Olette kovasti toivoneet lisää lukuvinkkejä sekä lapsille että aikuisille. Niinpä valitsimme lasten kanssa kukin kolme tämän hetken lempikirjaamme. Vanhat suosikit, kuten Tatut ja Patut sekä Prinsessa Pikkiriikit (Otava), Fanni-kirjat (Kumma) ja Avain hukassa (S&S) pitävät pintansa. Tässä kuitenkin niiden rinnalle vielä uusi joukko tutustumisen arvoisia kirjavinkkejä keväälle. HUOM. Juttu sisältää lukuvinkkejä myös aikuisille – ja lopusta löytyy yksi bonusvinkki nuorisollekin!

Nykyisin kuuntelen osan kirjoista ehtiäkseni ”lukemaan” enemmän.

Äidin lukuvinkit:

Maria Turtschaninoff: Suomaa (Tammi)

Suomaata lukiessa tuntui kuin kaksi lempitarinaani, Täällä Pohjantähden alla ja Kultarinta, olisi kiedottu yhteen, ja silti lopputulos oli jotain aivan uutta. Suomaa kertoo neljästä vuosisadasta, sukupolvien jatkumossa eteenpäin siirtyvästä Nevabackan sukutilasta, sekä ihmisten taikauskon ja luontosuhteen muuttumisesta. Tarinan päähenkilö on vanha suomaa, joka todistaa niin sodat, vainot, syntymät ja kuolemat, useista ihmiskohtaloista puhumattakaan. Mutta mikä onkaan sen kohtalo?

Merja Mäki: Ennen lintuja (Gummerus)

Millaista on luopua kodista ja kotiseudusta, lähteä evakkona kohti tuntematonta kesken hehkeimmän nuoruuden? Millaista on rakentaa uutta elämää, kun kaikki tuttu ja Totuttu ensin tempaistaan pois? Vaikka sodasta on kirjoitettu paljon, Mäen romaani lähestyy aihetta tuoreesta näkökulmasta. Ilahduttavaa on myös tarinan päähenkilön valoisuuden säilyminen vastoinkäymisistä huolimatta.

Chi Zijian: Puolikuu (Aula & co)

Mielestäni yksi kirjallisuuden merkittävimmistä anneista on sen suoma mahdollisuus oppia ymmärtämään itselle vierasta ja erilaista. Tässä  tarinassa 90-vuotias evankinainen muistelee pitkää elämäänsä Koillis-Kiinan vuoristometsissä, pienessä paimentolaisyhteisössä. Vuosikymmenten vaihtuessa paimentolaisten luontoon sidonnaista ja eristäytynyttä elämäntapaa uhkaavat niin Japani sotilastoimineen kuin muotteihinsa pakottava modernisoituva yhteiskunta.

Muun muassa nämä olen ahmaissut viime viikkoina ennen nukkumaanmenoa – ja kyllä, hyvän kirjan vuoksi tulee valvottua aivan liian myöhään!

Esikoisen kirjavinkit:

Tässä keväällä viisi vuotta täyttävän esikoisemme kirjasuositukset:

Tove Jansson: Muumipappa ja meri (Wsoy)

Esikoiselle on tullut isänsä kanssa tavaksi lukea tätä kirjaa yhdessä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Osa magiikkaa taitaa olla tutuilla muumihahmoilla höystetty yhteinen lukuhetki. Välillä pysähdytään myös yhdessä pohtimaan uusia, outoja sanoja.

Sharon Rentta: Päivä eläinten rautateillä (Kustannus Mäkelä)

Junafanimme on jälleen löytänyt uutta, mieluista luettavaa lempiaiheestaan. Leevin pappa on entinen veturinkuljettaja ja Leevillä onkin tapana seikkailla junien parissa isoisänsä kanssa. Samassa mukaan tarttuu paljon hyödyllistä tietoa. Vinkeän hauskat kuvat houkuttelevat keskustelemaan.

Helsingin kaupunginmuseo: Tarinoita ratikoista (Into)

Pienet ratikkafanimme hurahtivat tähän kirjaan löydettyään sen pukinkontista. (Pukki puolestaan löysi sen Ratikkamuseon puodista.) Kirjassa läpikäydään tarinoiden kautta helsinkiläisten ratikoiden historiaa ja pysähdytään välillä lasten kysymysten äärelle. Mikä oli hevosratikan ”pahin paikka”? Entä millainen oli ratikkakuljettajan ajokoulutus 1900-luvun alkupuolella? Miksi ihmiset eivät pudonneet avonaisista ratikoista? Nyt minäkin tiedän!

Kirjan takana on työryhmä: A. Finnilä, J. Jylhä, J. Jäppinen, M. Sihvola, A. Törmä, S-T. Waltari

Esikoinen antoi Muumipapan ja meren miehelleni isänpäivälahjaksi. Tärkeintä kirjan lukemisessa taitaa olla se, että se on heidän yhteinen ”salainen” juttunsa.

Manten lempikirjat:

Tässä 2,5-vuotiaan taaperomme tämänhetkiset iltasatusuosikit:

Reetta Niemelä & Karoliina Pertamo (kuv.): Ystävä joella (Karisto)

Ystävä joella ei ole helppo kirja, mutta jotenkin sen kaunis, runomainen kieli ja lumoavat kuvat ovat saaneet Manten pauloihinsa. Vuodenaikojen virrassa muuntuva joki on tarinan päähenkilön lempipaikka. Joessa asuu myös hänen rakas mielikuvitusystävänsä leväharjaisine ratsuineen. Kiitos tämän kirjan, Mantelle ovat tulleet tutuiksi niin nokikana, piisami kuin simpukoiden hohteen salaisuus.

Michelle Robinson & Jez Tuya (kuv.): Punainen nosturi, keltainen kuormuri (Kustannus Mäkelä)

Manten ikisuosikki on pitänyt pintansa! Nykyään luemme lorutellen etenevää tekstiä työkoneiden päivästä niin, että lsusumme säkeitä Manten kanssa vuorotellen. Huumori ja ääneen lausumattomat työmaa-kömmähdykset kätkeytyvät kuviin ja muokkaavat tekstin merkitystä. Välillä on hauska vain bongailla työkoneita ja värejä yksityiskohtia pursuilevista kuvista.

Kalle Nuuttila & Riku Ounaslehto (kuv.): Äkkää ja tökkää liikenteessä (Lasten keskus)

Äkkää ja tökkää -kirjasarja ei ole vain asioiden etsimistä kuvista. Kirjat houkuttelevat myös opettelemaan kaikenlaista tökkimisen lomassa: värejä, muotoja, kokoja, numeroita… Tämä joululahjaksi saatu, kulkupeleihin ja työkoneisiin keskittyvä sarjan teos osuu Manten makuhermoon: Ne kun ovat tällä hetkellä kiinnostavinta maailmassa!

Bonusvinkki fantasiannälkäisille nuorille:

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla (Tammi)

Tämän kirjan luettuani en voi kuin ihmetellä, ettei sitä ole vielä alettu työstää elokuvaksi. Helsingin alla alkaa kuin perinteinen nuortenromaani: On koulu, lähestyvä kesäloma, epävarmuutta ja ihastumista. Mutta kun malttaa lukea vähän pidemmälle, maisemajuna muuntuukin vuoristoradaksi: Tarina kasvaa Tolkienmaisen taianomaiseksi ja Helsingin rinnakkaistodellisuus Alistadi pakolaisineen ja historioineen tuntuu melkein todelliselta tarumaailmalta.

Lue myös:

• Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Lukemista ja lukuintoa lapsille – mitä lapset valitsisivat?
• Kirjavinkkejä lapsille – lukemista arjen ja oppimisen tueksi
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Hiuksilla on hyvä muisti. Ne muistavat poikkeukselliset ajanjaksot pitkään ja muistuttavat niistä peiliin katsoessa myös kantajaansa. Vaikka yli puolitoista vuotta kestäneestä ”valvomisen vuodestamme” on jo aikaa, hiukseni eivät ole siitä vielä toipuneet. Miten valvominen näkyy hiuksissa?

Vielä Manten syntyessä hiukset voivat hyvin

Elämä hiuskarvassa

Esikoista odottaessani hiukseni kukoistivat. Minulla oli lyhyt, kiiltävä ja terveennäköinen polkkatukka, joka veti itsensä leikkisälle käkkärälle aina kostealla ilmalla.

Monen ensisynnyttäjän tapaan hätkähdin, kun ylimääräisinä päähän jääneet hiukset alkoivat yhtäkkiä lähteä tukoittain. (Kukaan ei ollut koskaan kertonut ilmiöstä!) Hiukset pysyivät kuitenkin terveinä ja hyväkuntoisina ja kasvoivat pituutta vinhaa vauhtia. Pian olinkin taas raskaana ja sain jälleen nauttia raskaushormonien kaunistamista kutreista.

Aika pian Manten syntymän jälkeen kutrit sitten kokivatkin kolauksen. Ei riittänyt, että raskaudessa irtoamattomat hiukset alkoivat lähteä tukkoina, vaan myös Mante osoittautui varsinaiseksi hiustenkiskojaksi. Rintaruokailuun kuului keskeisenä osana tiukka tukkaote, joka piti yleensä siihen asti, että vauva sai revittyä tukistamansa hiusnipun ainakin osittain irti.

Kun perheeseen syntyi ”tukankiskoja”, tarvittiin äitinutturaa

Hiustenhalkomista ja tukankiskontaa

Kokeilin kaikki löytämäni kikat hiustenrepojävauvan torjumiseksi, mutta Mante oppi kieputtamaan kiehkurat irti niin ranskanleteistä kuin äitinutturoista. Ja auta armias, jos yritin estää vauvaa tarttumasta tukkaani: Siitä seurasi vuosituhannen loukkaantuminen ja tuntikausien raivarit.

Hiukseni kuitenkin pitivät pintansa imetysvuoden. Vaikka malli alkoi muistuttaa sieltä täältä kynittyä kananpoikaa, ponihäntä kiilsi ja äitinuttura keikkui komeana takaraivolla. Välillä ihmettelin, miten se oli kaikesta valvomisesta huolimatta mahdollista.

Vauva- ja taaperoaikana lapsemme nimittäin läpikävivät runsaasti uneen vaikuttavia vaiheita: Oli koliikkia, rangankiertymää, unikauhukohtauksia, painajaisia, unissakävelyä ja pahoja laryngiittikohtauksia – milloin mitäkin.

Jossain vaiheessa aloimme kutsua tuota ajanjaksoa leikkisästi ”valvomisen vuodeksi” tietämättä, että se kestäisi lopulta lähemmäs kaksi vuotta. Mies kävi töissä ja minä olin vielä kotona, joten oli luonnollista, että kannoin päävastuun yöheräilyistä. Reilut puolitoista vuotta nukuin keskimäärin kolme tuntia vuorokaudessa.

Puolentoista vuoden valvominen alkoi näkyä hiuksissa viiveellä

Valvominen näkyy hiuksissa

Viimesyksyisellä kampaajakäynnillä koitti viimein totuuden hetki.

”Onko sulle käynyt parin viimeisen vuoden aikana jotain erityisen kuormittavaa?” kampaaja aloitti. ”Sun hiuksesi nimittäin näyttävät siltä. Ne ovat menneet nopeasti tosi huonoon kuntoon.”

Valvomisen vuosi alkoi näkyä hiuksissani viiveellä. Hiukset olivat ohentuneet ja katkeilleet valtavasti – kuin ne olisivat yhtäkkiä väsähtäneet ja menettäneet kaiken elämänkiiltonsa.

Kampaaja kertoi stressin olevan usein syy lisääntyneeseen hiustenlähtöön ja voimakkaaseen hiusten katkeiluun: vaikeat elämäntilanteet, huolet, murheet ja huonosti nukutut yöt. Ja koska hiukset reagoivat viiveellä, vaikutukset näkyvät yleensä vasta joitakin kuukausia akuuteimman tilanteen jälkeen.

Mitä siis opimme? Hiuksilla on hyvä muisti ja epäterveelliset elämäntilanteet näkyvät niissä pitkään. Mutta onneksi hiukset ovat aika pieni hinta kahdesta ihanasta lapsesta.

Ja ne kasvavat takaisin! Ehkä.

Lue myös:

• Äitivaiva nimeltä jännetuppitulehdus
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Isivaihe – kun vain toinen vanhemmista kelpaa
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!