Kun veljeni (esikoisen kummisetä) ehdotti, että lähtisimme joukolla, lasten kanssa boulderoimaan, innostuin ajatuksesta. Odotukseni eivät tosin olleet kovin korkealla. Ajattelin, että 5- ja 2-vuotiaat lapsemme jaksaisivat kiipeillä hetken meidän aikuisten autellessa maasta käsin – vaan kuinkas kävikään?!

Espooseen on avattu Suomen ensimmäinen lasten ja nuorten kiipeilyyn suunniteltu halli

Mitä on boulderointi?

Boulderoinnilla tarkoitetaan kiipeilyä ilman varmistusvälineitä matalilla korkeuksilla. Lajia voi harrastaa sekä ulkona että sisällä kiipeilyhalleissa. Reitit ovat yleensä alle viiden metrin korkuisia.

Koska boulderoinnissa ei käytetä turvavarusteita, lajin aloittamiseen ei tarvitse kuin kiipeilykengät, joita saa vuokrata sisähalleissa. Kiipeilyseinien alla on putoamisen varalta paksut patjat, ja eritasoiset reitit on merkattu ja värikoodattu, jotta kukin löytää helposti omaan osaamistasoon sopivat reitit. Yleensä reitit alkavat haastavuustasosta 4 ja vaikeutuvat numeron kasvaessa.

En ole koskaan harrastanut boulderointia tavoitteellisesti, mutta ennen lapsia minulla oli tapana käydä kiipeilemässä 1-2 kertaa kuukaudessa, koska se oli hauskaa ja teki hyvää selälle ja keskivartalolihaksille.

Boulderoinnilla tarkoitetaan kiipeilyä ilman varmistusvälineitä matalilla korkeuksilla

Voiko lapsi boulderoida?

Veljeni tiesi, että Espooseen on avattu Suomen ensimmäinen lasten ja nuorten kiipeilyyn suunniteltu halli, jota päätimme lähteä testaamaan. Suomenojalla sijaitsevasta boulderkeskuksesta löytyikin sekä yksityäisellä lasten seinällä varustettu aikuisten halli että erillinen, täysin lasten ja nuorten ehdoilla suunniteltu BK Flash -halli.

Lasten seinän erikoisuus oli pitkä liukumäki, joka houkutteli kiipeämään ylös asti. Normaalisti seinät noustaan ylös ja laskeudutaan sen jälkeen vielä alas, mutta tämä seinä tarjosi vauhdikkaammat paluuliu’ut palkinnoksi ylös asti selvinneille. Liukumäkiä löytyi joistakin seinistä myös Flash-salin puolelta, mutta siellä oli tarjolla muutakin hauskaa: esimerkiksi virtahepo, jonka selkään saattoi kavuta kiipeilyreittejä pitkin.

Salin puolella oli myös helpotettuun kulmaan kallistettu seinä, jonka reitit ovat varmasti oiva vaihtoehto myös lajia aloittelevalle aikuiselle, jos korkealle kapuaminen ilman turvavälineitä hirvittää. Sekä lasten seinä että Flas-halli oli lisäksi suunniteltu niin, että helppojen reittien rinnalla kulki myös vaikeita. Sen ansiosta saatoimme kiivetä lasten vierellä tsemppaamassa ja haastaa samalla itseämme.

Miten meni?

Kun pääsimme boulderkeskukselle ja lapsille oli puettu kiipeilykengät jalkoihin, minun oli tarkoitus antaa heille jonkinlaisia ohjeita kiipeämiseen. Turhaan! Lapset katsoivat riemastuneena edessään kohoavaa seinää ja lähtivät kiipeämään kuin olisivat sitä koko ikänsä tehneet. (Niin he varmaan ovatkin.)

Aluksi molemmat kipusivat 3-tason reittejä, joita lasten ja nuorten puolelle oli erikseen rakennettu. Eniten hommassa taisi jännittää korkealla oleminen ja alkuun lapset toivoivatkin, että kiipeämme heidän kanssaan yhdessä. Vähitellen varmuus kuitenkin lisääntyi ja meitä aikuisia kaivattiin henkisenä tukena yhä vähemmän.

Oli ällistyttävää katsella kaksivuotiasta seinällä: Touhu näytti huomattavasti tyylikkäämmältä kuin oma kiipeämiseni, sillä Manten keho pysyi koko ajan lähellä seinää ja otteet löytyivät luontevasti, kuin itsestään. Lapsi osaa kiivetä. Aikuinen on sen taidon yleensä jo unohtanut ja joutuu opettelemaan perusasiat uudelleen.

Pian lapsemme jo etenivätkin 4-ratoihin, eivätkä olisi lähteneet kotiin vielä siinäkään vaiheessa, kun väsymyksen merkit jo alkoivat näkyä tekemisessä. Kiipeilimme 1,5 tuntia ja hiki tuli. Reissun ainoa haaverikin sattui käytävällä kompastuessa – ei kiivetessä – mutta laastarilla siitäkin selvittiin! Tätä täytyy päästä tekemään pian uudelleen koko perheen voimin!

Lue myös:

• Potkupyörästä polkupyörään – miten opettaa lapsi pyöräilemään?
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?
• Kannattaako vauvauinnista maksaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Perheessämme pyörähti käyntiin neljäs päiväkotivuosi. Lomailu on ihanaa, mutta mielellään lapset palaavat aina myös arkeen. Ilman sattumuksia ei päiväkodin alkamisesta kuitenkaan ole yleensä selvitty. Ei tänäkään vuonna! Mitä kaikkea voikaan siis tapahtua, kun päiväkoti alkaa?

Uusi vaihe elämässä

Kolme vuotta sitten esikoisemme aloitti päiväkodin, 2,5-vuotiaana. Tuolloin kaikki oli uutta niin hänelle kuin meille vanhemmillekin. Tarhataival alkoi silti mukavasti: Esikoinen oli reipas ja seurallinen ja viihtyi uudessa hoitopaikassaan.

Vain 1,5 kuukautta päiväkodin alkamisen jälkeen perheeseemme syntyi kuitenkin Mante-vauva, ja sen myötä myös tarhaanmenossa otettiin takapakkia. Esikoinen ei olisi halunnut mennä eikä jäädä päiväkotiin, muttei toisaalta ollut tyytyväinen kotonakaan, kun en ehtinyt kehitellä hänelle riittävästi virikkeitä. Kesän aikana kuivaksi oppinut kaksivuotias aloitti pottalakon ja osoitti mieltään jekkuilemalla niin kotona kuin päiväkodissa.

Aika kuitenkin auttoi. Esikoinen oli joutunut kohtaamaan kaksi suurta muutosta lyhyessä ajassa. Vähitellen totuimme uuteen normaaliimme, arki tasoittui ja esikoinen alkoi taas odottaa päiväkotipäiviä.

Manten aloittaessa tarhataivaltaan viime syksynä, sopeutumisprosessi oli päinvastainen: Alku oli hankalaa, kun Mante ei olisi halunnut joutua eri ryhmään veljensä kanssa, mutta hän tottui järjestelyyn vähitellen. Oma lukunsa oli myös löytää perhearkeen toimiva rytmi töihinpaluuni myötä. Se teki uudesta arjesta hetkellisesti jopa stressaavampaa kuin töihinpaluu itsessään.

Korona teki päiväkodista luksusta

Koronan myötä monet itsestäänselvyydet muuttuivat luksukseksi – niin myös päiväkoti. Kun ulkoilun lisäksi minnekään ei voinut mennä eikä mitään voinut tehdä se, että pienet lapset pääsivät päiväkotiin leikkimään, touhuamaan ja tapaamaan kavereitaan, oli suoranainen pelastus.

Koronapandemian aikana myös rajanveto sairaan ja terveen lapsen välille muuttui haastavaksi. Nenän valumisen säännöt olivat niin tiukat, että syyssateiden ja siitepölyallergioiden aikaan tarhapäivät olivat harvassa. Ja kun päiväkotiin lopulta taas päästiin palaamaan riemunkiljahdusten saattelemana, kului harvoin kokonaista viikkoa ennen kuin taas oltiin sairastuvalla.

Kaksi eri tarhaa

Viime syksy alkoi lupaavasti, vailla suurempia yllätyksiä. Hyvän alun jälkeen saimme kuitenkin tiedon, että toinen lapsista siirrettäisiin hetkellisesti toiseen toimipisteeseen tilojen remontoinnin vuoksi.

Sitkuttelimme remonttiviikot kahden päiväkodin loukussa, huojentuneina siitä, että ratkaisu oli tilapäinen. Paluun kynnyksellä meille kuitenkin kerrottiin, ettei ryhmää enää lukuvuoden aikana palautettasikaan vanhaan toimipisteeseen.

Ensimmäiset kuukaudet tilanne tuntui sietämättömältä. Olimmehan tottuneet helppouteen: Lapsilla oli ollut yhteinen päiväkoti kävelymatkan päässä kotoa, ja heitä viedessä ja hakiessa oli samalla saanut lenkitettyä koiran. Yhtäkkiä tarhamatkat vaativatkin auton, kahdessa osoitteessa käynti verotti paljon aikaa, ja koira piti ehtiä lenkittää vielä erikseen.

Kaikkeen kuitenkin tottuu – niin tähänkin. Ja viime vuoden myötä tämänsyksyinen päiväkotitilanne on tuntunut luksukselta: Enää lapset eivät jaksa kävellä päiväkotiinsa, mutta osoitteita on sentään enää yksi!

Voi räkä – Ja muita tauteja

Tänä vuonna esikoinen muutti jo kolmanteen uuteen päiväkotirakennukseensa. Se jännitti häntä, mutta vaihdos sujui lopulta odotettua kivuttomammin. Eniten koko perhettämme taisi jännittää se, että päiväkoti oli niin paljon aiempaa isompi: Se nielaisi neljä pientä päivähoitopaikkaa sisäänsä yhdistäen ne suuremmaksi yksiköksi.

Lopulta emme ehtineet kauaa edes muutosta miettiä, sillä lukuvuoden ensimmäinen tautiaaltomme alkoi jo ensimmäisen tarhapäivän iltana. Perinteisen kuumeen lisäksi saimme tutustua myös mätäkuun voimaan, ja lopulta puolet perheestämme popsi antibiootteja selättääkseen tulehtuneen haavan aikaansaamat vaivat.

Nyt arki kuitenkin rullaa jälleen, päiväkodin aloituksesta on taas kerran selvitty ja elämä on asettunut uomiinsa. Niinhän se lopulta tekee aina muutosten jälkeen.

Lue myös:

• Itkua ja innokasta odotusta- miten päiväkodin aloitus meillä sujui?
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Leikkivinkkejä toipilaspäivälle – energianpurkua eristyksissä
• Koronan keskellä syntyneet

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!