Meillä ei pehmoilla – ainakaan öisin. Vaikka pehmopuput ja herra Hakkaraiset ovat aina kelvanneet tuttivahdeiksi ja painikavereiksi, kumpikaan lapsistamme ei ole koskaan innostunut nukkumaan pehmolelujen kanssa. Jostain syystä meillä suositaan erikoisia unileluja – ja sankaripupuja!

Autojen kera unille

Esikoisen ensimmäinen unilelu, jota ilman hän ei voinut mennä nukkumaan, oli kierrätysmuovista valmistettu punainen avoauto. Se oli kevyt ja pyöreäreunainen, ja usein esikoinen nukkuikin poski auton viileää pintaa vasten. Auto odotti iltaisin yöpöydällä sängyn vieressä, ja jos se joskus olikin päivän leikeissä kadonnut toisaalle, se piti etsiä ennen kuin nukkumisesta tuli mitään.

Esikoinen halusi nimetä unikamunsa edesmenneen isoäitini mukaan ja tuota nimeä auto kantaa edelleen, vaikkei se enää öitään esikoisen kainalossa vietäkään. Yöpöytä on kuitenkin yhä autolle pyhitetty. Sen viereen on ajan saatossa ilmestynyt myös keltavihreä Wolkswagen-bussi. Autot taitavat siis olla hyvien unien salaisuus, ainakin jos esikoiselta kysytään.

Esikoisen unta vartioivat autot

Harso naamalle ja kapuloita rattaisiin

Kun Mante alkoi opetella itsekseen nukahtamista, hän tarvitsi unikaverikseen hypistelyharson tai -liinan. Hetken hypistelyn jälkeen Mante teki harsosta kangasmytyn, painoi siihen kasvonsa ja nukahti.

Toinen vauvan lempparinukahtamiskonsti oli (tai on oikeastaan edelleen) hypistellä äidin hiuksia ja kiskoa niitä pieninä tukkoina päänahasta irti. Ei auttanut vaikka päähän olisi taikonut millaisen lettikampauksen. Mante oppi vapauttamaan hiussuortuvat ja vetämään ponnarit paikoiltaan.

Äidin kaljuuntumisen ehkäisemiseksi unileluksi alettiin tarjoilla muita vaihtoehtoja. Lopulta Mante löysikin tyyliinsä sopivat unikamut: rumpukapulan ja lätkämailan! Kummastakin saa hyvän halausotteen ja molemmat taitavat muutenkin lukeutua Manten tärkeimpiin aarteisiin.

Jääkiekkomailasta saa nukkuessa hyvön halausotteen

sankaripupu saapui perheeseen

Jokunen viikko sitten saimme uuden pehmoperheenjäsenen, kun Sankaripupu muutti meille asumaan. Se on ollut myös ensimmäinen pehmolelu, joka on ajoittain päässyt jopa esikoisen kainaloon. Onhan Sankaripupu lähtöisin ambulanssista!

Kyseessä on Helsingin pelastuslaitoksen #sankarinalle-kampanja, jossa lapsi saa ensihoitotilanteesta itselleen muistoksi sankariviitalla varustetun lahjoituspehmoeläimen. Sankaripupu muutti meille eräänä yönä, kun esikoinen ei yhtäkkiä saanutkaan enää henkeä. Tilanne paheni sen verran nopeasti, että päivystyksestä kehotettiin soittamaan hätänumeroon.

Selvisimme kuitenkin säikähdyksellä. Hengitysvaikeuksien aiheuttajaksi paljastui laryngiittikohtaus, joka ilmenee pienellä osalla lapsista normaalia rajummin. Syy voi olla esimerkiksi rakenteellinen. Sairaalaan emme kuitenkaan joutuneet, sillä hengittäminen helpottui pihalla, kirpeässä pakkasyössä istuskellessa. Muistoksi episodista jäivät kuitenkin ambulanssista saatu Sankaripupu, toimintaohjeet vastaisen varalle sekä haltioituneen esikoisen tarina piipaa-autoon pääsemisestä.

Tämä Sankaripupu asuu nykyään meillä. Kiitokset Helsingin pelastuslaitokselle, pupun lahjoittajalle ja #sankarinalle -kampanjalle!

Lue myös:

• Äitivaiva nimeltä jännetuppitulehdus
• Koliikista, valvomisesta ja vyöhyketerapiasta
• Affektikohtaus, unikauhukohtaus ja unissakävely – kolme kummallista ilmiötä, joita ei kannata pelästyä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Kyläjoulukalenteri on täällä taas – ja tällä kertaa se pääsi uutisiinkin!

Viime vuonna kerroin koronavuosien kynnyksellä kotikylällemme syntyneestä tavasta tehdä yhteisöllinen joulukalenteri koko kylän iloksi. (Juttu löytyy TÄÄLTÄ!) Luukut tulevat jakoon noin kuukautta ennen ja halukkaat saavat ottaa yhden toteutettavakseen. Vain mielikuvitus on rajana. Kalenterin luukuista on vuosien mittaan löytynyt kauniiden valoteosten ja sommitelmien lisäksi muun muassa konttiin rakennettu joulumaailma tehtävineen, glögipiste, temppurata, pakohuonepeli ja joulukonsertti.

Luukuissa vain mielikuvitus on rajana!

Tänä vuonna mekin päätimme ottaa luukun vastuullemme ja pienen aprikoinnin jälkeen aloimme suunnitella metsään tonttupolkua, jonka kävellessään muuttuu vähitellen tontuksi – siis Tonttuuntumispolkua.

Molemmat lapsetkin osallistuivat innoissaan Tonttuuntumispolun valmisteluihin miettimällä tonttunimiä ja tehtäviä polun rastipaikoille. Varsinaisen koristelutyön aloitimme Manten kanssa muutama päivä ennen h-hetkeä, ja edellisenä iltana vein vielä pimeän turvin rastilaput ja lyhdyt paikoilleen.

Tänä vuonna mekin päätimme ottaa luukun kontollemme. Niin syntyi Tonttuuntumispolku.

Kuinka ollakaan, luukkumme avautumisaamuna päädyin vielä Ylen toimittajan haastateltavaksi. Hän kun oli tullut tekemään juttua kyläjoulukalenteristamme. (Radiojuttu ei valitettavasti ole enää kuunneltavissa, mutta kalenterista tehty lyhyt uutisjuttu löytyy jutun lopusta.) Niinpä seisoin aamukahdeksalta metsässä esittelemässä Tonttuuntumispolkuamme toimittajalle. Kaikenlaisista hauskoista tilanteista sitä itsensä löytää!

Kiitokset kyläjoulukalenterimme organisoijatontulle sekä kaikkien jo avattujen ja vielä avaamattomien luukkujen loihtijoille joulunodotuksen ilosta ja innotuksesta!

Tonttuuntumispolku löytyy myös virtuaaliversiona Äijä-äidin Instagram-tililtä. Käy selvittämässä, millainen tonttu olet ja jätä oma tontunjälkesi kommentteihin!

Lue myös:

• Touhujoulukalenteri – erilainen lahja lapsille
• Jouluvalmistelukalenteri – näin jalostat jouluihmisen

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!