Kun veljeni (esikoisen kummisetä) ehdotti, että lähtisimme joukolla, lasten kanssa boulderoimaan, innostuin ajatuksesta. Odotukseni eivät tosin olleet kovin korkealla. Ajattelin, että 5- ja 2-vuotiaat lapsemme jaksaisivat kiipeillä hetken meidän aikuisten autellessa maasta käsin – vaan kuinkas kävikään?!

Espooseen on avattu Suomen ensimmäinen lasten ja nuorten kiipeilyyn suunniteltu halli

Mitä on boulderointi?

Boulderoinnilla tarkoitetaan kiipeilyä ilman varmistusvälineitä matalilla korkeuksilla. Lajia voi harrastaa sekä ulkona että sisällä kiipeilyhalleissa. Reitit ovat yleensä alle viiden metrin korkuisia.

Koska boulderoinnissa ei käytetä turvavarusteita, lajin aloittamiseen ei tarvitse kuin kiipeilykengät, joita saa vuokrata sisähalleissa. Kiipeilyseinien alla on putoamisen varalta paksut patjat, ja eritasoiset reitit on merkattu ja värikoodattu, jotta kukin löytää helposti omaan osaamistasoon sopivat reitit. Yleensä reitit alkavat haastavuustasosta 4 ja vaikeutuvat numeron kasvaessa.

En ole koskaan harrastanut boulderointia tavoitteellisesti, mutta ennen lapsia minulla oli tapana käydä kiipeilemässä 1-2 kertaa kuukaudessa, koska se oli hauskaa ja teki hyvää selälle ja keskivartalolihaksille.

Boulderoinnilla tarkoitetaan kiipeilyä ilman varmistusvälineitä matalilla korkeuksilla

Voiko lapsi boulderoida?

Veljeni tiesi, että Espooseen on avattu Suomen ensimmäinen lasten ja nuorten kiipeilyyn suunniteltu halli, jota päätimme lähteä testaamaan. Suomenojalla sijaitsevasta boulderkeskuksesta löytyikin sekä yksityäisellä lasten seinällä varustettu aikuisten halli että erillinen, täysin lasten ja nuorten ehdoilla suunniteltu BK Flash -halli.

Lasten seinän erikoisuus oli pitkä liukumäki, joka houkutteli kiipeämään ylös asti. Normaalisti seinät noustaan ylös ja laskeudutaan sen jälkeen vielä alas, mutta tämä seinä tarjosi vauhdikkaammat paluuliu’ut palkinnoksi ylös asti selvinneille. Liukumäkiä löytyi joistakin seinistä myös Flash-salin puolelta, mutta siellä oli tarjolla muutakin hauskaa: esimerkiksi virtahepo, jonka selkään saattoi kavuta kiipeilyreittejä pitkin.

Salin puolella oli myös helpotettuun kulmaan kallistettu seinä, jonka reitit ovat varmasti oiva vaihtoehto myös lajia aloittelevalle aikuiselle, jos korkealle kapuaminen ilman turvavälineitä hirvittää. Sekä lasten seinä että Flas-halli oli lisäksi suunniteltu niin, että helppojen reittien rinnalla kulki myös vaikeita. Sen ansiosta saatoimme kiivetä lasten vierellä tsemppaamassa ja haastaa samalla itseämme.

Miten meni?

Kun pääsimme boulderkeskukselle ja lapsille oli puettu kiipeilykengät jalkoihin, minun oli tarkoitus antaa heille jonkinlaisia ohjeita kiipeämiseen. Turhaan! Lapset katsoivat riemastuneena edessään kohoavaa seinää ja lähtivät kiipeämään kuin olisivat sitä koko ikänsä tehneet. (Niin he varmaan ovatkin.)

Aluksi molemmat kipusivat 3-tason reittejä, joita lasten ja nuorten puolelle oli erikseen rakennettu. Eniten hommassa taisi jännittää korkealla oleminen ja alkuun lapset toivoivatkin, että kiipeämme heidän kanssaan yhdessä. Vähitellen varmuus kuitenkin lisääntyi ja meitä aikuisia kaivattiin henkisenä tukena yhä vähemmän.

Oli ällistyttävää katsella kaksivuotiasta seinällä: Touhu näytti huomattavasti tyylikkäämmältä kuin oma kiipeämiseni, sillä Manten keho pysyi koko ajan lähellä seinää ja otteet löytyivät luontevasti, kuin itsestään. Lapsi osaa kiivetä. Aikuinen on sen taidon yleensä jo unohtanut ja joutuu opettelemaan perusasiat uudelleen.

Pian lapsemme jo etenivätkin 4-ratoihin, eivätkä olisi lähteneet kotiin vielä siinäkään vaiheessa, kun väsymyksen merkit jo alkoivat näkyä tekemisessä. Kiipeilimme 1,5 tuntia ja hiki tuli. Reissun ainoa haaverikin sattui käytävällä kompastuessa – ei kiivetessä – mutta laastarilla siitäkin selvittiin! Tätä täytyy päästä tekemään pian uudelleen koko perheen voimin!

Lue myös:

• Potkupyörästä polkupyörään – miten opettaa lapsi pyöräilemään?
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?
• Kannattaako vauvauinnista maksaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Porvoo on vuosien myötä tutuksi tullut retkikohde, mutta usein päiväseltään tehdyt piipahdukset ovat olleet kohteiltaan tuttuja ja turvallisia. Vanha kaupunki on niin ihana, että siellä on käytävä – ja joen vastarantaa kävellessä mieli lepää vanhoja ranta-aittoja katsellessa. Tänä kesänä vietin kuitenkin Porvoossa kokonaisen viikon musiikkia tehden. Käytössäni oli pyörä ja tavakseni muodostuikin käydä päivittäin tutkimassa jokin uusi kolkka pyöräillen Porvoossa. Löysin valtavan monta iki-ihanaa paikkaa, joihin aion taatusti palata jatkossakin! Tässä siis tuoreimpia löytöjäni: Porvoon retkivinkkejä uudesta vinkkelistä!

Linnamäki

Vanhan kaupungin takana, Porvoonjoen rannalla vastapäätä hautausmaata kohoaa Linnamäki. Kyseessä on harju, jonka päällä lepäävät keskiaikaisen muinaislinnan jäännökset ja josta on upea näkymä yli Porvoon. Linnan tarina on osin hämärän peitossa. Se kuitenkin tiedetään, että 1200-luvun paikkeilla sieltä hallittiin Porvoon jokilaaksoa. 1700-luvulla paikalla puolestaan käytiin isovihan ankaria taiteluita.

Vaikka varsinaisesta linnasta ei olekaan jäljellä muuta kuin vallihaudat ja kellarikuopat, vallihautojen yli risteileviä siltoja kävellessä ja valtavien mäntyjen keskellä pienuuttaan ihmetellessä siirtyy kyllä toiseen aikaan ja maailmaan. Iso Linnamäen vieressä kohoaa myös rautakautisena kalmistona toiminut Pikku Linnamäki. Se on ollut aikanaan saari, ja harjujen taakse jäävää laaksoa kannattaakin myös käydä vilkaisemassa. Vanha merenpohja on kaunis paikka!

Uskoisin paikan kutkuttavan myös perheen pikkuväkeä ja omat lapseni aionkin tuoda tänne heti tilaisuuden tullen. Kohde ei ole esteetön, mutta osa Iso Linnamäen alueesta on kuljettavissa myös rattaiden kanssa.

Porvoon hautausmaa

Suuntasin tutkimaan Linnamäkeä vastapäätä sijaitsevaa Porvoon hautausmaata nähdäkseni J.L Runebergin haudan. Se kohosikin paikalla valtavana muistopaatena heti hautausmaalle astellessa. Minut kuitenkin yllätti suurien ja erikoisten muistomerkkien määrä ja niinpä lähdinkin tutkimaan hautausmaata tarkemmin. Pian kävi ilmi, että alue oli täynnä suomalaisen historian ja kulttuurihistorian merkkihenkilöiden viimeisiä leposijoja. Kaunis oli muun muassa Havis Amandan tehneen kuvanveistäjän, Ville Vallgrenin, hautakivi jota suuri suojelusenkeli vartioi. Kävely hautausmaalla oli yhtä aikaa sekä rauhallinen että menneen historian henkiinherättävä kokemus.

Runebergin koti

Kun vanhasta kaupungista lähtee kulkemaan poispäin joenvartta pitkin ja sukeltaa viimeisen sillan kohdalla vasemmalle (Aleksanterinkadulle) löytää Runebergin vanhan kotitalon pihapiireineen. Frederika Runebergin puutarha on kaunis ja leikkiinkutsuva. Siellä viihtyvät varmasti lapsetkin, samoin kuin piha-aittaan kätkeytyvässä vanhan ajan maailmassa, jossa voi leikkiä niin matonkutomista kuin hoitaa kanalaa, ratsastaa keppihevosella tai kalastaa. Sekä puutarha että leikkiaitta ovat ilmaisia ja lasten kanssa niissä kuluu aika varmasti rattoisasti.

Myös Runebergien kotitalo on kiinnostavaa nähtävää, joskin museo selvästi aikuisempaan makuun. Seiniltä voi löytää niin Elias Lönnrotin kanteleen kuin talossa vierailleiden taiteilijoiden taidetta. Kiinnostava oli myös huone, jossa Runeberg vietti viimeisen vuosikymmenensä saatuaan aivoinfarktin.

Hamarin reitti

Mikäli mahdollista suosittelen lämpimästi vuokraamaan Porvoossa pyörän. Sillä tavoin pääsee näkemään paljon sellaista, joka muuten jäisi näkemättä. Taidetehtaan luota lähtee opastein merkitty Hamarin reitti, joka vie aina vanhalle Emäsalon lossiasemalla saakka. Oma suosikkipätkäni reitistä oli kuitenkin sen alkuosa, jonka varrelta myös seuraavat retkivinkkini löytyivät.

Hamarin reitti kulkee halki Kokonniemen kansanpuiston ja sukeltaa sen jälkeen hurmaavaan, merenrantaa täplittävään puutaloidylliin. Joki levenee vähitellen, kunnes reitin lopussa Emäsalon sillalla avautuu mereksi. Alkuosan reitistä voisin pyöräillä myös lasten kanssa. Viimeiset kilometrit ennen Emäsaloa kulkevat kuitenkin autotien pientareella, ja kahdeksaakymppiä ajavien autojen sekaan en veisi omia lapsiani.

Kokonniemi

Jos poikkeaa hetkeksi Hamarin reitiltä, löytää Kokonniemen liikuntakeskuksen. Sieltä löytyy muun muassa kaunis maauimala, jossa voi pulahtaa kuumana kesäpäivänä ilmaiseksi uimaan. Kauniita ovat myös urheiluhallien ja maauimalan takana kulkevat ulkoilureitit. Jos jaksaa nousta niitä pitkin ylös asti, palkintona eteen avautuu kaunis näkymä Porvoon keskustaan aivan uudesta vinkkelistä. Talvella Kokonniemessä kulkee myös ladut ja alueelta löytyy myös pieni laskettelukeskus.

Tornikallio

Tornikallio kohoaa jyrkkänä ja korkeana kallioseinämänä Hamarin reitin varrella. Tornikallion päälle vievä turvallinen reitti on opastettu, mutta ylhäällä kannatta pitää huolta, etteivät lapset mene liian lähelle kallionreunaa putoamisriskin vuoksi. Kauniista maisemista nauttiessa voi pitää vaikkapa evästauon.

Haikkoon lampi

Minulle yksi Porvoon viikon kohokohdista oli, kun löysin sattumalta Haikkoon lammen. Se on taidemaalari Albert Edelfeltin myötä kuuluisaksi tullut metsälampi, sillä siellä hän maalasi monet tunnetuimmista teoksistaan.  Lammellekin löytää opasteita seuraamalla, mutta pyörä täytyy jättää tienreunaan lammelle johtavalle polulle poiketessa.

Metsälammen täydellisessä rauhassa oli helppo ymmärtää, miksi paikka oli niin rakas Edelfeltille. Olisin voinut istua kaatuneen puunrungon päällä vaikka iäisyyden katselemassa sudenkorentojen leikkiä, lammen pohjasta esiin ponnahtelevia lumpeenlehtiä ja niiden päällä hyppelevää västäräkkiä. Eikä ympärillä kuulunut muuta kuin lintujen laulu, käen kukunta ja tikan nakutus.

Lue myös:

• Minilomalle Sastamalaan – parhaat vinkit lapsiperheille
• Vuosaaren huippu – retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille
• Kolme sadepäivien retkivinkkiä lapsiperheille Helsingissä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!