”Siis mitkä autonrenkaat?!” – perheen näkymätöntä työnjakoa

”Autonrenkaat on nyt vaihdettu. Seuraavaksi ne pitäisi pestä”, mies aloittaa. ”Siinä menee ainakin tunti, hirveä homma!”  Nauran tahtomattani. Kuka pesee autonrenkaita? Ja miten kahdeksan renkaan pesemisessä voi muka mennä tunti?! Käy ilmi, että keskustelemme arkisesta askareesta, jonka hoito on alituiseen jäänyt miehelleni, kun taas itse olen ollut autuaan tietämätön, että taloudessamme ylipäätään pestään autonrenkaita niiden vaihtamisen jälkeen. Tämä taitaa olla sitä perheen näkymätöntä työnjakoa.

Näkymätöntä työnjakoa

Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että vastaavassa tilanteessa on oltu myös vastakkaisessa asetelmassa: Mieheni näkökulmasta kotimme kaapit ja laatikot pysyvät järjestyksessä itsestään ja lasten sopivankokoiset vaatteet vain ilmestyvät laatikoihin ilman, että niitä tarvitsee hankkia tai läpikäydä lasten kasvaessa. Myös neuvolavaraukset ilmaantuvat kalenteriin itsestään, ja kodin säilytysratkaisut vaihtuvat uusiin kuin taikaiskusta lasten lelu- ja varustevalikoiman muuttuessa. Minä puolestaan nautiskelen siitä, että roskis (jota en koskaan muista viedä), tyhjentää itse itsensä, kahvinkeitin pysyy puhtaana ja liedellä odottaa kerran kuukaudessa kaksi vuokaa lämmintä makaronilaatikkoa tullessani töistä kotiin. Se on sitä kodin itseohjautuvuutta!

Vaan leikki sikseen! Vaikka kahden aikuisen taloudessa aina välillä ärsyttää, kun ”joutuu itse tekemään kaiken”, totuus on että tätä mieltä olemme puolisoni kanssa molemmat. Se puolestaan kertoo, ettei kumpikaan meistä tee yksin kaikkea. On paljon asioita, joita teemme molemmat renkaidenvaihdosta remontointiin, tiskikoneen tyhjentämiseen ja pyykkien ripustamiseen. Lisäksi on monia sellaisia asioita, joissa olemme sopineet työnjaosta: Mies vastaa ensisijaisesti yhteisestä autostamme ja makaronilaatikoista, minä lasten vaatehuollosta keittiön liesituulettimen ritilöiden irrottamisesta pesun ajaksi. Silti jäljelle jää paljon sellaisia askareita, jotka toinen on ottanut huomaamatta vastuulleen ilman, että  toinen on niistä edes tietoinen.

miksi roolittaa töitä?

Lupaan hoitaa ”hirveän homman” eli pestä renkaat ja olen varma, ettei siihen kulu kokonaista tuntia. Koska pihakaivo on yöroutien takia vielä käyttökiellossa, vesi täytyy kantaa sisältä, mutta se on vain pieni mutka matkassa. Levitän renkaat pihalle, kannan viereen ämpärillä fairy-vettä ja tukun liinoja. Ja ei kun hommiin. Renkaiden julkisivut on nopeasti putsattu ja luulen olevani jo yli homman puolivälin, kunnes käännän ensimmäisen renkaan takapuolen näkyviin. Ymmärrän, että mieheni kuvaama ”hirveä homma” on vielä edessä. Kaivan harmaata töhnää renkaiden sisältä ja pian alan olla samanvärisen sotkun peitossa itsekin. Kun lopulta olen valmis ja renkaat ovat auringossa kuivumassa, totean hommaan vieneen jo puoli tuntia. Se on enemmän kuin luulin – ja loppuroudaus on vielä tekemättä.

Se, että olin renkaiden pesemisessä hieman miestäni nopeampi kertoo todennäköisesti siitä, etten tehnyt hommaa yhtä antaumuksella ja hyvin kuin hän on tottunut sen tekemään. Lopputulos on silti kohtuullinen ja minä opin jotain uutta elämästämme. Kenties minun pitäisi laittaa mieheni siivoamaan kaapit puolestani. Siinä saattaisi käydä samoin: Työhön käytetty aika puoliintuisi vaikka lopputulos olisikin kenties vähän vähemmän huoliteltu.

Monen asian suhteen olemme kuitenkin huomanneet, että roolittaminen kannattaa. Minä esimerkiksi irrotan liesituulettimemme ritilät, koska operaatiossa täytyy käyttää useampaa kikkaa, jotka olen vuosien aikana  löytänyt ja oppinut. Voisin toki alkaa opettaa niitä miehelleni, mutta ruuhkavuosien kiireessä olemme todenneet tämän olevan parempi ratkaisu. Auto puolestaan on ollut luontevasti miehen tontti, koska hän sitä enimmäkseen käyttänyt ja siksi hän on ollut myös minua paremmin selvillä huoltojen ajankohdista, pissapoikanesteen määrästä ja pyyhkijöiden vaihtamistarpeesta. Lasten vaatehuolto taas istui luontevasti osaksi kotivuosia ja niiden aikana minulle kehittyi rutiinit nimikointiin, vaatelaastarointiin ja vaatteiden nappaamiseen kirppareilta ennakoivasti tulevaan tarpeeseen. Emme ole nähneet järkeväksi käyttää mieheni kanssa aikaa toistemme ristiinkouluttamiseen.

Joitakin hommia jaamme kiinnostuksen mukaan. Mieheni rakastaa ruoanlaittoa, minua se ei kiinnosta tippaakaan. Niinpä mieheni tekee ruokaa aina, kun se on mahdollista. Minä vastaan molempien sukujen lahjahankinnoista ja koristelen joulun kotiin, koska se on minusta hauskaa – miehestäni ne taas ovat asioita, joihin hän ei käyttäisi aikaa. Myös koiranhoito on pitkälti minun heiniäni: Meillä on koira, koska minä olen koiraihminen. Täytyy tosin sanoa, että kohta 13 täyttävä Pasi-cairnimme on onnistunut vähitellen tekemään myös miehestäni sellaisen.

Yhteistä Ymmärrystä

Renkaat ovat kuivuneet ja valmiita varastoon pakattaviksi. Mies hyväksyy työnjäljen ja on tyytyväinen siitä, että välttyi hommalta tällä kertaa. Minä puolestaan hykertelen aikaennätykselleni, jolla sain nipistettyä melkein puoli tuntia lisää yhteistä aikaa perheellemme. Nyt ymmärrän, miksi miehellä on mennyt vaihdettujen renkaiden varastoon nostamisessa aina niin paljon pidempään kuin minulla. En minä niitä ole koskaan pessyt ennen sinne nostelemista. Entä pesenkö jatkossa? Ainakin osaan harkita mahdollisuutta!

Lue myös:

• Isivaihe – kun vain toinen vanhemmista kelpaa
• Kun äiti ei tuoksukaan pullalta
• Opettajan viikko – millaista on ollut palata hoitovapaalta töihin?
• IIsästä erossa – kaksi viikkoa yksin lasten kanssa

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!