Olin alle kouluikäinen, kun isäni vei minut ensimmäistä kertaa rinteeseen. Tuon talven jälkeen en ole jättänyt ainuttakaan laskutalvea väliin. Vaikka olen vuosien varrella käynyt laskettelemassa useissa kohteissa, Ylläs on minulle se paikka, jonne aina kaikkein eniten ikävöin. Kun esikoisemme syntyi, pääsi myös hän tutustumaan heti ensimmäisenä joulunaan Lappiin ja Äkäslompoloon. Pari vuotta myöhemmin vein hänet kokeilemaan laskettelua Ylläksen rinteisiin. Vuosittainen perinne on jatkunut tähän päivään saakka. Nykyään lapsia on kaksi, mutta tänäkin talvena vietimme riemastuttavan perhepäivän Ylläksellä lasten kanssa.

Minkä ikäsenÄ voi aloittaa laskettelun?

Esikoisemme oli kolme, kun vein hänet ensimmäistä kertaa kokeilemaan laskettelua. Tämä talvi oli siis hänen kolmantensa. Pikkuveli-Mante pääsi suksille  jo viime talvena, kaksivuotiaana. Rinteissä kuitenkin näkee  tätäkin nuorempia laskijoita. Etenkin paljon laskettelevien perheiden nuorimmaiset tuntuvat löytävän tiensä rinteisiin jo varhain. Iän sijaan keskeistä onkin, että touhu tuntuu lapselle mielekkäältä ja hänelle löytyy sopivia harjoittelurinteitä ja välineitä.

Ylläksen välinevuokraamo Y1 Ski Rentalissa olemme aina saaneet ystävällistä ja osaavaa palvelua, ja laskuvälineitä on ollut valikoimassa pienimmille taaperoillekin. Äkäslompolon rinteet ovat tarjonneet myös toimivat puitteet laskettelun aloittamiseen. Liukuhihnahissillä lapset oppivat kulkemaan nopeasti ja sen jälkeen on ollut yllättävän helppo siirtyä sompahissin käytön harjoitteluun. (Täältä löydät jutut ensimmäisistä laskettelukerroistamme: Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa? JA Ylläksellä lasten kanssa – laskettelusta koko perheen harrastus)

Laskettelutahtimme on ollut lasten kanssa vielä hyvin verkkainen (päivä/vuosi), mutta kehitystä on silti tapahtunut. Vaikka molempia on aina päivän aluksi jännittänyt, vähitellen edellisvuoden opit ovat palanneet mieleen, ja joka vuosi olemme pystyneet siirtymään’ hieman vaativampiin rinteisiin.

Millainen oli rinnepäivä Ylläksellä 3- ja 5-vuotiaiden lasten kanssa?

Rinteiden takaa nouseva aurinko loi hienot puitteet tämänvuotisen laskettelupäivämme alkuun. Lapset olivat hikisiä ja hermostuneita, kun aloimme kiinnittää suksia jalkoihin. Välineiden pukeminen oli ollut heidän mielestään ”rankkaa hommaa”, eikä kumpikaan tuntunut muistavan, mitä laskettelulla oikeastaan tarkoitettiin. Lopulta sukset kuitenkin napsahtivat monoihin ja lapset kiinnitettiin valjaisiin. Oli ensilaskun aika. Päätimme aloittaa edellisvuosien tapaan liukuhihnahissiltä.

Jo ensimmäisen nousun aikana esikoinen hihkui muistavansa hissin, eikä loivaa aloittelurinnettä lopulta tarvinnut laskea kuin muutaman kerran, kun lapset jo olivat valmiita jatkamaan vauhdikkaampiin Perherinteisiin. Niissä kertasimme edellistalvena opettelemiamme taitoja: auraamista, taikanappien avulla kääntymistä ja sompahissillä nousua. seurana Pari tuntia laskettuamme kävimme tankkaustauolla Y1 Ravintolamaailmassa. Sen jälkeen jaksoi taas!

Alkujännityksen karistua ja perusasioiden palattua mieleen pääsimme testailemaan astetta hurjempia mäkiä Tenavahissin molemmin puolin. Koulurinne antoi jo hieman tuntumaa siitä, millaista olisi laskea isossa rinteessä. Lopulta päivän laskuista uuvahtanut Mante asettui rinteen juurella hankeen makaamaan ja lähes nukahti niille sijoilleen. Pieni oli antanut kaikkensa. Oli aika lähteä kotiin.

Valjailla vai ilman?

Minut on lapsena opetettu laskettelemaan ilman valjaita, mutta nykyään niiden käyttö tuntuu olevan varsin suosittua. Osa sanoo, että kun valjaita ei käytä, lasten on pakko opetella auraamaan, jolloin lajin salat oppii nopeammin. Toisaalta, osa kokee valjaiden antavan lapselle mahdollisuuden kokeilla ja oivaltaa tekniikka kehotuntuman avulla. Valjaat myös lisäävät turvallisuutta rinteissä ja madaltavat kynnystä ottaa jo pieni taapero mukaan laskemaan.

Uskon, että molemmat näkökannat pitävät paikkaansa. Meillä valjaat ovat kuitenkin toimineet. Esikoinen on lapsistamme se hurjapää, joka tahtoisi mennä lujaa ja unohtaa turhat aurailut. Hän on se omasta lapsuudestani tuttu lapsilaskijatyyppi, joka tulisi tyytyväisenä syöksyen rinteet alas, jolleivat valjaat häntä estäisi. Hän jaksaa treenata tekniikkaa aina hetken kerrallaan, kunnes alkaa kaivata vauhdin hurmaa. Valjailla hänen vauhtikanttiaan pystyy sentään hieman hillitsemään, vaikkakin ne myös antavat hänelle mahdollisuuden laistaa jarruttamisen harjoittelusta.

Pikkuveli-Mante on puolestaan veljeksistä se, joka aina oppinut kehoaan tunnustellen. Valjaiden avulla hän on jo oppinut luonnostaan painonsiirtoa ja suksien kääntämistä. Vielä Mante tykkää myös siitä, että vauhtia suitsitaan ja rinteessä edetään verkkaisesti tutkiskellen.

Mitä lapset tykkäsivät laskettelusta?

Rinnepäivästä Ylläksellä jäi kaikin puolin positiivinen fiilis. Vaan mitä tuumasivat lapset, kun monot oli riisuttu, ja auto huristeli kohti Äkäslompolon mökkiä?

Mante (3v): ”Hauskinta oli liukuhihnahissiin meno, syöminen ja laskeminen.”

Esikoinen (5v): ”Niin, laskeminen ja hissit. Laskin ainakin 64 kertaa!”

Mante: ”Rankinta oli pukeminen!”

Esikoinen: ”Niin, hiihtohissit ja pukeminen. Siinä tuli niin kuuma.”

Mante: ”Mäessä piti jarruttaa kääntymällä tai tekemällä suksilla a-kirjain.”

Esikoinen: ”Minä tein suksista pizzapalan. Sekin jarrutti. Ja sitten piti painaa taikanappia ja nostaa toinen käsi sivulle. Aika paljon kyllä jarruteltiin minun mielestäni!”

*Mante kuorsaa*

Lue myös:

• Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?
• Ylläksellä lasten kanssa – laskettelusta koko perheen harrastus
• Lettuja ja laturetkiä – millaista on viettää joulu Lapissa?
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Hei me luistellaan – vinkkejä luistinradalle lasten kanssa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

”Äiti, minä haluan mennä muskariin”, kolmevuotiaamme yllättäen ilmoitti. Valehtelisin, jos väittäisin, etten ollut hyvilläni. Musiikki on antanut minulle elämässä niin paljon, että olen toivonut voivani siirtää rakkauden musiikkiin myös lapsilleni. Se on vain osoittautunut vaikeammaksi kuin olin kuvitellut. Miten saada lapsi harrastamaan musiikkia?

Musiikista harrastus?

Musiikki on kulkenut mukanani aina. Se oli jo parivuotiaana minulle ominainen itseilmaisun tapa – jotain joka maagisesti veti puoleensa. Musiikki auttoi löytämään samanhenkisiä ystäviä, opetti tekemään töitä unelmien eteen ja kuljetti turvallisesti läpi teinivuosien. Se auttoi selviämään, kun oli vaikeaa, muotoutui välineeksi käsitellä tunteita ja antoi minulle äänen, joka punoutui vahvasti myös osaksi identiteettiäni. Musiikin kautta löysin myös teatterin, josta tuli minulle myöhemmin työ.

Mutta miten siirtää jotakin itselle niin kallisarvoista eteenpäin tuputtamatta? On toki lapsia, jotka löytävät musiikin ja halun sen harrastamiseen itse, mutta useimmiten päätös on kuitenkin vanhempien. Musiikkiluokaltammekin iso osa koki aikanaan soittavansa vanhempiensa pakottamana.

Itse aloitin soittamisen 4-vuotiaana. Aloin tutkia kotonamme ollutta pianoa ja soittaa sillä itsekseni lauluja korvakuulolta. Niinpä vanhempani laittoivat minut pianotunneille. Päätös oli helppo ja perusteltu, kiinnostus minusta lähtöisin. Vaikkei soittaminen lopulta ollut minun juttuni – olin laulaja ja lauluntekijä jo koulussa – harjoittelussa ja soittoharrastuksessa eteenpäin ajava pakote liittyi omiin tavoitteisiin. Ei siihen, että kukaan muu olisi minua pakottanut soittamaan.

Meidän lapsemme rakastavat lähinnä pianomme hakkaamista: Mitä kovempi ääni, sitä parempi. Musiikki elää kyllä heissä molemmissa: Heillä on luontaista rytmi- ja säveltajua ja kyky kokea musiikkia – muttei minun silmissäni kuitenkaan riittävää pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä sen harrastamiseen, ainakaan vielä. Esikoinen kävi vuoden verran rokkimuskaria, mutta riehaantuminen taisi olla tunneilla musisointia mukavampaa.

Miten päästä alkuun?

Lapsemme ovat toki vielä pieniä ja altistuvat työni ja tekemisteni ansiosta musiikille kotona tahtomattaankin. Monissa soittimissa herkkyyskaudet ovat kuitenkin armottomia. Minua ei haittaa, jos lapseni eivät halua soittajiksi, enkä tahdo heitä siihen pakottaa. En kuitenkaan haluaisi päätöksilläni myöskään viedä heiltä mahdollisuutta siihen.

Nykyään on kehitelty monenlaisia tapoja tutustua soittimiin matalalla kynnyksellä: On kitaramuskareita ja soitinkaruselleja – mutta silti on tuntunut vaikealta tyrkätä lapsia harrastuksiin, joiden kokeilemista he eivät ole itse toivoneet.

Siispä olen tarjonnut kotona virikkeitä niin paljon kuin lapsemme ovat niitä halunneet. Esikoinen tykkää tehdä itse lauluja. Vauvana hän vietti kanssani paljon aikaa studiossa, koska viihtyi siellä, ja kiersi korona-aikana mukana Keikoilla parvekkeiden alla. Mante sen sijaan on selkeästi kiinnostuneempi instrumenteista ja laulamisesta. Hän tutkii kitaran kieliä, oppii laulut nopeasti ja opettelee niitä lisää mielellään.

Ja nyt hän on pyytänyt päästä muskariin. ”Ja siellä minä soitan torvea ja kitaraa!” Nähtäväksi jää, kantaako toive ensi syksyyn, kun uudet muskariryhmät taas alkavat.

Lue myös:

• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Rohkeutta kohti – Miten rohkeutta voi opettaa?
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!