Meillä eletään oppimisenhalun, tiedonjanon ja uudenlaiseen arkeen totuttelun aikakautta. Minä olen palannut neljän kotivuoden jälkeen töihin, Mante on aloittanut päiväkodin ja esikoinenkin siirtynyt siellä uuteen ryhmään. Leikeissä kiinnostavat värit, numerot, kirjaimet ja maailma ihmeineen ja arvoituksineen. Ei siis ihme, että myös lempilukemisina meillä on tällä hetkellä paljon kirjoja arjen ja oppimisen tueksi. Tässä tuoreita kirjavinkkejä lapsille!

Tässä tuoreita kirjavinkkejä lapsille!

kirjavinkkejä arjen tueksi

Sundström & Lindman: Tam-Tam menee päiväkotiin (Otava)

En tiedä, miten olisimme selvinneet kummankaan lapsemme päiväkodin aloituksesta ilman tätä kirjaa! Tam-Tam on nimittäin toiminut molempien päiväkotiin perhehdyttäjänä ja sopeuttajana. Ennen päiväkotiin menoa sadun avulla saattoi tutustua tulevaan ja syksyllä tarina toimii päiväkotipäivien läpikäymisen välineenä, sillä se sisältää kaikki tarhapäivän keskeiset elementit. Sanoja on sopivasti ja niiden sekaan on helppo lisäillä omiaan. Kuvat ovat liikuttavan ihania ja tunnerikkaita – ja liekö kuvittaja pitänyt lastemme päiväkotia esikuvanaan, sillä sekä rakennus että pihapiiri ovat sadussa lähes identtiset lastemme päiväkodin kanssa.

Tam-Tam on kuulunut molempien lastemme suosikkeihin. Sarjasta on juuri ilmestynyt toinen osa ”Tam-Tamin syntymäpäivä”.

Deutsch & Tadden: Susi ei saa unta (Mäkelä)

Molemmat lapsemme rakastavat tätä kirjaa, osittain varmasti sen ihanasta kuvituksesta ja kauniista kielestä johtuen, mutta varmasti myös siksi, että aihe on niin tärkeä. Kirjassa susi ei saa unta ja sen vuoksi hän lähtee sitä etsimään: haukotuksista, unilauluista, iltasadun sanoista… Välillä kun esikoisemme pyörii epätoivoisesti unta odottaen sängyssään, hänet rauhoittaa ajatus, että lopulta susikin löysi unen.

Mikko Kunnas: Jopas sattui, Noksu (Kvaliti)

Kunnaksen sarjakuvamainen satukirjakerronta vetoaa veljeksiimme. Noksulle sattuu ja tapahtuu, mutta siinä sivussa tarina opettaa kuin vaivihkaa pieniä asioita elämästä: Mahaan voi sattua, kun jännittää, kiehuvan veden lähellä täytyy muistaa olla varovainen, ja pyöräillessä on syytä käyttää kypärää. Kääntökirjaan mahtuu kaksi tarinaa, joten se sopii lukemiseksi lyhyeen tai vähän pidempäänkin lukuhetkeen.

Pikkiriikki naurattaa isompaa ja pienempää lukijaa, unen kadottanut susi puolestaan vetoaa kauniilla kuvillaan ja kerrontakielellään.

Lampela & Reittu: Prinsessa Pikkiriikki ja (kaamea) totuus vauvoista (Otava)

Prinsessa Pikkiriikin ja hänen mummonsa sutkautukset naurattavat meillä niin vanhempia kuin lapsiakin. Tämä tarina tarjoaa kuitenkin nauruntyrskähdysten lisäksi myös tietoa. Erityisen ilahduttavaa on se, että vaikka aihe (mistä vauvat tulevat ja millaista on saada pikkusisarus) on varsin monesti käytetty, tällä kertaa sitä käsitellään myös raikkaista näkökulmista: Miten vauvan voi saada yksin? Voiko kaksi äitiä tai isää saada vauvan? Miksi aikuisten on niin vaikea vastata lasten kysymyksiin tästä aiheesta?

Pöyhönen, Livingstone & Bellamine: Fanni ja suuri tunnemöykky (Kumma)

Jokaisen suuresti tuntevan ja tunteisiinsa tutustuvan kannattaisi tutustua myös Fanniin. Kirjasarjassa tutkitaan tunteita sympaattisten eläinkaverusten kommellusten kautta. Tekstissä sanoitetaan tunteita taitavasti ja kaunis kuvitus tarjoaa vielä rutkasti lisämateriaalia tunteista puhumiseen ja niiden tutkiskeluun. Kirjan lopussa on vielä tietopaketti aiheesta vanhemmille ja harjoituksia yhdessä lapsen kanssa tehtäviksi. Sarjan tässä osassa lähdetään Fanni-norsun kanssa markkinoille, kohdataan pettymys, harjoitellaan sisäisen tunnemöykyn nimeämistä ja pohditaan sitä, miksi tunteet tuntuvat niin suurilta.

Tom Percival: Täydellinen Taavi (Kumma)

Täydellinen Taavi on kirja rohkeasti erilaisille, erilaisuutta pelkääville, itseään etsiville ja epäröiville sekä erilaisuutta ympärillään huomaaville. Jo nelivuotiaan kanssa olemme tarinan luettuamme aikaansaaneet upeita keskusteluja erilaisuudesta ja itsen hyväksymisestä. Ne ovat molemmat aika keskeisiä teemoja meidän kaikkien elämässä.

Fanni ja Taavi tarjoavat oivan väylän tunteista puhumiseen lapsen kanssa. Elmeri-norsun etsintäleikeissä sen sijaan vierähtää tovi jos toinenkin.

kirjavinkkejä oppimisennälkäisille

Lucy Cousins: Tiedätkö mitä, Maisa (WSOY)
+ Maisan lentomatka (Mäkelä)

Meillä rakastetaan Maisoja! Erityisesti ne ovat kohta kaksivuotiaan Manten suosiossa. Viime aikoina perinteisemmät Maisa-tarinat ovat jääneet taka-alalle ja Maisan tietokirjat sekä oppimista tukevat opukset ovat alkaneet kiinnostaa. ”Maisan lentomatkassa” käydään läpi, mitä kaikkea tapahtuu lentokentällä ja lentokoneessa yhden matkan aikana. ”Tiedätkö mitä, Maisa” puolestaan johdattelee lukijan värien, numeroiden, muotojen, kirjaimien ja nimeämisen maailmaan. Jälkimmäisessä erityistä ihastusta herättävät luukut, joiden takaa löytyy pieniä tipuja ja paljon muuta mukavaa.

David McKee: Elmeri – etsi ja löydä värejä (Mäkelä)

Elmeri on väriä vaihtava norsu, joka tykkää paitsi piiloutua, myös seikkailla supervärikkäissä maisemissa muiden eläinotusten seassa. Tämä suuri, pahvikantinen kirja kestää maistelua ja vähän kovempiakin otteita, mutta tarjoaa värienopettelun ohessa puuhaa ja tekemistä myös vähän vanhemmalle lukijalle. Löydätkö Elmerin, nallet ja täplikkään leopardin? Myös Elmerin huivi taisi matkan varrella hävitä jonnekin.

Maisa-kirjat tuntuvat säilyttävän lumonsa lasten silmissä sukupolvesta toiseen. Oppi&ilo-kirjasarja puolestaan houkuttelee oppimaan leikin kautta.

puuhaa oppimisen tueksi

Sormenjälkipuuhaa – kissoja ja koiria (Nemo)

Lapsemme eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita piirtämisestä, mutta tämän kirjan äärelle sain esikoisen pysähtymään pidemmäksikin aikaa. Joka aukeamalta löytyy hauska tehtävä, jossa kuvaa sormenjälkitaiteella täydentämällä tulee samalla luoneeksi jotain uutta. Kirjan reunaa somistaa runsas väripaletti, jonne on kiva kastaa sormet ja ryhtyä taiteilemaan. Tehtävistä löytyy omansa niin suurpiirteisille huiskijoille kuin hienomotorisempaa harjoitusta sitä kaipaaville.

Ensimmäiset kirjaimet / Ensimmäiset aakkoset (Oppi&ilo)

Koko kesän ajan aakkosiin viehtynyt esikoisemme kuljetti näitä tehtäväkirjoja mökkipaikasta toiseen. Oppi&ilo -sarjan aakkostehtävissä erityisen hauskaa on se, ettei tehtäviä tehdessään välttämättä edes tajua harjoittelevansa kirjaimia. Vuorijonoja, oravanloikkia ja linnan muureja piirrellessä tulee vain samalla harjoiteltua kirjainten muotoja. Sokkelot ja seuraamistehtävät puolestaan harjaannuttavat kynäotetta ja käden motoriikkaa valmiimmaksi kirjainten rustailuun. Poispyyhittävä tussi mahdollistaa tehtävien tekemisen moneen kertaan (ja irtoaa ihanan helposti myös sellaisilta pinnoilta, jonne tussin kärki on vaivihkaa eksynyt kirjan sivuilta!).

Lue myös:

• Ykskymmentä ja kymmenentoista – miten opetella numeroita ja kirjaimia lasten kanssa?
• Mitä lapseni ovat opettaneet minulle lukemisesta?
• Onnelliset aakkoset: Lukemisen leikkejä
• Terveisiä Kirjamessuilta!
• Mitä meillä luetaan: Lasten uusia lempikirjoja

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

”Mikä? Mikä? Mikä?” Mantella on tapana hokea ja osoitella kaikkea mahdollista. Hän haluaisi oppia värit, muodot, eläimet, numerot sekä kaikki maailman sanat – ja yleensä jo heti seuraavana päivänä osaakin toistaa ison osan siitä, mitä on edellispäivänä oppinut. Esikoinen puolestaan tykkää makustella kirjaimia ja tunnistaakin jo valtaosan perheenjäsenten nimiin kätkeytyvistä aakkosista. Niitä myös yritetään piirtää ahkerasti. Mutta miten opetella numeroita ja kirjaimia lasten kanssa?

Kun lapset kiinnostuivat numeroista

Molemmilla lapsilla tuntuu olevan menossa jonkinlainen numerovimma. Ensin Mante oppi luvut ykkösestä kuutoseen, joskin järjesteli niitä täysin mielivaltaisesti. Lempipuuhaa oli tulla auttamaan kahvinkeitossa – ja sekoittaa siinä sivussa kahvinkeittäjä laskuissaan: ”Yksi, viisi, kaksi, viisi, kolme.” Eräänä päivänä Mante sitten luetteli aamupalapöydässä numerot ykkösestä kymmeneen. Ja seuraavana aamuna kahteentoista.

Esikoinen puolestaan osaa numerot merkityksineen yhdestä kahteenkymmeneen ja tykkää laskea asioita: kadulle parkkeerattuja autoja, kaupunkipyöriä, vastaantulevia ihmisiä… Joidenkin lukujen nimet kuitenkin herättävät hämmennystä. Ne kun voisi vaihtaa paljon loogisempiin vastaaviin: Yhdeksän jälkeen voisi tulla ”ykskymmentä” ja kahdenkymmenen paikalle voitaisiin vaihtaa ”kymmenentoista”.

Esikoisella taitaa olla myös luontaista numeropäätä. Siihen malliin hänellä on ainakin tapana huokailla vanhempien itsestään selville kysymyksille:
[ISÄ: ”Jos yksi omena maksaa euron, paljonko kaksi omenaa maksaa?”]
ESIKOINEN: (* h u o k a u s *)”Kyllä sinun isu pitäisi se jo tietää. Tietenkin kaksi euroa!”

Maisa on tällä hetkellä Manten lemppari. Tässäkin harjoitellaan Maisan johdolla värejä ja numeroita.

Kaikki alkoi Leikistä

Siinä missä Mante on innostunut numeroista isoveljen innoittamana, esikoinen kiinnostui niistä aikanaan autojen rekisterikilpiä ihmeteltyään. Numeroiden tunnistamisesta tuli lopulta puolivahingossa hauska yhteinen leikkimme, jossa bongailimme niitä järjestyksessä kadunvarteen parkkeerattujen autojen kilvistä ykkösestä yhdeksään.

Lasten oppimisessa keskeistä ovatkin nimenomaan herkkyyskaudet ja se, että antaa heidän tempautua kiinnostuksenkohteidensa vietäväksi. Vanhempana ei tarvitse kuin vähän ruokkia luontaista uteliaisuutta ja kannustaa tilaisuuden tullen oppimista tukeviin peleihin tai leikkeihin, niin lapsi oppii kuin itsestään. Myös tyhmäksi tekeytyminen toimii välillä. Lapsillamme esimerkiksi on kaksi koheltavaa käsinukkehahmoa, joille he opettavat mielellään oppimiaan taitoja ja asioita. Ja jollei leikkien keksiminen tunnu omalta jutulta, voi avuksi ottaa vaikkapa kirjat. Maisa-sarjasta löysin muun muassa juuri ihastuttavan luukkukirjan ”Tiedätkö mitä, Maisa” (WSOY), jossa treenataan  numeroita, kirjaimia, värejä ja muotoja.

Jääkaapin oveen hankitut magneettikirjaimet aikaansaavat välillä sellaista riemua, että ilmassa viuhuvia vokaaleja saa tosissaan väistellä!

riemua kirjaimista

Vähitellen esikoinen on alkanut kiinnittää huomiota myös kirjaimiin. Erityisesti niihin, jotka näyttävät numeroilta: ”I on ykkönen, o on nolla ja s vähän niin kuin 2 ja 5”, esikoinen selittää. Hän tykkää piirtää paperin täyteen ja kysyy sitten, sattuisiko seasta löytymään joitakin kirjaimia tai numeroita. Oppi & ilo -sarjasta olen hankkinut hänelle pari kirjainten piirtelyyn kannustavaa tehtäväkirjaa. Pidän niissä erityisesti siitä, että kirjaimia lähestytään leikin kautta ja niiden muotoja harjoitellaan myös kaikkea muuta piirtämällä.

Mante puolestaan on intoutunut opettelemaan värejä. Lempivärikin on jo selvillä: ”Vihree!” Vihree!”  Molempien riemuksi löysin jääkaappimme oveen iloisenkirjavia magneettikirjaimia, joita veljekset tutkivat ja järjestelevät – välillä sellaisella tohinalla, että ilmassa viuhuvia vokaaleja saa tosissaan väistellä.

Oppi ja ilo -kirjasarjan tehtävissä numeroita ja kirjaimia tulee harjoiteltua huomaamatta. Niin taitavasti niiden piirustelu on naamioitu leikiksi.

Lue myös:

• Viisi leikkivinkkiä villikoille – leikkejä rauhoittumiseen
• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Vuosaarenhuippu: retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille
• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!