Jälleen vietetään kansallista Lukuviikkoa eli lukutaidon teemaviikkoa. Tänä vuonna sen teemaksi on valittu ”Lukemalla parempi maailma”, mikä on aiheena myös valitettavan ajankohtainen. Lukuviikon kunniaksi ajattelin jakaa teille vinkkejä lukemiseen lasten kanssa – eli sen, mitä lapseni ovat opettaneet minulle lukemisesta!

Mantelle lukeminen on toimintaa, sanan joka merkityksessä.

Erilaista luettavaa erilaisille lukijoille

Lapsemme ovat kirjojen kuluttajina aivan erilaisia, vaikka molemmat on johdatettu satujen ja lukemisen maailmaan jo varhain. Esikoinen on aina tykännyt kuunnella satuja – jopa pitkiä, vaikkei häntä kovin helposti muuten saakaan rauhoittumaan aloilleen. Hän kuuntelisi lukemista loputtomiin ja kirjahyllystä löytyykin rutkasti lastenkirjaklassikoita Mauri Kunnaksesta Tove Janssoniin ja Kirsi Kunnakseen.

Pikkuveli Mante ei sen sijaan tahtonut kuunnella mitään ensimmäistä sanaa pidemmälle – kunnes keksimme, mikä on hänen juttunsa. Lukeminen alkoi kiinnostaa heti, kun ymmärsimme tarjota taaperolle toiminnallista luettavaa, eli kirjoja jotka tarjoavat tekemistä ja aktiviteettia kuuntelemisen lomassa. Esimerkiksi nappi-, luukku- tunnustelu ja palapelikirjojen myötä Mantekin on oppinut istahtamaan toviksi kirjojen ääreen. Manten lukuintoa on lisännyt myös se, etteivät kaikki kirjat löydy enää yhdestä paikasta, vaan niitä on ripoteltu kodissamme sinne, tänne ja tuonne. (Lisää aiheesta TÄÄLLÄ.)

Kirjojenkin äärellä voi leikkiä

Siinä missä Manten lukeminen on kovin touhukasta, myös esikoisen kanssa tykkäämme leikkiä kirjojen äärellä. Etenkin kun hän on kovin innostunut sanoista ja kielestä, tarjoavat kirjat ja tarinat monenlaista viihdettä. Esikoisemme on osoittanut meille, että jo kolmevuotias voi olla hyvinkin nokkela sanankääntäjä ja -vääntäjä. Hän tykkää esimerkiksi kokeilla, mitä sanoille tapahtuu, kun ensimmäisen kirjaimen vaihtaa, ja naureskelee monimerkityksellisille ilmaisuille.

Olemme kehitelleet esikoisen kanssa omia lukuleikkejämme, mutta kielellistä leikkisyyttä lukemiseen löytyy nykylastenkirjoista runsaasti omastakin takaa. Alkuun pääsee esimerkiksi Tatun ja Patun seikkailuilla, Prinsessa Pikkiriikin seurassa tai vaikka Onnelliset aakkoset -kirjasarjan parissa. Avain hukassa on myös ollut yksi aikaa kestäneistä lukusuosikeistamme. (Aiheesta lisää TÄÄLLÄ.)

Kivalta kuulostavia kirjavinkkejä kannattaa kerätä varastoon!

Lukuvinkkejä varastoon

Se että kirjojojen tarjonta on runsasta, on sekä haaste että mahdollisuus. Joskus voi tuntua hankalalta löytää loputtomasta kirjamerestä mitään. Toisaalta, valikoimasta löytyy varmasti jotain mieleistä jokaiselle. Minulla on tapana kuljeskella lasten kanssa kirjastoissa, kirjakaupoissa ja -messuilla, jotta näen, millaiset kirjat heitä vetävät puoleensa. Sama temppu onnistuu myös leikkikavereiden kirjahyllyjen äärellä.

Yritän poimia muistiin myös tuttavien, päiväkodin opettajien, bloggaajien ja lehtijuttujen vinkkauksia. Niiden joukosta löytyy aina uusia lempikirjoja. (TÄÄLTÄ löydät lukuvinkkejä yksivuotiaalle, TÄÄLTÄ vähän varttuneemmille lapsille ja TÄÄLTÄ  koko perheelle.)

lukeminen lähentää

Ei ole sattumaa, että niin monessa lapsiperheessä luetaan vähintäänkin iltasatu yhdessä. Kuuluupa monilla pariskunnillakin olevan tapana lukea ääneen toisilleen. Onhan yhdessä lukiessa luontevaa olla lähekkäin ja rauhoittua päivän melskeestä. Silloin on myös helppo heittäytyä puhumaan vähän painavammistakin asioista tai muista mielen mietteistä.

Taidokkaasti tehdyt lastenkirjat auttavat meitä myös kasvatustyössä. Esimerkiksi Fanni-kirjojen äärellä esikoisemme oppi puhumaan tunteistaan ja nimeämään niitä. Myös numerot ja värit hän oppi kuin huomaamatta lukemisen lomassa. Nyt vuorossa on aakkosten ihmettely. Mante puolestaan on taitava laastaroija, kiitos Urhon ja Onnan laastarikirjan, josta arjen ensiaputaito on opittu.

(TÄÄLLÄ on juttu siitä, mitkä ovat uusimpia ilmiöitä lastenkirjallisuuden saralla.)

Lukemisen äärellä on mahdollisuus levähtää, leikkiä ja lähentyä. (* kuvan kirjat saatu Otavalta)

äänikirjat – kiireisen himolukijan pelastus

Olen aina lukenut paljon ja rentoutunut kirjojen parissa. Kiireisessä lapsiperhearjessa omalle lukemiselle ei kuitenkaan tahtonut löytyä aikaa – kunnes sain mieheltäni joululahjaksi langattomat kuulokkeet. Kokeilen ensimmäistä kertaa äänikirjapalvelua ja jo ensimmäisen kuukauden jälkeen tajusin kuunnelleeni lähes yhtä monta kirjaa kuin olin ehtinyt kuluneen vuoden aikana lukea. Nykyarjessa kun kädet ovat täynnä työtä, mutta korvat usein toimettomina.

Kuulokkeiden ja äänikirjojen myötä sain rakkaan harrastukseni takaisin, mutta myös tunne omasta ajasta lisääntyi, vaikkei mikään oikeasti muuttunutkaan. Täydellinen diili! (Aiheesta lisää TÄÄLLÄ.)

Lue myös:

• Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Miten puhua lapsille sodasta?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Sävähdän aina, kun joku puhuu lasten tekemisestä. Lapsia ei tehdä. Niitä saadaan – jos saadaan. Meillä odotus kesti pitkään. Vuosia. Ja vuosien odottaminen vailla tietoa lopputuloksesta voi olla aika raastavaa.

Unelma laskuvarjohyppäämisestä

Minut piti järjissäni oivallus toteuttaa odotellessa muita unelmiani. Olin lapsesta asti haaveillut laskuvarjohyppäämisestä, joten suuntasin kurssille ja sain lisenssin. Ehdin hyppiä kolme kesää ennen kuin aloin odottaa esikoistamme.

Laskuvarjohyppäämisestä ajatellaan helposti, että se on huimapäiden hommaa. Totuus on kuitenkin toinen. Toki rämäpäitäkin joukkoon mahtuu, mutta parhaat hyppäjät eivät ole pelottomia, vaan luotettavia, rauhallisia ja harkitsevaisia. Sellaisten ihmisten kanssa on mukavinta ja turvallisinta tehdä äärimmäisiä asioita yhdessä. Laskuvarjourheilu on nimittäin elämäntapa, jossa yhteisö ja yhdessätekeminen näyttelevät vähintään yhtä suurta osaa kuin lentokoneesta hyppiminen.

Mitä laji opetti?

Kurssille ilmoittautuessani en vielä tiennyt, miten valtavan avun lapsuudenunelmani tarjoaisi kuristavassa odotuksessa. Jokainen hyppy ja jokaiseen suoritukseen valmistautuminen vaati äärimmäistä keskittymistä, kaiken muun sulkemista ulkopuolelle. Vapaapudotuksen aikana ymmärsi, miksi siivilleen nouseva lintu on vapaa, miten oma mieli toimii ja mihin oma keho kykenee.

Muodostelmahypyissä onnistuminen vaati jokaisen mukanaolijan onnistumisen, paljon jo maanpinnalla tehtyä valmistautumistyötä. Onnistuminen ruokki yhteenkuuluvuudentunnetta siinä missä epäonnistuneille hypyille yhdessä nauraminenkin. Yhteisössä ei tarvinnut olla koskaan yksin, ellei itse sitä halunnut.

Ja koska kyse on lajista, joka muuttuu piittaamattomuuden, hutiloinnin tai harkitsemattomuuden myötä herkästi vaaralliseksi, yhteisössä puhuttiin paljon tunteista ja mielenliikkeistä. Iltaisin sauna lämpeni, nuotiolla paloi tuli, keittiössä kokattiin yhdessä ja juteltiin siitä, miltä tuntui. Korkeanpaikankammoinenkin oppii hyppäämään, jos vain kykenee ymmärtämään ja kontrolloimaan tunteitaan.

Olen äärimmäisen kiitollinen vuosista laskuvarjohyppääjänä. Harrastus ja yhteisö auttoivat läpi kivikkoisten vuosien. Ja vaikkei minulla ole tällä hetkellä mitään mahdollisuuksia lajin harrastamiseen, aina vanhoja kuvia ja videoita katsellessa tuntuu kutkutus. Ehkä vielä joskus.

Lue myös:

• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
• Kun äiti ei tuoksukaan pullalta
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• ”Miksi jotkut eroaa ja sinä synnyit tytöksi?” – Miksi-ikä on täällä

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!