Rohkeutta kohti – Miten rohkeutta voi opettaa?

Ilotulitteiden jytke on vaimennut, koira kaivautunut esiin piilostaan ja asettunut kylkeäni vasten makaamaan kuin varmistuakseen, ettei enää ole mitään hätää. Makaan peiton alla yölampun hohteessa muun perheen tuhistessa untaan ympärillä. En saa nukutuksi, ajatukset eivät suostu levolle. Mieli tahtoo ensin vastauksia – piirtää suunnan, jota kohti seuraavana aamuna askeltaa. Tehdä lupauksen vuodelle 2024: Tulevana vuonna aion puhua rohkeudesta ja saada ääneni kuuluviin. Väitän nimittäin, että rohkeutta voi opettaa, ja se on juuri sitä, mitä nyt tarvitsemme!

Rohkeutta kohti

Jo neljä vuotta sitten kirjoitin muistikirjan kanteen sanan: ”ROHKEUS” ja aloin täyttää sitä ajatuksilla, havainnoilla ja tutkimustiedoilla aiheesta. Sitten esikoinen varttui vauhdikkaaksi taaperoksi, maailmaan vyöryi korona, perheeseen syntyi toinen lapsi ja muistikirja unohtui.

Kuluneen syksyn aikana aihe on kuitenkin alkanut jälleen vetää puoleensa. Tuntuu, että kaiken viime vuosina tapahtuneen jälkeen, lisääntyneen turvattomuuden ja epävarmuuden keskellä, meidän pitäisi oppia löytämään rohkeutemme uudelleen.

Ensin iski pandemia, joka vavisutti kaikkea totuttua, piirsi yksinäisyydelle uusia olomuotoja, horjutti käsitystämme hallinnasta ja elämänhallinnasta ja pakotti kohtaamaan uudenlaisen, rajoitetumman maailman. Sitten silmiemme eteen rävähti sota, niin lähellä ja näkyvänä, ettei siihen voinut olla reagoimatta.

Kaiken tämän sivuvaikutuksena olemme kadottaneet osan rohkeudestamme: Kyvystä heittäytyä, luottaa, haastaa itseä ja tilanteita. Kyvystä toteuttaa unelmia ja hallita pelkoja, niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa. Ainakin itse ajattelen, että pelot, epävarmuus ja turvattomuus vievät kauemmas vapaudentunteesta – ja niiden hallinta taas sitä kohti.

TaHto tulla KUULLUKSI

Koira kääntää kylkeä, painautuu tiukasti vasten ja tärisee rakettien yhä paukkuessa sälekaihdinten takana. Yhdessä valvomme, joskin eri syistä. Olen aina rakastanut kirjoittamista, nauttinut ajatustyöstä, ideoinnista, ratkaisujen etsimisestä, uuden luomisesta. Kun kolme vuotta sitten perustin tämän blogin, tein sen pitkälti tarpeesta saada kirjoittaa. Tai niin luulin. Nyt ymmärrän, että blogini syntyi yhtä lailla halusta vaikuttaa ja tulla kuulluksi.

Olen tehnyt töitä opettajana 18 vuotta, päätoimisesti vuodesta 2010. Valmistuttuani opetin ensin seitsemän vuotta draamaa ja äidinkieltä lukiossa ja toimin koulun teatteripainotuksen vastuuopettajana. Sitten aloin kaivata juurilleni luokanopettajaksi, työhön joka antaa mahdollisuuden vaikuttaa pitkäjänteisemmin ja kokonaisvaltaisemmin yksittäisten oppilaiden ja opetusryhmien kehitykseen. Nykyään työskentelenkin kulttuurikasvatukseen erikoistuneessa alakoulussa teatterin, musiikin ja luokanopettajana.

Rohkeutta voi opettaa

Vuodet opettajana ovat opettaneet minulle muutaman tärkeän asian rohkeudesta ja itsensä ylittämisestä. Nämä oivallukset ovat myös ohjanneet tapaani opettaa ja ajatella opettamista:

1. Ryhmä on yhtä vahva kuin sen keskinäinen luottamus.

2. Yksilö pystyy ylittämään itsensä, kun hän oppii heittäytymisen taidon ja saa olla osa turvallista ja luottamuksellista ryhmää.

3. Rohkeus ei ole pelottomuutta vaan sitä, että osaa kohdata tunteensa ja kykenee hallitsemaan niitä, pelko mukaan lukien.

Kenties juuri yllämainituista syistä draama- ja teatterikasvatuksesta on minulle sydämen asia. Se mielletään helposti esiintymistaitojen harjoittamiseksi ja esitysten valmistamiseksi, vaikka todellisuudessa kyse on paljon enemmästä. Draama- ja teatterikasvatus tarjoaa välineitä muun muassa ryhmänsisäisen luottamuksen rakentamiseen, itsetuntemuksen vahvistamiseen, epävarmuuden ja epäonnistumisen pelon lieventämiseen, tunnetaitoihin, ideointikyvyn rikastamiseen, sosiaalisten taitojen kehittämiseen sekä rohkeuden ja heittäytymiskyvyn vahvistamiseen.

Olen hyödyntänyt draaman ja teatterin menetelmiä aina erilaisia ryhmiä ohjatessani, kouluttaessani, opettaessani, jopa valmentaessani (Kyllä, olen ennen lasten syntymää ehtinyt valmentaakin kalpamiekkaikkailijoita yli 10 vuotta!), vaikkei ryhmän toiminta olisi liittynyt millään tavalla esiintymiseen.

Draama- ja teatterikasvatuksessa on valtava määrä potentiaalia, ja se tarjoaa keinoja esimerkiksi aiemmin peräänkuuluttamani rohkeuden löytämiseen. Henkilökohtainen lupaukseni, toiveeni ja tavoitteeni alkavalle vuodelle onkin saada ääneni tässä asiassa kuuluviin: Rohkaistua puhumaan ja tulla kuulluksi. Kenties jopa päästä jakamaan oivalluksiani ja tekemiäni havaintoja aiheesta suuremmalle yleisölle.

Myös koira on löytänyt rohkeutensa – tai ainakin keinot pelon selättämiseen. Se on tehnyt peitosta pesän viereeni, työntänyt kuononsa tyynyni alle ja tasaisesta tuhinasta päätellen lopulta nukahtanut. Kenties lopulta itsekin saan unta, kun olen saanut ajatukseni sanoiksi.

Jos kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä!

meri.maaria.kivekas (at) gmail.com 

Meri-Maaria Kivekäs (KtM + FM) on helsinkiläinen äidinkielen, teatterin ja luokanopettaja, joka työskentelee opetustyön ohessa myös laulaja-lauluntekijänä ja perhevaikuttajana. Hän on valmistunut luokanopettajaksi pääaineenaan kasvatuspsykologia, erikoistunut teatteripedagogiikkaan ja suorittanut maisteriopinnot myös kotimaisesta kirjallisuudesta. Kirjoittaminen, musiikki ja teatteri ovat elämänmittaisia harrastuksia, kahvinjuonti ja irtokarkit iänikuisia paheita.

Lue myös:

• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Teoriani perheestä – ajatustenvaihtoa Juha Itkosen kanssa
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!