Kuvaus valvomisen vuodestamme on ollut blogini ylivoimaisesti luetuin juttu. Siksi ei ollutkaan kovin yllättävää, että kysellessäni juttutoiveitanne, valtaosa toivoi että kertoisin, miten olemme valvomisen vuodesta palautuneet. Minäpä kerron! (Lue: Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen)

Kylpyhuoneen matolla on pehmeä nukkua

Palautuminen alkoi nopeasti

Kun lapset alkoivat tammikuussa yhtäkkiä nukkua paremmin, äkisti tuplaantuneen unimäärän vaikutukset rupesivat näkymään nopeasti. Valvomisen vuoden aikana olimme ehtineen kokeilla kaikkea saadaksemme enemmän unta, mutta tuloksetta. Se mikä lopulta auttoi, oli aika. Eräänä yönä meillä vain nukuttiin kolmen tunnin sijasta kuusi. Ja kun sama toistui seuraavanakin yönä, ja sitä seuraavana, tajusimme vähitellen selvinneemme koitoksesta.

Jo parin viikon jälkeen minusta alkoi tuntua, että olin palautunut 15 kuukauden valvomisesta. Eihän se tietenkään totuus ollut! Kaikki vain alkoi tuntua paljon paremmalta heti, kun uni oli korjannut suurimmat suuntaviivat raiteilleen. Tunsin olevani taas minä ja ymmärtäväni jotakin ympäröivästä maailmasta. Aloin muistaa menneiden päivien tapahtumia, ajatella kirkkaammin ja selkeämmin ja saada voiman takaisin urheiluun tottuneeseen kehooni.

Nopeasti huomasin myös vastustuskykyni parantuneen. Silloinkin kun muut perheessämme sairastelivat, vältin usein taudit ja säilyin terveenä.

Joskus uni ottaa vallan kesken leikkienkin!

Salakavalia seurauksia

Kävi kuitenkin niin, että kroppani alkoi reagoida äärimmäiseen valvomiseen siitä jo selvittyään. Vaikka valvomisen vuoden pää- ja selkäkivut katosivat nukkumisen myötä, kevään aikana selkäni alkoi kipeytyä uudelleen, useampaan otteeseen jopa pahaan kuntoon. Hieroja totesi, ettei lantionseutuni ollut vielä puolentoista vuoden jälkeenkään palautunut synnytyksestä, minkä takia haittavaikutukset olivat alkaneet vähitellen kiipiä selkää ylöspäin. ”You need to rest and stretch more”, hän patisti.

Kesän korvilla kampaajani puolestaan kauhisteli, että lähes kolmannes hiuksistani oli kadonnut jonnekin. Kysellessään, oliko elämässäni tapahtunut viimeisen vuoden aikana jotain erikoista, kerroin unettomista ajoistamme. ”Se sen täytyy olla”, kampaaja tuumi. ”Hiukset reagoivat äärimmäisiin koetuksiin viiveellä.” Lopuksi hän vielä lohdutteli, että hiukseni kyllä kasvaisivat takaisin, mutta aikaa se vaatisi.

Nukkuminen on ihanaa!

Kauaskantoisia vaikutuksia

Vaikka unettomat yöt tuntuvat jo kaukaiselta muistolta, aika-ajoin niiden vaikutuksen huomaa yhä.  Olen kuullut sanottavan, että elimistöllä voi mennä jopa viisi vuotta palautua vuoden äärimmäisestä valvomisesta. Tammikuussa 2027 siis viimeistään muistan, miltä normaali olotila tuntuu.

Selvimmin vaikutuksen huomaa, kun hyvät unemme hetkellisesti katoavat esimerkiksi sairastelun tai painajaiskausien vuoksi. Voimat tuntuvat nimittäin olevan loppu sekä minulta että mieheltäni jo ensimmäisen valvotun yön jälkeen, mikä tuntuu suorastaan naurettavalta. Ei tarvita kuin viikon sairasteluputki, niin olemme yhtä sekaisin kuin 15 kuukauden valvomisen loppumetreillä: Tavarat ovat kateissa, koira unohtuu ulos, jääkapin ovi jää auki ja kalenterin päivät sekoittuvat keskenään.

Pidän edelleen pienenä ihmeenä sitä, että parhaimpina öinä molemmat lapsemme ovat yhtä aikaa unessa iltakymmenestä aamukuuteen

Palautumisen prosessi on pitkä mutta palkitseva

Onneksi tasapaino taas palautuu parin hyvin nukutun yön jälkeen. Ajoittaiset valvomisjaksot vain muistuttavat siitä, miten hyvin asiat meillä ovat nykyään. Pidän edelleen pienenä ihmeenä sitä, että parhaimpina öinä molemmat lapsemme ovat yhtä aikaa unessa iltakymmenestä aamukuuteen, eikä yöllisiä herätyksiä tule kuin muutama.

Nukkuminen on ihanaa!

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Vähäunisista lapsista
• Affektikohtaus, unikauhukohtaus ja unissakävely – kolme kummallista ilmiötä, joita ei kannata pelästyä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Alkuvuoden aikana olemme taas päässeet retkeilemään ja löytäneet pääkaupunkiseudulta uusia kivoja retkikohteita lasten kanssa.

Leikkiä ja labyrintteja emmassa

Espoon modernin taiteen museo EMMA:ssa on paraikaa käynnissä näyttely, joka innosti ainakin meidän lapsemme leikkimään. Etenkin Daniel Burenin valtava, värilaatoista rakennettu labyrintti sekä Chiharu Shiotan punaisesta langasta ja ovista loihdittu huone vetivät pikkuväkeämme puoleensa.

Mante tykkäsi myös visuaalisista teoksista ja olisi tapittanut niitä pidempäänkin, mutta esikoisella oli kovempi kiire eteenpäin. Hänkin tosin rauhoittui lopulta ihmettelemaan hypisteltäviä keraamisia kiviä ja tiilitehtaan toimintaa.

EMMA:ssa järjestetään näyttelyiden lisäksi paljon perheen pienimmille soveltuvaa ohjelmaa vauvojen taideleikeistä lasten museofestareihin. Vierestä löytyy myös Lelumuseo Leikki, joka avautuu toukokuussa 2022 lapsiperheitä ilostuttamaan. Se täytyy ehdottomasti päästä myös testaamaan!

Chiharu Shiotan luomuksen seinät on tehty punaisesta langasta.

Esikoinen tykkäsi keramiikkakivien tutkimisesta.

Manten mielestä elokuvalliset teokset olivat pysäyttävimpiä.

Daniel Burenin jättimäisessä labyrintissa olisi saatu kulumaan tunti jos toinenkin.

Junafanin taivas on Tapiolan ainoassa

Niin ikään Tapiolasta löytyy pienen junafanimme taivas: Alppirautatieharrastajat ovat rakentaneet kauppakeskus Ainoan yhteyteen Suomen suurimman pienoisrutatien. Suuri halli on täynnä pienillä yksityiskohdilla täplittyviä maisemia, siellä täällä puksuttavia pienoisjunia ja ihmeteltävää. Esikoinen osaa jo tottuneesti hakea itselleen jakkaran ja liikutella sitä katselupaikalta toiselle.

Näyttely on ilmainen ja avoinna keskiviikkoisin, perjantaisin sekä lauantaisin. Aikaa kannattaa varata, sillä katseltavaa riittää!

Tapiolasta löytyy junafanin taivas: Suomen suurin pienoisrautatie.

KirjAstoon ja skidipelin nappulaksi

Kirjastoretket eivät petä koskaan! Lapsista on hauskaa paitsi seikkailla hyllyväleissä ja tutkia loputonta kirjatarjontaa, myös telmiä kirjastojen leikkinurkkauksissa ja käpertyä hetkeksi kainaloon satuja kuuntelemaan.

Kanneltalon kirjastossa on hauska, pehmustettu telmimishuone, joka sopii erityisen hyvin rämäpäisille lapsillemme. Edellisellä kirjstoreissullamme löysimme paikanpäältä vielä toisenkin kohteen, kun Skidipeli oli rantautunut Kanneltalolle.

Skidipeli on jättimäinen lautapeli, lukutaitoseikkailu ja taideinstallaatio, jossa saa itse asettautua pelinappulaksi ja lähteä seikkailemaan Helsingin kaduille. Lapsista olierityisen hauskaa heitellä jättimäisiä noppia – ja joutua vankilaan! Eikä tämäkään lysti maksanut mitään!

Skidipeli on jättimäinen lautapeli, johon asetutaan itse nappulaksi.

Taiteen tutkimista ja kauniita rantamaisemia hanasaaressa

Kun kevätaurinko pilkahti lopulta pilvien takaa, pakkasimme eväät mukaan ja suuntasimme retkelle Hanasaareen. Kallioisilla rannoilla oli mukava kävellä, syödä eväitä ja ihmetellä jäiden lähtöä. Teimme myös Hanasaaren ympäristön taideteoksiin liittyviä, netistä löytyviä Taideaarrejahti-tehtäviä.

Sisätiloissakin riitti ihmeteltävää. Kävelimme läpi taidekäytävän loputtomien peilien kujan ja silmäilimme lastenkirjakuvituksia käsittelevän näyttelyn. (Näyttely on valitettavasti jo vaihtunut toiseen, mutta katseltavaa kyllä riittää muutenkin.)

Hanaholmenin taideteoksista on tehty Taideaarrejahti-tehtäväpaketti, jota oli hauska hyödyntää retken mausteena lasten kanssa.

Jäiden lähtöä on mukava ihmetellä eväiden syönnin lomassa.

Lue myös:

• Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Viisi vähemmän tunnettua retkikohdetta lapsiperheille
• Kolme sadepäivien retkivinkkiä lapsiperheille Helsingissä
• Vuosaarenhuippu – retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!