja esivalmistutyöt koheltamisineen olivat vieneet iltapäivän ja illan. Piirakka oli kuitenkin yhä tekemättä.

Tein lapsille iltapalaa, pyöräytimme iltatoimet ja -pesut, luimme iltasadut, lauloimme iltalaulut ja odottelimme päivän kierrosten laantumista. Kun molemmat lapset olivat iltakymmenen jälkeen viimein unessa (2,5 tunnin väsytystaistelun jälkeen), kohtasin keittiönpöydällä piirakkatarvikkeet. Tosiaan, se piirakka! Siinä se yhä odotti tekijäänsä.

Hetken harkitsin sohvan ja piirakan välillä. Sohva houkutteli, mutta toisaalta, luovuttaisinko piirakan kanssa nyt, kun tapahtumarikkaan päivänpuolikkaan jälkeen oli selvitty tähän pisteeseen asti?! Valitsin piirakan. Seuraavana päivänä kiittäisin itseäni istuessani kahvipöytään herkuttelemaan…

Mustikkapiirakan resepti

valmis makea pakastepiirakkapohja (säästää aikaa ja hermoja!)

noin 2dl mustikoita

halutessaan joukkoon voi heittää vielä kourallisen raparperia

2dl kermaviiliä

1 muna

tiraus sitruunamehua

0,5 dl sokeria

ripaus vanilliinisokeria

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään. Sulata piirakkapohja ja painele vuokaan. Lisää päälle täyte. Paista uunissa 225-asteessa noin 35 minuuttia.

Lue myös:

• Viisi leikkivinkkiä villikoille – leikkejä rauhoittumiseen
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Isästä erossa – kaksi viikkoa yksin lasten kanssa
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!