Hiuksilla on hyvä muisti. Ne muistavat poikkeukselliset ajanjaksot pitkään ja muistuttavat niistä peiliin katsoessa myös kantajaansa. Vaikka yli puolitoista vuotta kestäneestä ”valvomisen vuodestamme” on jo aikaa, hiukseni eivät ole siitä vielä toipuneet. Miten valvominen näkyy hiuksissa?

Vielä Manten syntyessä hiukset voivat hyvin

Elämä hiuskarvassa

Esikoista odottaessani hiukseni kukoistivat. Minulla oli lyhyt, kiiltävä ja terveennäköinen polkkatukka, joka veti itsensä leikkisälle käkkärälle aina kostealla ilmalla.

Monen ensisynnyttäjän tapaan hätkähdin, kun ylimääräisinä päähän jääneet hiukset alkoivat yhtäkkiä lähteä tukoittain. (Kukaan ei ollut koskaan kertonut ilmiöstä!) Hiukset pysyivät kuitenkin terveinä ja hyväkuntoisina ja kasvoivat pituutta vinhaa vauhtia. Pian olinkin taas raskaana ja sain jälleen nauttia raskaushormonien kaunistamista kutreista.

Aika pian Manten syntymän jälkeen kutrit sitten kokivatkin kolauksen. Ei riittänyt, että raskaudessa irtoamattomat hiukset alkoivat lähteä tukkoina, vaan myös Mante osoittautui varsinaiseksi hiustenkiskojaksi. Rintaruokailuun kuului keskeisenä osana tiukka tukkaote, joka piti yleensä siihen asti, että vauva sai revittyä tukistamansa hiusnipun ainakin osittain irti.

Kun perheeseen syntyi ”tukankiskoja”, tarvittiin äitinutturaa

Hiustenhalkomista ja tukankiskontaa

Kokeilin kaikki löytämäni kikat hiustenrepojävauvan torjumiseksi, mutta Mante oppi kieputtamaan kiehkurat irti niin ranskanleteistä kuin äitinutturoista. Ja auta armias, jos yritin estää vauvaa tarttumasta tukkaani: Siitä seurasi vuosituhannen loukkaantuminen ja tuntikausien raivarit.

Hiukseni kuitenkin pitivät pintansa imetysvuoden. Vaikka malli alkoi muistuttaa sieltä täältä kynittyä kananpoikaa, ponihäntä kiilsi ja äitinuttura keikkui komeana takaraivolla. Välillä ihmettelin, miten se oli kaikesta valvomisesta huolimatta mahdollista.

Vauva- ja taaperoaikana lapsemme nimittäin läpikävivät runsaasti uneen vaikuttavia vaiheita: Oli koliikkia, rangankiertymää, unikauhukohtauksia, painajaisia, unissakävelyä ja pahoja laryngiittikohtauksia – milloin mitäkin.

Jossain vaiheessa aloimme kutsua tuota ajanjaksoa leikkisästi ”valvomisen vuodeksi” tietämättä, että se kestäisi lopulta lähemmäs kaksi vuotta. Mies kävi töissä ja minä olin vielä kotona, joten oli luonnollista, että kannoin päävastuun yöheräilyistä. Reilut puolitoista vuotta nukuin keskimäärin kolme tuntia vuorokaudessa.

Puolentoista vuoden valvominen alkoi näkyä hiuksissa viiveellä

Valvominen näkyy hiuksissa

Viimesyksyisellä kampaajakäynnillä koitti viimein totuuden hetki.

”Onko sulle käynyt parin viimeisen vuoden aikana jotain erityisen kuormittavaa?” kampaaja aloitti. ”Sun hiuksesi nimittäin näyttävät siltä. Ne ovat menneet nopeasti tosi huonoon kuntoon.”

Valvomisen vuosi alkoi näkyä hiuksissani viiveellä. Hiukset olivat ohentuneet ja katkeilleet valtavasti – kuin ne olisivat yhtäkkiä väsähtäneet ja menettäneet kaiken elämänkiiltonsa.

Kampaaja kertoi stressin olevan usein syy lisääntyneeseen hiustenlähtöön ja voimakkaaseen hiusten katkeiluun: vaikeat elämäntilanteet, huolet, murheet ja huonosti nukutut yöt. Ja koska hiukset reagoivat viiveellä, vaikutukset näkyvät yleensä vasta joitakin kuukausia akuuteimman tilanteen jälkeen.

Mitä siis opimme? Hiuksilla on hyvä muisti ja epäterveelliset elämäntilanteet näkyvät niissä pitkään. Mutta onneksi hiukset ovat aika pieni hinta kahdesta ihanasta lapsesta.

Ja ne kasvavat takaisin! Ehkä.

Lue myös:

• Äitivaiva nimeltä jännetuppitulehdus
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Isivaihe – kun vain toinen vanhemmista kelpaa
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Lukijoiden toivejuttu

Heti alkuun todettakoon, ettei minulla ole minkäänlaista koulutusta tai osaamista hiustenleikkuusta. En ole alan ammattilainen, en edes puolipätevöitynyt harrastaja. Aloin leikata omien lasteni hiuksia silkasta uteliaisuudesta, Youtube-videoista vinkkejä katsellen. Aina silloin tällöin olen jakanut tuokiokuvia hiustenleikkuuhetkistämme myös Instagramissa ja silloin seuraajani ovat  kyselleet, miten saan vilkkaat lapseni pysymään toimituksen ajan paikoillaan tai aikaansaan muuta kuin perinteisen pottakampauksen. Tässä hyväksihavaittuja vinkkejä lasten hiustenleikkuuseen.

”Siis oletko sä oikeasti leikannut tätä tukkaa tähän asti pelkillä saksilla?” parturi hämmästeli esikoisen hiuksia käsitellessään.

miten päästä alkuun?

Ennen kuin aloin leikata lasteni hiuksia kokemukseni hiustenleikkuusta rajoittuvat yhteen kertaan. Joskus teini-ikäisenä tahdoin nimittäin oppia leikkaamaan hiuksia ja niinpä tarjouduin parturoimaan pikkuveljeni. Hän suostui, sillä saatoin antaa ymmärtää, että minulla olisi ollut jonkinlaista kokemusta ystävieni hiustenleikkuusta. Lopputuloksen nähtyään veljeni ei pyytänyt minua parturikseen enää toista kertaa.

Esikoisen kohdalla ajattelin, että hän olisi hyvä harjoittelumalli – puolitoistavuotiaalta lapselta tuskin saisi kovin pahaa kritiikkiä osakseen (etenkään kun hän ei osannut vielä puhua). Sen palveluksen lapselleni kuitenkin tein, että katselin ensin opetusvideoita aiheesta Youtuben puolelta. Hakusanoilla ”How to cut baby boy’s hair” pääsin alkuun.

Ensimmäisen vuoden opettelin leikkaamaan simppelillä peruskikalla: Vedin tupsun hiuksia sormien väliin ja käytin sormia mittana. Yleensä leikkasin koko kuontalon ”kolmen sormen mitalla”. Lopputulos oli ihan hauskan näköinen taaperopörrö. Sen jälkeen aloin opiskella lisää. Hakusanoilla ”How to cut toddler’s hair” ” ja ”how to cut boy’s hair” löysin videoita, joissa opetettiin hiusten ”leikkausvyöhykkeitä”, leikkaussuuntia ja kerrostamista. Nekin opin puolikelvollisesti, mutta koneeseen en uskaltanut tarttua, vaan leikkasin kaiken saksilla.

Ajan saatossa esikoisen suorat ja karkeat hiukset paksuuntuivat ja paksuuntuivat, kunnes jopa parturointisaksilla alkoi olla hankalaa saada hiuksia katki. Kolme ja puolivuotiaana vein esikoisen ensimmäistä kertaa lastenparturiin. ”Siis oletko sä oikeasti leikannut tätä tukkaa tähän asti pelkillä saksilla?” parturi hämmästeli esikoisen hiuksia käsitellessään. Kävi ilmi, että hiuslaatu on sama kuin hänen isällään: paksu, tuuhea ja karkea. Opin, että sellaiset hiukset vaativat paljon keventämistä ja ohentamista. Nähtyäni miten paljon aikaa, vaivaa ja erilaisia välineitä ammattilaisetkin tarvitsivat hiusten taltuttamiseen päätin, että esikoinen saisi jatkossa käydä parturissa. Hänelle olisi kyllä kelvannut äitikin.

Hyvillä keleillä leikkaan lasten hiukset pihalla, huonoilla kylpyhuoneessa.

Mitä eroa on leikata suoraa ja kiharaa?

Noin vuodenikäisenä parturinpenkkiini istui pikkuveli Mante. Jos olinkin jotain esikoisen hiuksia leikatessa oppinut, nyt olin jälleen uuden edessä: Mantella kun on vallattomat korkkiruuvikiharat. Olin etukäteen kysellyt tutuilta kiharatukkaisten lasten vanhemmilta, miten he lastensa kiharoita leikkasivat. Koulukuntia tuntui olevan kaksi: Osa kasteli hiukset ja leikkasi ne märkinä ja suorina, osa napsi kutreja kuivina ”näppituntumalla”.

Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä olen ymmärtänyt, että hiuksia olisi hyvä leikata puhtaina ja kuivina. Lähdin kokeilemaan samaa taktiikkaa kuin esikoisen kanssa. Otin kiehkuran sormieni väliin ja leikkasin kolmen sormen mitalla. Kun olin käsitellyt koko kuontalon totesin, että lopputulosta pitäisi vielä viimeistellä silmämääräisesti. Näin leikkaan Manten hiukset vieläkin: ensin mitalla, sitten näppituntumalla hiusten oman taipuisuuden huomioiden. Vähitellen myös Manten hiukset ovat alkaneet karkeutua ja paksuuntua. Nähtäväksi jää kauanko osaan ja uskallan niitä vielä itse leikata.

Manten hiuksia leikatessa olen joutunut opettelemaan kiharan hiuksen leikkuuta.

miten saada lapsi pysymään paikoillaan?

Hiustenleikkuu etenee meillä aina rituaalinomaisesti samalla kaavalla. Yleensä alan jo pari päivää ennen väläytellä, että kohta leikataan hiukset. Kesän lämpiminä päivinä kannan jakkaran tai syöttötuolin pihalle, muulloin kylpyhuoneeseen. Parturoitava on vaippasillaan tai kalsareillaan, lattia matoista puhdas, rikkalapio, lasta tai imuri käden ulottuvilla.

Lasten taltuttamiseen minulla on yksi erittäin helppo konsti: Laitan kännykästä videoita pyörimään. Jostain syystä molemmilla lapsilla on kuitenkin hiustenleikkuuhetkellä vain tietyt videot, jotka kelpaavat. Esikoisen kohdalla näytöllä piti pyöriä Aarne Alligaattoreita ja pätkiä Leijonakuninkaasta, Mantelle kelpaavat vain Kari Kiiturit. Sopiva videotarjonta löytyi kokeilemalla.

Vielä tämäkään ei saanut lapsia lopettamaan pyörimistä. Vähitellen opin leikkaamaan liikkeestä: Pyörivän hahmon mukana täytyi liikkua koko ajan samalla itsekin ja keskittyä siihen, ettei osunut saksilla vaikkapa korvaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että operaatioon täytyi varata aikaa ja ämpärikaupalla kärsivällisyyttä. Kerta kerran jälkeen pyöriminen kuitenkin väheni, kun lapset oppivat tietämään, mitä hiustenleikkuun aikana tapahtuu. Nykyään saan jo leikata hiukset jota kuinkin paikallani, eikä aikaa mene kuin kolmannes aiemmasta.

Poimin yleensä isoimmat hiustukot lasten päältä jo leikkaamisen aikana. Kun kampaus on valmis, kerään isoimmat hiuskasat lattialta roskikseen ja lakaisen, suihkutan tai imuroin loput. (Meillä on suihkun viemärin kannen alla siivilä, johon hiukset ja koirankarvat jäävät niin, etteivät ne tuki viemäriä. Siivilä on helppo vaihtaa. Loistava keksintö!) Lopuksi vielä pyyhin pyyhkeellä pikkuhiukset lapsen iholta ja usein ajoitan hiustenleikkuun niin, että menemme parturintuolista suoraan iltasuihkuun.

Lasten parturissa saa valita itselleen ajopelin, jonka kyydissä hiukset leikataan.

miksi tykkään leikata lasteni hiuksia?

Joku saattaa nyt ihmetellä, miksi käytän aikaani lasten hiustenleikkuuseen sen sijaan, että vain veisin heidät parturiin. Itse leikkaamalla säästyy toki rahaa, mutta se ei suinkaan ole syy kotiparturikokeiluilleni.

Tykkään leikata lasteni hiuksia, sillä parturointihetket ovat ihania yhteisiä hetkiä. Silloin lapsi saa täyden huomion, äidin hipelöimään hiuksiaan (ainakin minusta hiusten hipelöinti tuntuu mukavalta) ja muusta arjesta eristettyyn tilaan jutteluetäisyydelle. Uskon, että etenkin esikoisemme myös hyötyi siitä, että  sai totutella hiustenleikkuuseen tutussa ympäristössä, tutun ihmisen kanssa ennen ensimmäistä parturiretkeämme. Hänelle kun muutokset ja uudet jutut ovat aina alkuun vähän hankalia.

Lisäksi nautin uuden opettelusta. Lasten hiuksia leikatessa olen oppinut leikkaamaan myös omia hiuksiani piirun verran paremmin. (Joku saattaa nyt miettiä, että se selittääkin, miksi hiukseni näyttävät siltä miltä näyttävät.) Käyn pari kertaa vuodessa kampaajalla ja muuten leikkaan hiukseni kotona. Se on paitsi hauskaa, myös aika hyvä kikka säästää rahaa.

vinkkilista:

• Katso vinkkejä etukäteen Youtubesta. Sormimitalla pääsee alkuun. Malleja leikatessa kannattaa opetella leikkaamisvyöhykkeet ja niiden leikkaussuunnat.
• Ole armollinen ja kärsivällinen. Vain tekemällä oppii ja aluksi touhuun kannattaa varata aikaa.
• Tehkää hiustenleikkuusta aina samanlaisena toistuva rituaali, jotta lapsi tietää muutaman leikkauskerran jälkeen, mitä milloinkin tulee tapahtumaan.
• Harhauta videoilla, lauluilla, rupattelulla tai vaikka sylissä olevalla lempilelulla
• Käytä kunnon saksia!
• Valmistele hiustenleikkuutila huolella ennen kuin aloitat. Mieti, miten teet jälkien siivoamisesta itsellesi mahdollisimman helppoa.
• Kerro lapselle, mitä hiustenleikkuun aikana tapahtuu. Osa lapsista saattaa hyötyä myös siitä, että he tietävät tulevasta hiustenleikkuusta vaikka jo edellisenä päivänä.

Lue myös:

• Miten puhua lapsille sodasta?
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Miten punkki poistetaan ja muita punkkiniksejä

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!