Kuinka usein lapsesi käyvät uimassa? Ainakin yksi asia on nimittäin todennetusti kärsinyt koronasta, ja se on lasten uimataito.

Meillä molemmat lapset ovat aloittaneet veteen tutustumisen kotivannan lisäksi vauvauinnissa. Esikoisen säännöllinen uintiharrastus kuitenkin loppui koronaan, ja myöhemmin rajoitukset estivät myös uinnin aloittamisen Manten kanssa ihanteellisimpaan aikaan.

Vieläkään Mante ei tykkää sukeltamisesta tai kasvojen laittamisesta veteen. Ilman vauvauintiharrastusta häntä ei välttämättä olisi kovin helppoa saada edes altaaseen. Esikoinen sen sijaan on onnistunut säilyttämään vesipedon luontonsa koronasta huolimatta.

Vaikka olemme koronan sulkujenkin aikaan päässeet aina silloin tällöin uimaan, vieläkään Mante ei tykkää sukeltamisesta. Esikoinen sen sijaan on onnistunut säilyttämään vesipedon luontonsa.

Korona on heikentänyt lasten uimataitoa

Yksi tunnistettu koronarajoitusten aiheuttama vaje liittyy lasten uimataidon oppimiseen: Kun uimahallit koronan vuoksi suljettiin ja jopa koululaisuinnit olivat ajoittain tauolla, myös mahdollisuus uimataidon opetteluun väheni.

Tästä johtuen Lapsimessut ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) haluavat haastaa Suomen kunnat, lasten vanhemmat, isovanhemmat sekä lasten kummit ja muut läheiset aikuiset kuuden tunnin uintihaasteeseen. Sen tavoitteena on tuoda esiin säännöllisen harjoittelun merkitys ja haastaa Suomen kuntia tarkastelemaan uimaopetuksen tilaa.

Lasten uimataito on heikentynyt koronan myötä. Tästä johtuen Lapsimessut ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) käynnistivät #uintia6tuntia -haasteen.

kuuden tunnin haaste ja lahjavinkki

Uintia6tuntia -haasteen tarkoitus on kannustaa lasten läheisiä aikuisia osallistumaan uimataidon kehittämiseen, esimerkiksi antamalla lapselle lahjaksi yhteisiä uintiretkiä uimahalliin. Jo kuusi tuntia uintia vuodessa antaa lapselle mahdollisuuden oppia ikätasoisesti vesiturvallisuutta ja uintitekniikoita, mikä on erinomainen panostus henkivakuutuksen lisäksi tulevaisuuden kansanterveyteen.

Samalla haaste tarjoaa oivan lahjavinkin: Mitä jos tulevana syntymäpäivänä ilahduttaisitkin kummilasta retkellä uimahalliin, tilaisit lapsille Korvatunturilta pukin pakettiin uimahallilipukkeita tai veisit lapsenlapsen kelien lämmetessä rannalle polskimaan? Eikö olisi hienoa antaa lapselle lahjaksi uimataito?

Tartu haasteeseen ja haasta myös ystäväsi!
#uintia6tuntia

Lue myös:

• Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Mitä lapseni ovat opettaneet minulle lukemisesta?
• Miten puhua lapsille sodasta?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Sävähdän aina, kun joku puhuu lasten tekemisestä. Lapsia ei tehdä. Niitä saadaan – jos saadaan. Meillä odotus kesti pitkään. Vuosia. Ja vuosien odottaminen vailla tietoa lopputuloksesta voi olla aika raastavaa.

Unelma laskuvarjohyppäämisestä

Minut piti järjissäni oivallus toteuttaa odotellessa muita unelmiani. Olin lapsesta asti haaveillut laskuvarjohyppäämisestä, joten suuntasin kurssille ja sain lisenssin. Ehdin hyppiä kolme kesää ennen kuin aloin odottaa esikoistamme.

Laskuvarjohyppäämisestä ajatellaan helposti, että se on huimapäiden hommaa. Totuus on kuitenkin toinen. Toki rämäpäitäkin joukkoon mahtuu, mutta parhaat hyppäjät eivät ole pelottomia, vaan luotettavia, rauhallisia ja harkitsevaisia. Sellaisten ihmisten kanssa on mukavinta ja turvallisinta tehdä äärimmäisiä asioita yhdessä. Laskuvarjourheilu on nimittäin elämäntapa, jossa yhteisö ja yhdessätekeminen näyttelevät vähintään yhtä suurta osaa kuin lentokoneesta hyppiminen.

Mitä laji opetti?

Kurssille ilmoittautuessani en vielä tiennyt, miten valtavan avun lapsuudenunelmani tarjoaisi kuristavassa odotuksessa. Jokainen hyppy ja jokaiseen suoritukseen valmistautuminen vaati äärimmäistä keskittymistä, kaiken muun sulkemista ulkopuolelle. Vapaapudotuksen aikana ymmärsi, miksi siivilleen nouseva lintu on vapaa, miten oma mieli toimii ja mihin oma keho kykenee.

Muodostelmahypyissä onnistuminen vaati jokaisen mukanaolijan onnistumisen, paljon jo maanpinnalla tehtyä valmistautumistyötä. Onnistuminen ruokki yhteenkuuluvuudentunnetta siinä missä epäonnistuneille hypyille yhdessä nauraminenkin. Yhteisössä ei tarvinnut olla koskaan yksin, ellei itse sitä halunnut.

Ja koska kyse on lajista, joka muuttuu piittaamattomuuden, hutiloinnin tai harkitsemattomuuden myötä herkästi vaaralliseksi, yhteisössä puhuttiin paljon tunteista ja mielenliikkeistä. Iltaisin sauna lämpeni, nuotiolla paloi tuli, keittiössä kokattiin yhdessä ja juteltiin siitä, miltä tuntui. Korkeanpaikankammoinenkin oppii hyppäämään, jos vain kykenee ymmärtämään ja kontrolloimaan tunteitaan.

Olen äärimmäisen kiitollinen vuosista laskuvarjohyppääjänä. Harrastus ja yhteisö auttoivat läpi kivikkoisten vuosien. Ja vaikkei minulla ole tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia lajin harrastamiseen, aina vanhoja kuvia ja videoita katsellessa tuntuu kutkutus. Ehkä vielä joskus.

Lue myös:

• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
• Kun äiti ei tuoksukaan pullalta
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• ”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!