Kaava on tullut viime viikkoina tutuksi. Palattuamme koiran kanssa iltalenkiltä, teemme rutiininomaiset iltatoimet niin kuin aina ennenkin: syömme iltapalaa, hoidamme iltapisut ja -pesut, vaihdamme yöpuvut ylle ja könyämme sänkyyn rauhoittumaan iltasatujen ja -laulujen ääreen. Mante nukahtaa kainaloon yleensä toisen iltasadun aikana. Tunnelma on raukea, kun esikoinen siirtyy omaan sänkyynsä ja toivotamme hyvät yöt. Sitten, kuin salamaniskusta, nukahtamaisillaan ollut esikoisemme on täynnä virtaa.

Elämää sähköjäniksen kanssa

Sähköjänis kiitää pitkin kotia sängystään karkaillen, kikattaa, hekottaa, hyppii ja herättää riehunnallaan usein myös pikkuveljensä. Yksin nukahtamisen taito on muisto vain – välillä tuntuu, että nukkumisen taito ylipäätään. Vielä puoli yhdeltätoista – kolme tuntia rauhoittumisen aloittamisen jälkeen – kannamme pikkukarkuria takaisin sänkyyn.

Googlaillessani ratkaisua ongelmaan huomaan, että samanlaisia haasteita on monissa muissakin lapsiperheissä. Tuntuu, että nukkumaanmenoajan sähköjänikset ovat oma lapsityyppinsä: toisille aivan vieraita, toisille sitäkin tutumpia.

Asiantuntijoiden ja keskustelupalstojen neuvoissa toistuu sama kaava: Neuvojat kertovat, että lapselle täytyy asettaa rajat ja toistuvat rutiinit, ulkoilua täytyy olla enemmän, sokeria vähemmän, ja että aikuisen pitäisi jaksaa puuhata lastensa kanssa myös tarhapäivän jälkeen. Sähköjänisten vanhemmat puolustautuvat kertomalla, että heillä on rajat, rutiinit, rutkasti ulkoilua ja yhteisiä leikkejä, eikä sokeri kuulu lasten ruokavalioon. Tämän jälkeen keskustelu tyssää tai joku heittää vielä epäuskoisen kommentin siitä, että heillä kyllä saadaan lapset näillä konsteilla nukkumaan.

Ennen olisin varmaan itsekin asettunut hyväätahtovien neuvojien rivistöön ja kuunnellut epäillen sähköjänisten vanhempien selityksiä. Mutta en enää. Sähköjäniksen kanssa eläessäni olen ymmärtänyt, että joidenkin lasten kohdalla edes viiden tunnin ulkoleikit, runsas yhteinen puuhastelu, sokeriton ruokavalio, rajat, säännöt ja rutiinit eivät aikaansaa rauhallista nukkumaanmenoa. Mikä siis neuvoksi?

Vielä kolme tuntia nukahtamisen jälkeen kannamme pikkukarkuria takaisin sänkyyn.

lapsi vallankäytön ansassa

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen ajatukset Yle.fi:n artikkelissa (ks. alkuperäinen artikkeli TÄÄLTÄ) tarjoavat ensimmäistä kertaa jotakin kättä pidempää tilanteeseen, jossa kaikki muut keinot on jo kokeiltu:

”Lapset käyttävät aina valtaa, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. He vain jäävät itse ansaan, he eivät oikeasti haluakaan pyörittää sitä sirkusta. Lasten manipulatiivista käyttäytymistä ja vedättämistä ylläpitää se, että aikuiset lähtevät voimakkaasti tunteella mukaan. Ehkä paras tapa on viileä suhtautuminen ja ettei lähde siihen peliin.”

Lapset ovat siis kuin koirat: Tykkäävät kaapata vallan itselleen, mutta ovat kuitenkin helpottuneita, kun se otetaan heiltä pois. Yritän miettiä, missä kohdin meillä on voitu mennä vikaan. Kenties siinä, että aina jossain vaiheessa sängystäkarkailurumbaa pokerinaamani pettää ja hermostun esikoiselle. Tai siinä että kun Mante herää kesken unien isoveljen mekkalointiin, kotona alkaa täysi sirkus, eivätkä käteni yksinollessa riitä sekä heränneen vauvan että kikattavan karkailijan tyynnyttelyyn. 

[Jos lapsi on jo viety nukkumaan] ”ei tulla siihen vierelle ja viedä vettä ja milloin mitäkin. Lähdetään siitä, että ’sinä olet jo siellä sängyssä peiton alla enkä minä ala kanssasi käymään mitään show’ta’”, neuvoo Sinkkonen. Tämän olen oivaltanut jo itsekin, mutta päätän keskittyä siihen, että karsin toiminnastani kaiken ylimääräisen, kun iltariehunta alkaa.

Tunnelma on raukea, kun toivotamme hyvät yöt, mutta yhtäkkiä, kuin salamaniskusta, esikoisemme on taas täynnä virtaa.

vähäeleisesti ja vähäsanaisesti

Seuraavana iltana kaikki sujuu rauhallisesti: Mante nukkuu ja esikoinen jää omaan sänkyynsä odottamaan unta. Minä painelen suihkuun. Kuluu muutama minuutti, kun alkaa kuulua juoksuaskelia ja kikatusta. Hetkeä myöhemmin suihkun ovi avautuu, esikoinen kiljaisee ovensuussa ja ryntää karkuun. Palautan lapsen sänkyyn ja totean, että on yö ja yöllä nukutaan. Palaan suihkuun kuivaamaan itseni, väännän oven lukkoon. Taas kuulen kikatuksen ja juoksuaskeleet. Hetken päästä ovenkahvaa rynksytetään voimalla. Toistan sänkyynpalautuksen mahdollisimman vähäsanaisesti ja eleettömästi.

Sänkyynpalautuksia kertyy seuraavan tunnin aikana reilu 40. Tilannetta helpottaa se, että Mante ei onnekseni herää isoveljensä metelöintiin. ”Minulla on huono olo”, esikoinen yrittää. ”Huono olo päässä. Huono olo koska ei nukuta.” Totean tyynesti huonon olon johtuvan siitä, että on yö ja pääkin tahtoisi nukkua. (Meillä huono olo on tekosyy, jota käytetään useita kertoja pitkin päivää eri tilanteissa.) ”Suu ei saa unta, koska se haluaa vielä jutella”, esikoinen keksii seuraavaksi. Lupaan jutella suun kanssa heti seuraavana päivänä, mutta en nyt, kun on yö, jolloin kuuluu nukkua. ”Haluan äidin ja isun sänkyyn. Siellä uni tulee paremmin”, kuuluu viimeinen pyyntö. En suostu siihenkään, vaan kannan kolmevuotiaan omaan sänkyynsä. Pienen silmät ovat jo ristissä väsymyksestä.

Lopulta, vähän ennen puoli kymmentä, esikoinen nukahtaa omaan sänkyynsä. Niin aikaisin lapset eivät ole olleet nukkumassa aikoihin. Sirkuksestakin selvisin tunnissa. Päätän antaa taktiikalle mahdollisuuden. Sängystäkarkailut eivät varmastikaan ole vielä historiaa, mutta yritän olla tulevinakin iltoina mahdollisimman vähäeleinen ja vähäsanainen. Jospa nukkumaanmenovenkoilusta vähitellen päästäisiin…

Lue myös:

• Affektikohtaus, unikauhukohtaus ja unissakävely – kolme kummallista ilmiötä, joita ei kannata pelästyä
• Mistä unissapuhujien perheessä jutellaan öisin?
• Vähäunisista lapsista
• Ystävämme Iltavilli

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Terveisiä Kirjamessuilta!

Rakastuin lukemiseen nelivuotiaana ja kirjoittamiseen vuotta myöhemmin. Intohimo kirjoihin on siis syntynyt jo kauan sitten. Ensimmäiset työvuotenikin työskentelin kirjallisuuden äärellä, lukion äidinkielen ja teatterin opettajana, kunnes teatteri vei mukanaan uusiin seikkailuihin.

Helsingin kirjamessut ovat olleet jokavuotinen perinteeni jo 15 vuotta. Ne antavat luvan pyhittää kirjoille kokonainen päivä ja ovat oiva tilaisuus tutkia, mihin suuntaan kirjallisuuden kentällä ollaan liikkumassa. Tällä hetkellä tutkassani ovat erityisesti lastenkirjallisuuden ilmiöit ja tuulahdukset – ne kun ovat iso osa jokapäiväistä arkeamme.

Mante (1v) oli tänä vuonna messuilla ensimmäistä kertaa mukana, touhukkaana ja jäätä rikkovana assistenttinani. Esikoisen kanssa syntyneen tavan mukaan hän sai itse valita messuilta kirjan itselleen muistoksi. Vaan minkä kirjan Mante valitsi – siihen palaan myöhemmin.

Nämä olivat Manten ensimmäiset Kirjamessut.

runsaasti Uutta lasten- ja nuortenfantasiaa

Kun kiertelin messuilla kustantamoiden pisteillä kyselemässä heidän kiinnostavimmista lastenkirjauutuuksistaan, monessa nostettiin esiin uusi fantasiakirjasarja. Ja mikä ilahduttavinta, jokainen esitellyistä sarjoista vaikutti aidosti kiinnostavalta! Himolukijoille on siis tiedossa mukavat ajat. 

Perinteisen fantasian lisäksi uutuuksien joukossa oli myös raikkaita ja uusia aiheita: esimerkiksi joulukuussa ilmestyvä Pete Leppäsen kirjoittama ”Rokki-pupu & Rolli-pöllö: Keikkakuumetta” (Lasten keskus), joka kertoo bändin perustamisesta ja sen matkasta keikkalavoille. Näitä ja muita kiinnostavia kirjauutuuksia esittelen marraskuun puolella erillisessä blogijutussa tarkemmin.

Kustantamot nostivat esiin uusia fantasiakirjoja sekä tuoreita aiheita käsittelevää lastenkirjallisuutta. HUOM. Kuvan tuote saatu arvostelukappaleena (Lasten keskus).

Kirja ei kuole

Kirjahyllyjen ehdittiin jo povata jäävän muinaishistoriaan, mutta messukansan ostoskasseja katsellessa väitettä oli vaikea uskoa. Kirja saattaa saada uusia muotoja, mutta se ei ole kuolemassa. Uusia lukijasukupolvia syntyy edelleen, toteaa Tuomas Kasevakin Helsingin Sanomien kirjamessuja sivuavassa kolumnissa Pitääkö yhä pystyä lukemaan kirja?  Koululaiset kun laitetaan koulussa yhä lukemaan ja osa heistä jopa innostuu kirjoista pakkolukemisen seurauksena.

Kustannustoimittajien messuhaastattelua kuunnellessa kävi ilmi, että myöskään kirjoittajista ei ole maassamme pulaa: Ennen kustantamoihin lähetettiin keskimäärin 2-3 romaanikäsikirjoitusta päivässä, mutta koronan myötä määrä on kasvanut 4-5 käsikirjoituksen päivätahtiin. Korona-aika on siis auttanut monia löytämään sisäisen pöytälaatikkokirjailijansa.

Uusia lukijasukupolvia syntyy edelleen. Molemmat lapsemme rakastavat satuja.

Kuvittajat kunniaan

Helsingin kirjamessut oli rakennettu aiempaa avarammaksi ja väljemmäksi kokonaisuudksi. Ehkä tästä johtuen kirjojen esillepanoon oli pystytty panostamaan aiempaa enemmän. Esimerkiksi Aurinko Kustannus oli rakentanut koko messupisteensä esteettisesti hyvin kauniiksi hyödyntäen lastenkirjakuvittajien huikeita taidonnäytteitä. 

Muutenkin tuntui, että monissa lasten- ja nuortenkirjauutuuksissa oli panostettu herkulliseen ja houkuttelevaan ulkonäköön, ja annettu kuvittajien työlle tilaa ja näkyvyyttä. Kuvituksia hyödynnettiin paljon myös messuilmeessä. Muun muassa Otavan lastenkirjahahmojen täplittämä seinämä oli yksi messujen katseenvangitsijoista. 

Upeasti kuvitettuja teoksia näki messuilla runsaasti.

Kirja lukee itsensä

Lastenkirjojen joukossa selkeässä nosteessa vaikuttavat olevan kirjat, joita lapsi pystyy lukemaan itsekseen kuunnellen. Mante sai 1-vuotislahjaksi Oppi&ilo -sarjan kirjan Minun loruni, jossa osan teoksen loruista pystyy kuuntelemaan nappia painamalla. 

Myös Manten kirjamessumuistoksi valitsema Ryhmä Hau – Unten maille (Otava) osoittautui itsensä lukevaksi satukirjaksi. Teoksessa on kuusi nappia, joista neljä soittaa musiikkia, yksi rauhoittavaa meren kohinaa ja viimeisestä satu lukee itsensä Rikun äänellä. Kirja myös heijastaa huoneen seinille ja kattoon väriä vaihtavia tähtiä. Nukutuksessa ja iltarauhoittumisessa teos onkin mitä mainioin apuväline – minut ja mieheni se ainakin tainnuttaa! 

Pisimmälle kuunneltavan kirjan konseptia oli kuitenkin kehitellyt Huhu Books: Heidän satukirjoissaan kirjan antaja lukee tarinan ensin itse ääneen ja nauhoittaa äänityksen mukana tulevan qr-koodin avulla. Näin kirjan saaja voi kuunnella sadun tutun äänen lukemana. Huhu Booksin kirjat voisivatkin olla kiva lahjaidea vaikkapa kummilapselle tai lapsenlapselle. 

Huhu Booksin kirja luetaan itse ääneen. Näin lahjan saaja voi kuunnella sadun tutulla äänellä luettuna. HUOM. Kuvan tuote saatu arvostelukappaleena (Huhu Books).

Helsingin Kirjamessut Messukeskuksessa sunnuntaihin 31.10.2021 asti.

Lue myös:

• Kirjavinkkejä vaaperolle – leikkisää lukemista
• Lukurauhan julistus – kirjavinkkejä koko perheelle

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista.